Lue keskustelun säännöt.
Mä en enää jaksa itseäni.
04.02.2012 |
Miten tämän saisi poikki? Kelaan päässäni jokaisen kohtaamiseni toisten ihmisten kanssa, mitä sanoin, miten käyttäydyin, osasinko olla. Jännitän etukäteen ihan mitättömiä tilanteita, esim. jos tiedän että joudun juttelemaan lapsen kavereitten vanhempien kanssa.
Jotenkin töissä en kuitenkaan jännitä näin. Siellä osaan asiani ja tiedän mitä sanoa/miten olla. Pahinta on olla tekemisissä puolituttujen kanssa, joiden kuitenkin katson olevan tärkeitä. Esim. juuri lasten kavereiden vanhemmat, ajatttelen että lapsen takia mun tulisi tehdä heihin hyvä vaikutus.
Millä tästä pääsisi eroon? Muita samasta kärsiviä?
Kommentit (7)
mä olin yhteen väliin samanlainen mutta lopulta sairastin ahdistusta ja mulla oli voimakkaita pakko neurooseja...
Mä en tiedä miten siitä pääsee eroon. Ite söin lääkkeitä ja luin muutamia kirjoja.
Sun pitäis saada vähän perspektiiviä ittees. Mietitkö ite iltaisin miten joku kohteli sinua tai miten joku puhui sulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sellanen pakonomainen tarve saada muut pitämään musta. Mutta sehän on mahdotonta, ajatella et kaikkien kuuden miljardin maailman ihmisen pitäis tykätä musta.
Kokeile ajatella itseäsi oikeesti ulkopuolisen silmin. Varmaankin sä olet ihan tavallinen, etkä mitenkään oikeasti outo ihminen. Siispä suurin osa suhtautuu sinuun ihan neutraalisti tai positiivisesti.
Kaikki ei kuitenkaan voi pitää susta, mutta se on vain mielipide, ei absoluuttinen totuus sinusta. SInun pitäisi tykätä sinusta ja luottaa, että se mitä olet, riittää.
nuorempana toi oli viel pahempana.
emmä ole koskaan pitänyt itseäni minään,se kun on pienestä pitäen tehty mulle selväksi..
jos on esim kasvanut sellaisessa perheessä, jossa ei ole ollut tilaa kasvaa omana itsenään, on saanut liian vähän kehuja tai selkäänsä miten sattuu...
Jotkut vanhemmat toimivat ns vääristävinä peileinä lapsena, ja lapsi oppii näkemään itsensä huonona ja rumana vaikka olisi oikeasti kaikkea muuta.
Minulla auttoi terapia. Nyt pidän itsestäni ja saan olla rauhassa oma epätäydellinen itseni.
analyyttis-kognitiivisella psykoterapialla. Oletko koulukiusattu? -Siitä saattaisi tulla toi ainainen mokaamisen pelko. Asiat pitää oppia vain hyväksymään ja mikään tilanne ei tule eteen kahdesti. kaikki aika minkä "kelaat" asioita menneisyydessä tai tulevaisuudessa on perheeltä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tosiaan koulukiusattu. Kotona kasvatettiin siihen, ettei saa luulla olevansa hyvä eikä varsinkaan tuntea ylpeyttä. Terapiaa olen miettinyt, mutta on kallista? Ainakin aikaavievää, en tiedä miten sen sovittaisi lapsiperheen arkeen. Näin en kuitenkaan tule jaksamaan, jonkin täytyy muuttua.
t. ap
työrooli usein ollut kauemmin olemassa ja vanhemmuutta saa opetella kovin vähän.
Miksi et usko kelpaavasi ihan vaan omana itsenäsi, miksi pitää skarpata? Onko sinulle turhankin tärkeää mitä muuta ajattelevat?