Olen järkyttynyt AKT:n toiminnasta ja Timo Rädystä :(
Miten voi olla mahdollista, että tuollainen henkilö saa jatkaa?
Kommentit (7)
Toisaalta se on haalinu johtoon varmaan bestiksensä joille se on tosi reilu ja frendi ja jakaa auliisti liiton lomamökkiä jne, ei ne kivitä kättä joka niitä ruokkii
jotka ajattelevat että työpaikkakiusaminen on vain akkojen päässä oleva vika.
Jos oikein röyhkeää ja itsevaltiasta siitä yrität tehdä niin tutkipa ensin kokkareiden ja hurrien tekoset, niillä se vasta sairasta onkin ja ihmiset vielä innossaan äänestää nittä. Se on maailmanloppu lähellä tätä menoa!
Työntekijäliitto, jonka kai lähtökohtaisesti pitäisi olla sen heikomman puolella, antaa tuollaisen ihmisen jatkaa niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Olisi pitänyt hyllyttää vähintään esitutkinnan loppumiseen ja syyteharkintaan asti. Sitten, jos syytettä ei nosteta, olisi voinut jatkaa. Muuten sitten poissa tuomioon asti. Ja sen jälkeen sitten lopullinen päätös.
Täysin käsittämätöntä. Mitenkähän olisi käynyt, jos Räty olisi ollut nainen?
Jos oikein röyhkeää ja itsevaltiasta siitä yrität tehdä niin tutkipa ensin kokkareiden ja hurrien tekoset, niillä se vasta sairasta onkin ja ihmiset vielä innossaan äänestää nittä. Se on maailmanloppu lähellä tätä menoa!
Työntekijäliitto, jonka kai lähtökohtaisesti pitäisi olla sen heikomman puolella, antaa tuollaisen ihmisen jatkaa niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Olisi pitänyt hyllyttää vähintään esitutkinnan loppumiseen ja syyteharkintaan asti. Sitten, jos syytettä ei nosteta, olisi voinut jatkaa. Muuten sitten poissa tuomioon asti. Ja sen jälkeen sitten lopullinen päätös. Täysin käsittämätöntä. Mitenkähän olisi käynyt, jos Räty olisi ollut nainen?
Julkisuutta saanut ennakkotapaus. Onnea vaan tulevaisuuden työntekijöille, ei hyvältä näytä. Taidan jatkossakin pysyä yrittäjänä.
loppuuko seuraavaan kokoukseen Rädyn pesti vai jatkaako AKT tota pelleilyä vielä jonkun aikaa.
Niin sekaisin Räty on asiansa ja ay-liikkeen asiat saanut ettei voi kauaa jatkaa.