En osaa antaa aitoa myönteistä palautetta lapsilleni. Miten oppia?

"olen niin iloinen, että..."

"musta on ihanaa, kun mulla on noin ihana tyttö"

"oot rakas"





Pientä lasta on tietysti helpompi kehua, kun ei vielä ole oppinut, että perheessä kehuihin liitty jotain kiusallista ja hävettävää, noloa suorastaan.

niin eihän se enää kovin vaikeaa ole, muistat vaan kehua lasta. Aloita vaikka sillä, että päätät joka päivä sanoa jonkun kauniin asian lapselle, oli siihen sitten isompaa syytä tai ei, mutta aina sitä keksii jonkun asian, josta voi kehua. Ja kun sitä aikansa tekee, kehuminen muuttuu jo automaattiseksi.



http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2006/2006-09-28/ajankohtaista/Kehu_l…

Sano:" Taitava tyttö!" ja "Hyvin tehty!" oikeissa kohdissa.



Kiitä ensin itseäsi, että olet saanut lapset.

Kunhan huomaa ne hyvät asiat ja teot ja sanoo ääneen, niin hyvällä tiellä ollaan.



Yleensä huomaamme vain häiriökäyttäytymisen ja niistä jatkuva nalkuttaminen vie itsetunnon.



Tsemppiä!

siellä me opittiin

olemme niin jöriköitä että jos toisesta löytyy hyviä piirteitä, niin se vaietaan, koska "eikös se riitä että ei sano mitään pahaa".



Itse olen opetellut myös asiaa. Yritän töissäkin antaa myönteistä palautetta "tuo oli kiva juttu", "hyvä idea", "kiitos".



Lasta kehun mm. harrastusten, tarhan, kotitöiden yhteydessä "sä teit tosi hienosti sen ja sen jutun", "olipa kiva juttu kun autoit kaveria", "tarhatätikin sanoi että olit tänään nätisti tarhassa" jne. Pyrin kehumaan myös muita lapsia sekä tuttuja että joskus tuntemattomiakin.

Valmentajana minun tuleekin kehua muita lapsia, mutta kyllä siihinkin joutuu välillä kiinnittämään huomiota että muistaa kehua kaikkia tasapuolisesti.



Ei tule minullakaan kehuminen, kyllä siihen joutuu kiinnittämään huomiota, mutta on muuttunut ajan myöten helpommaksi ja luonnolliseksi. Täytyy sanoa että joskus on vaikea kehua toista lasta, jos hän tekee asian paremmin kuin oma lapsi. Mutta sitten ajattelen, että ei se minulta ole mitenkään pois jos kehun jotakin.



Kehuminen vaatii siis opettelua ja lähtee pienistä asioista.

en odota että tulee jotain erityistä inspiraatiota. Tämä on oppia siitä, kun ex-mieheni joskus sanoi ettei halua suudella mua jos tilanne ei ole jotenkin niin erityinen että on ihan pakko saada suudella. Se tuntui tosi kurjalta, kun olisi mulle kelvannut vähemmänkin intohimoiset pusut arjessa, sen sijaan että olisin joutunut odottelemaan niitä aivan erityisen romanttisia hetkiä.



Sanon siis lapsille aina kun muistan, päivittäin kuitenkin, odottamatta mitään erityistä tilannetta.



- Tehdään vain noin, keksitpä hyvän idean!

- Kiitos kun teit noin, sä olet kyllä niin huomaavainen ihminen!

- Olipa hassu juttu, teidän kanssa saa kyllä aina nauraa!

- Te olette äidin kultia, ei kellään voi olla kivempia lapsia.

- jne...