Mikä ihmeen "kadonnut gradu"?
Kommentit (24)
fiksu, osaat löytää sen oikean tutkintouudistuksen varmasti aivan itsekin.
Perustelut olen jo kertonut, ja ne pohjaavat täysin siihen oikeaan tietoon. Eli vielä kerran, Niinistö EI ole kirjoittanut gradua, eivätkä hänen opintonsa myöskään ole sisältäneet syventäviä (laudatur) opintoja. Tutkintouudistuksen myötä hän olisi voinut hakea tutkintonsa rinnastamista maisterin tutkintoon, mitä hän ei tehnyt, ja näin ollen virallisestikin, hänen tutkintonsa oli oikeustieteen kanditaatin tutkinto. Aivan vastaavasti 70-luvulla valmistuneet luokanopettajat valmistuivat kasvatustieteen kanditaateiksi, ja heille erillisestä hakemuksesta voitiin myöntää tutkintouudistuksen myötä maisterin arvo.
Kyse siis on 70-luvulla tapahtuneesta uudistuksesta, jolloin mm. otettiin käyttöön opintoviikot, jokta 2005 uudistuksessa korvattiin opintopisteillä. Tämän viimeksi mainitun uudistuksen yksi uutuus oli myös kaditaatintutkinnon palauttaminen suomalaiseen opintojärjestelmään. Tämä tutkinto siis poistettiin 70-luvun uudistuksessa, jolloin siis vanhat kandin paperit sai pyytämällä vaihdettua maisterin papareihin.
Kerron vain totuuden. En ole missään vaiheessa "morkannut" Niinistön koulutusta, halunnut vain täsmentää tämän Salen koulutuksen "hypetyksen" perustuvan melkoiseen väärinkäsitykseen hänen opintojensa laaluudesta.
Mitä taas tuohon varatuomari-asiaan tulee, sen hän on ollut oikeutettu lisäämään tittelikseen suoritettuaan vuoden auskultoinnin käräjäoikeudessa, eli kyse on työkokemuksesta, ei koulutuksesta. Hovioikeus myöntää hakemuksesta varatuomarin arvonimen, ja vastaa vain siis maisterin titteliä (eng. master of laws).
Mutta sitä gradua Sale ei koskaan ole kirjoittanut.
siis kandidaatti...
Eli pitääpä tästä mennä nukkumaan, että jaksaa noita tulevia kandidaatteja ja maistereita opettaa...
T: ap
Joka siis oikeasti luuli Sauli Niinistön gradun olleen kadoksissa...
Niinistön koulutustahan tässä on morkattu? Mä en ole sanaakaan kirjoittanut Haavistosta. Olen vain kirjoittanut Niinistöstä totuuksia valheiden sijaan.
Eli kuka viskoo lokaa? Sinä.