Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koulukiusaamisesta

Vierailija
30.01.2012 |

Poikani luokassa oli käynyt poliisi, kyse yläkouluikäisistä. Muutama luokkalainen oli kutsuttu poliisin juttusille kesken koulupäivän. Kiusaaminen on ollut kiusatun mukaan pahasti katsomista, ilveilyä jne. Vanhemmat ovat vuosia soitelleet luokkatovereitten kotiin milloin mistäkin katseesta tai tervehtimisestä tai tervehtimättä jättämisestä.

Poikani ei ole osallistunut kiusaamiseen, tosin yksi puhelu tuli meillekin, kun poikani kaveri oli katsonut pitkään kiusattua.

Oma poikani on vähän hakusessa, kuinka suhtautua. Olen ohjannut, että pitää tervehtiä ja olla kohtelias kaikille. Dilemma tässä on, että kaiki tuntuu olevan kiusaamista.

Miten tällainen on mahdollista, että kiusattu tavallaan pyörittää jotain piiriä itsensä ympärillä saaden huomiota, mikä hämmentää muita oppilaita. Onko kaikki kiusaamista?

Sen verran tiedän tämän taustaa, että on ainoa lapsi ja kotihoidossa ollut aina. Onkohan sosiaalisia taitoja päässyt missään treenaamaan, en tiedä.

Kiusaamisiin on ehdottomasti puututtava ja sellaisen on loputtava. Mietin kuitenkin, mistä tässä on kyse. Omaani yritän ohjata parhaan kykyni mukaan.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
30.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kattokaa saatanan kiusaajat (ja niiden vanhemmat) peiliin

Vierailija
2/7 |
30.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai mistä johtuu kiusatuksi tuleminen, vaikka vaihtaisi asuin-tai työpaikkaa. Uhrin roolissa oleminen herättää negaatioita kanssaihmisissä ja silloin kokee kiusaamisena jo muitten olemassa olemisen.

Se on riippuvaista kiusaamisen kohteeksi joutuneen kokemuksesta. Kaikki mikä kohteesta tuntuu kiusaamiselta, on kiusaamista. Käsite on venyvä ja hyvä niin, me ihmiset olemme erilaisia ja toiset on kovanahkaisempia kuin toiset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
30.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myös kiusatun. Ei kaikki osaa katsoa kauniisti, vaikkei pahaa tarkoittaisikaan. Työelämässä joutuu joskus koviin paineisiin, eikä suinkaan kaikkea omakohtaista ikävää voi kokea kiusantekona.

Se on riippuvaista kiusaamisen kohteeksi joutuneen kokemuksesta. Kaikki mikä kohteesta tuntuu kiusaamiselta, on kiusaamista. Käsite on venyvä ja hyvä niin, me ihmiset olemme erilaisia ja toiset on kovanahkaisempia kuin toiset.

Vierailija
4/7 |
30.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai mistä johtuu kiusatuksi tuleminen, vaikka vaihtaisi asuin-tai työpaikkaa. Uhrin roolissa oleminen herättää negaatioita kanssaihmisissä ja silloin kokee kiusaamisena jo muitten olemassa olemisen.

Se on riippuvaista kiusaamisen kohteeksi joutuneen kokemuksesta. Kaikki mikä kohteesta tuntuu kiusaamiselta, on kiusaamista. Käsite on venyvä ja hyvä niin, me ihmiset olemme erilaisia ja toiset on kovanahkaisempia kuin toiset.


Ei ihme, että Suomi on työpaikkakiusaamisen ykkösmaa Euroopassa tai että koulukiusaaminen muuttuu koko ajan vain rankemmaksi!

Vierailija
5/7 |
30.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai kuka kokee minkäkin kiusana.

Poikani on pitkäaikaissairas ja käy tavallista koulua. Koskaan ei ole kertonut, että häntä kiusataan sairauden takia. Ei ainakaan vielä.

Vierailija
6/7 |
30.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

-kiusattu,

-kiusaaja(t)

-tukijoukot

-sivustaseuraajat (jotka ovat yhtä lailla kiusaajia, koska eivät puolusta kiusattua tai puutu kiusaamiseen mitenkään kieltävästi).



Tärkeintä on selvittää rehellisesti ja kaikkia syyttelemättä, miksi ns. kiusattu kokee tulleensa kiusatuksi ja minkä hän kokee kiusaamiseksi. Täytyy kuulla myös muita.



On hyvä, jos asiaan puututaan, sillä näin voidaan välttää taas yksi pommimies tai kouluampuja. Tai itsemurha. Tai masentunut, yhteiskunnalle tuottamaton yksilö.





Koittakaa selvittää asia ihan ilman aggressioita ja syyttelyitä, tämä on todella tärkeä juttu. Ja jos poliisit on kutsuttu mukaan, niin ei käy kiistäminen, että kyseessä on aito ongelma.





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
30.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on riippuvaista kiusaamisen kohteeksi joutuneen kokemuksesta. Kaikki mikä kohteesta tuntuu kiusaamiselta, on kiusaamista. Käsite on venyvä ja hyvä niin, me ihmiset olemme erilaisia ja toiset on kovanahkaisempia kuin toiset.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme kaksi