Minkä ikäisenä teillä on nukuttu kokonaisia öitä?
Meillä vauva karvan verran alle 5kk ja heräilee edelleen 3-5 kertaa yössä syömään. Ja korvikkeella mennään siis. Iltapalaksi saa jo maissipuuron + maidon, mutta ei ole kyllä ollut mitään vaikutusta herran nälkään:)
Tuntuu että suurinosa tutuista kun kertovat rytmistään, niin heillä jo 4kk nukkuu kokonaisia öitä.. Milloinkahan meilläkin olisi sellaiset odotettavissa?
Kommentit (29)
ensimmäinen ja kolmas lapsi nukkuivat 8-12h siinä 2-3kk lähtien. Toinen lapsi heräsi kerran tai kaksi yössä vielä 2- vuotiaana! Nyt neljäs lapsi on 4kk ja nukkuu max 5h putkeen eli herää kerran tai kaksi yössä.
-kokonaisia yöunia odotellen! ;)
2kk:n ikäisestä lähtien, kuopus kahden viikon ikäisestä.
sitä ennen heräili moneen kertaan.
Toinen on nyt 1 v 4 kk. Pari viimeistä viikkoa herännyt vain kerran tai kaksi, sitä ennen 4-6 kertaa.
Meillä herättiin eka vuosi 1-3 h välein molempien lasten kanssa.
Vasta 2 v täytettyään ovat posottaneet 12 h putkeen heräämättä. Toki viikottain havahtuvat ainakin kerran hereille ja ikää tolla vanhemmalla on kohta 5 v
meillä keskimmäinen ja kuopus alkoivat nukkua 6-7 h öitä heti synnäriltä kotiuduttua. Esikoinen oli reilut 2 kk kun alkoi nukkua "öitä". Tuo on kovin yksilöllistä. Meidän lapsilla on perintötekijöissään hyvät nukkujanlahjat. Ei ole ollut vaivoja ja me ollaan myös oltu aika orjallisia nukkumisrituaalien noudattajia ihan pienestä.
Pidetään peukkuja, että teillä aletaan ihan kohta nukkua kunnolla. Luulisi iltatankkauksen auttavan! Onko lapsella oikein todella nälkä, vai onko herääminen vain tapa?
Esikoinen alkoi nukkua 10 kk ikäisenä noin klo 21-07. En ollut kyllä osannut odottaakaan aikaisemmin, kuulostaa aika aikaiselta joku 4 kk. Tietty jotkut nukkuu, mutta ei kai läheskään kaikki..? Meillä kakkonen on nyt tuon 4 kk ja nukkuu yhden 4-5 tunnin pätkän ja sitten pari lyhyempää pätkää siihen päälle, siis niin että ei valvo vaan syö vaan.
Nyt 7-vuotias ja harvoin enää on viime vuosina herännyt. Osaa kyllä itse tulla viereen tarvittaessa ja aamulla huomataan vaan, että nukkuu jossain kulmassa.
Kuopus vajaa 2 ja herättää edelleen joka yö. Ei ongelmaa. Siellä tuo huutelee pimeässä ja odottaa mun hakevan. Joskus kävelee itsekin hämärässä ja havahdun, kun yrittää kiivetä mun yli sängylle. Kädellä vaan autan siihen väliin ja vajoan samantein uneen.
Sairaudet sitten erikseen. Silloin kouluikäisetkin lapset valvottaa, jos vaikka oksentelevat.
Nuorin aloitti viime syksynä koulun...
tai ainakin minä olen nukkunut, ihan joka ähkäisystä en ole mennyt katsomaan, mikä hätänä.
mua ei pätkääkään haittaa, että lapsi herättää, jos jatkaa vaan uniaan samantein. Olen hyvä nukkumaan ja vajoan heti itsekin takaisin uneen. Aina en edes aamulla muista, koska tuo nuorempi tuli vierelle. Siinäpä tuo vaan tuhisee.
kuopus on 1v tasan ja heräilee edelleen pahemmin kuin koskaan: kerran tunnissa kutakuinkin ja aamuyöllä alkaa vinkua kunnolla ja nousee sängyssään seisomaan. On otettava viereen nukkumaan, joskus annettava maitoa ja vaippa pitää vaihtaa joka yö..huoh..
mua ei pätkääkään haittaa, että lapsi herättää, jos jatkaa vaan uniaan samantein. Olen hyvä nukkumaan ja vajoan heti itsekin takaisin uneen. Aina en edes aamulla muista, koska tuo nuorempi tuli vierelle. Siinäpä tuo vaan tuhisee.
No jos unisykleistä mitään tiedät niin tuskin lapsi aina herättää siinä otollisessa vaiheessa eli vaikka heti nukahtaisikin uudestaan niin katkonainen uni ei ole koskaan yhtä virkistävää kuin yhtäjaksoinen uni. Olen kateellinen kaikille hyväunisille sillä itse jään helposti valvomaan ja etsimään unta jos lapsi herättää kesken unien, mutta totuus kuitenkin on, että kaikki aikuiset kärsivät katkonaisista öistä, muisti niitä heräilyjä tai ei.
kuopus on 1v tasan ja heräilee edelleen pahemmin kuin koskaan: kerran tunnissa kutakuinkin ja aamuyöllä alkaa vinkua kunnolla ja nousee sängyssään seisomaan. On otettava viereen nukkumaan, joskus annettava maitoa ja vaippa pitää vaihtaa joka yö..huoh..
Miten jaksat tunnin välein heräilyä?
Meillä 6 kk ikäinen herättää edelleen 2h välein, mutta on 2h sentään parempi kuin 1h.. Esikoinenkin oli kukkuja ja vasta ankaran unikoulun jälkeen saimme hänet nukkumaan täysiä öitä reilun vuoden ikäisenä.
Ensimmäinen lapsi nukkui ensimmäisen täyden yönsä 2,5 vuotiaana. Siihen saakka heräsi 45min-1h välein.
Toinen lapsi nukkui ensimmäisen yönsä kokonaan 3kk ikäisenä.
Kuopus on alkanut nyt kahdeksankuisena silloin tällöin vedellä yhdentoista tunnin pätkiä, muutoin herää kerran tutitusta kaivaten.
eikä ole elämänsä enismmäisen yön jälkeen ikinä valvottanut yhtään yötä.
Kuopus heräilee edelleen lähes joka yö vaikka on kohta kaksi. esikoinenkin on herkkäuninen.
Edelleen säännöllisesti poika tulee aamuyöllä äidin ja isin väliin, mutta sanotaanko että 4/7 öistä nukkuu omassa sängyssään läpi yön, poika nyt 2v5kk.
yöt kunnolla 4 vuoden iässä. Nuorempi on nyt 3,5-vuotias ja edelleen odotellaan milloin alkaisi nukkumaan hyvin. Joka yö vähintään 2-4 heräämistä.
Meillä vauva karvan verran alle 5kk ja heräilee edelleen 3-5 kertaa yössä syömään. Ja korvikkeella mennään siis. Iltapalaksi saa jo maissipuuron + maidon, mutta ei ole kyllä ollut mitään vaikutusta herran nälkään:)
Tuntuu että suurinosa tutuista kun kertovat rytmistään, niin heillä jo 4kk nukkuu kokonaisia öitä.. Milloinkahan meilläkin olisi sellaiset odotettavissa?
Mitä tarkoittaa "kokonainen yö"? Itse kun olen tuttujen kanssa keskustellut lasten unista niin suurimmalle osalle se oli 5-6 tunnin pätkä tyyliin nukahti puoliltaöin, nukkui 6:teen asti, söi ja jatkoi unia vielä pari tuntia. En tiedä muista mutta itse en pidä sitä "kokonaisena yönä".
Meillä onneksi molemmat lapset ovat alusta asti nukkuneet yöllä hyvin, vähintään 6h. Toinen ei kyllä nukkunut sitten päivällä kuin muutaman 15min pätkän.. Mutta yöllä sain koisata rauhassa =)