Minkä ikäisenä teillä on nukuttu kokonaisia öitä?
Meillä vauva karvan verran alle 5kk ja heräilee edelleen 3-5 kertaa yössä syömään. Ja korvikkeella mennään siis. Iltapalaksi saa jo maissipuuron + maidon, mutta ei ole kyllä ollut mitään vaikutusta herran nälkään:)
Tuntuu että suurinosa tutuista kun kertovat rytmistään, niin heillä jo 4kk nukkuu kokonaisia öitä.. Milloinkahan meilläkin olisi sellaiset odotettavissa?
Kommentit (29)
Kokonaiset nukutut yöt hänen kohdallaan voi laskea yhden käden sormin, sen verran harvinaisia ovat olleet. Kuopus on 1,5v ja parempi nukkuja, hän herää nykyään 2-4 kertaa yössä ja on nukkunut jo ainakin kuusi yötä putkeen elämänsä aikana. Esikoinen heräsi saman ikäisenä vielä kymmenisen kertaa yössä eikä ollut nukkunut yhtään yötä heräämättä.
ei kyllä tullut mieleenkään että ne "kokonaiset yöt" voisi olla noinkin suhteellinen käsite, kuin yksi vastaaja kertoi!
Meillä kun ipana tosiaan nukahtaa aika tasan kahdeksalta joka ilta, ja ensimmäisen pätkän nukkuu hyvin, eli herää vasta 00-01 syömään ekan kerran. Sitten toinen syöminen 03, sitten 05 ja sitten 07, jolloin yleensä herätään ylös. Eli loppuyön heräilee parin tunnin välein. Ja uskoisin että ihan nälkää on, kun vetäsee puoliunessa täyden satsin maitoa joka syötöllä (n 130ml).
Välissä oli joskus kolmen kuukauden kantissa parin viikon pätkä, kun nukkui 08-04, söi ja nukahti vielä kahdeksaan asti. Mitähän ihmettä tässä sitten tapahtui.. Kun tosiaan puuroa ja sosetta menee ihan hyvänkokoinen satsi illalla ja vielä maidot päälle sängyssä. Päikkärit on pysynyt säännöllisenä jo pari kk, eli nukkuu kolmet päikkärit. Ekat päikkärit 1-2h ja kahdet muut päikkärit vähän alle tunnin.
-ap
Enemmän iltapalaa ja lempeä unikoulu vaunuissa kiikuttamalla.
Ihan samalla tavalla ollaan "unikoulutettu" ja ruokittu molemmat. Eli ei voi ennustaa.
Muistan muuten aika monista jotka kertoivat lapsensa nukkuvan koko yön, että tarkoittivat sillä esim 2-3 syötöllä. Eli lapsi ei seyrustellut tms valvonut, mutta kävi kyllä rinnalla tai tarvitsi pullon.
ei kyllä mene enempää, menee aika määrä jo puuroa, ja vikat lusikalliset ei siltikään enää maistu:)
Maitoa taas ei oikein voi sängyssä antaa millään syötöllä enempää, kokeiltu on, ja loput tulee pukluna ulos.. Tuo määrä pysyy sisällä :/
Mitenkähän tuo unikoulu? Meillä nukutaan perhepedissä tällä hetkellä, ja yöllä kun herää syömään niin ainakaan siinä ei auta mitkään hyssyttelyt tai muut. Alkaa tietyllä kitinällä aina, ja jos siinä vaiheessa hipsii hakemaan maitoa nukahtaa ipana samantien uudestaan. Mutta sitten kun on yritetty pelkkää tuttia takasin suuhun tms, niin pikkuhiljaa se yltyy järkyttäväksi huudoksi ja loppuu tosiaan siihen maitoon -> ainoa ero että nukahtamiseen menee sitten paljon pitempi aika :/
Kun tosiaan uskon että vauvalla on ihan nälkä heräillessä, syö niin paljon kuitenkin, että mitenköhän siinä sitten unikoulut jos toisella on nälkä :/
-ap
seuraavat kaksi on nyt 5v ja kokonaiset yöt aika harvinaisia (max. kerran viikossa). Kuopus on 1,5v eli hänenkin kunnon öitä odotellaan varmaan vuosia vielä.
Sitä ennen yöt olivat pelkkää valvomista. Pojan ollessa vauva, ihmettelin kuinka pitkään vauva pärjää ilman unta, ei meinaan nukkunut päivälläkään kuin tunnin kerralla.
Kummasti tuo pärjäsi ja kasvoi, nyt hän on 11 v älykäs poika.
On ollut kumman hyvä nukkuja, oikeastaan päivärytmi oli jo vastasyntyneenä sellainen että nukkui yöt ja piti herätellä syömään. Virkeimmillään on aina ollut illalla n. klo 19-22, nykyään valvoo jopa kahteentoista. Mutta sen jälkeen nukkuu yhdeksään, kerran havahtuu syömään n. neljän-viiden maissa. Ikinä ei ole öisin jäänyt syötyään hereille kuin max. kymmeneksi minuutiksi, yleensä sammuu syötyään heti. Ei vielä syödä vellejä/puuroja mutta soseita kylläkin päivällä.
Vauvat ovat tosi erilaisia. Jos on esim. vatsavaivoja niin tietenkin nukkuminen on huonompaa. Meillä sattui vaan hyvä tuuri, en tietenkään ole voinut mitenkään "opettaa vauvaa nukkumaan".
enkä vieläkään nuku koknaisia öitä. Siis sillonkaan kun lapset ei valvota. Kaksi ensimmäistä alkoi nukkua kokonaisia öitä vähän vaille vuoden ikäisinä. Kolmas, 2v heräilee 2-3 kertaa yössä ja vauva 3vk noin neljän tunnin välein.