Halleluja! Jeesus Kristus on Herra Vapahtaja!
Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.
--Ef.3: 14-21
Kommentit (40)
hihhulit muualle ja tunkekaa se ilosanoma perseeseenne.
Minulla on Lentävä Spagettihirviö, halleluja!
Mutta etteköhän te Jeesus-uskovaiset Jeesuksella pärjää. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset olko niin putkiaivoja, että kuvittelette hänen olevan ainoa tie. Teitä on monia. Peace, love.
harhojen vallassa on hyvä hakea apua!
ei ole väliä minkä tien valitset,kunhan et tee hallaa muille/itsellesi. terveisin ateisti
Ja kiitos ihanasta raamatunpaikasta!
Ja kiitos ihanasta raamatunpaikasta!
Isän eteen polvistuminen on pedofiliaa pahimmillaan. Oletko tehnyt isästäs ilmoituksen poliisille?
Odotan kovasti, että se teidän vapahtaja vapahtaisi meidät teikäläisistä, mutta toistaiseksi on vain pakko sietää. Onneksi kirkkoon ei tarvitse mennä eikä messuja töllöstä katsella, joten on maailma sentään aika paljon parempaa kohti mennyt.
Säälin kuitenkin syvästi satuolentoihin uskovia, jotka eivät tajua elää tätä elämää, vaikka se tiettävästi on ainut meille annettu.
todellinen tie, totuus ja elämä. En näe paljon elämää näissä kommenteissa, en hyväksyntää, en armoa, en rakkautta. Näen kylmyyttä, vihaa, turhautumista, ivaa ja pilkkaa. Toivon että Jumala siunaa teitä ja auttaa.
...nimittäin lasteni isän. Ja otan kikkelin suuhun, nams nams!
todellinen tie, totuus ja elämä. En näe paljon elämää näissä kommenteissa, en hyväksyntää, en armoa, en rakkautta. Näen kylmyyttä, vihaa, turhautumista, ivaa ja pilkkaa. Toivon että Jumala siunaa teitä ja auttaa.
taas toivon että tulet järkiisi ja lakkaat uskomasta satuihin.
edessä ihmettelemässä, kun valkeus tulee, sinullekkin, jos niin haluat!
Hän rakastaa jokaista joka antaa Hänen rakastaa itseään. Hän ei rakasta väkipakolla ja on todella surullinen jos käännät Hänelle selkäsi ja haluat ennemmin selviytyä tästä elämästä yksin sekä haluat kuoltuasi lakata olemasta lopullisesti.
Hän rakastaa jokaista joka antaa Hänen rakastaa itseään. Hän ei rakasta väkipakolla ja on todella surullinen jos käännät Hänelle selkäsi ja haluat ennemmin selviytyä tästä elämästä yksin sekä haluat kuoltuasi lakata olemasta lopullisesti.
mitä ihmettä se sinulle sitten kuuluu?
Anna sen jeesuksesi hoitaa hommansa ihan rauhassa ja lopeta hyvän sään aikana tuo ärsyttävä käännytys!
Toivon että Jumala siunaa teitä ja auttaa.
On meitä moneksi, täytyy vaan ihmetellä näitä kielteisiä ihmisiä.
kielteistä siinä on että sanoo olemattomiin asioihin uskovaa aikuista ihmistä hihhuliksi tms?
Aikuisen pitäisi jo tietää mikä on satua ja mikä ei.
Ihmettelisit sitä että joku pitää satujuttuja ihan tosina...
ihmiset elävät tämän elämänsä ja sitten katoavat. Tarjolla olisi ikuinen elämä Kristuksessa mutta eipä se heille kelpaa.
Toivon että Jumala siunaa teitä ja auttaa.
huoli, kyllä Lentävä Spagettihirviö omistaan huolen pitää.
ihmiset elävät tämän elämänsä ja sitten katoavat. Tarjolla olisi ikuinen elämä Kristuksessa mutta eipä se heille kelpaa.
höpö höpö!
Me kaikki katoamme kun mittarilukema tulee täyteen.
Kunhan elän niin, että annan muillekin hyvän elämän siinä missä itsellenikin, ei yksikään olemassa oleva oikeudenmukainen jumala voi rankaista, vaikken uskokaan. Ja jos jumalia ei ole, ei ongelmaa, jätänpähän jälkeeni mukavia muistoja.
Jos taas jumalanne on kostonhimoinen v-mäinen ja pikkumainen tyyppi, kuten vt:ssä (ja ilmestyskirjassa), enpä sellaiseen "taivaaseen" haluaisikaan, parhaat tyypit on jossain muualla...
Evankeliumien Jeesus on ihan jees, uskovaiset (muka hänen seuraajansa, käytös ja asennoituminen muihin kertoo yleensä ihan muuta) taas ovat inhottavia tyyppejä. Jopa Gandhin (?) mukaan.