Sosiaalinen perimäsi? Mitä olet perinyt, minkälaisen taustan?
Luonnekin on geeneissä - ja periytyy! Sinussa on samaa kuin sukulaisissasi, vaikka heidät hylkäisitkin ja heitä inhoaisitkin. Ehkä juuri siinä syy miksi haluat hylätä ja itse muuttua ja olla toisenlainen.
Siis minkälaisen sosiaalisen perimän olet saanut? Ja mitä edustat?
Entä pressaehdokkaat - mitä edustavat?
Kommentit (3)
Olen korkeasti koulutetusta suvusta. Pienestä asti oli selvää, että lukioon mennään ja sen jälkeen yliopistoon. Tällä hetkellä opiskelen, mutta koetan väkisin keksiä jotain mieluisampaa alaa yliopistosta, ammattikorkeaan en voisi mennä, koska se tuntuisi häviöltä.
Olen perinyt enemmän luonteenpiirteitä isäni puolelta, olen hiljainen, ujo, varovainen ja etäinen. Minun on hyvin vaikea halata ketään spontaanisti tai näyttää tunteita. Parisuhteessa kuitenkin hellin miestäni ylettömästi, ja kaipaan jatkuvaa läheisyyttä. Tätä en kuitenkaan voisi ikinä tehdä perheeni edessä.
Äitini puolella ihmiset ovat itäsuomalaisen avoimia, hersyviä, lämpimiä ja taiteellisia. Heiltä olen perinyt ehkä kyvyn nauraa asioille, osaan hassutellakin ja olen tietyllä tavalla luova. Heiltä olen myös oppinut suvaitsevaisuutta.
Kaikkiaan vahvana minussa näkyy tuo koulutuksen arvostaminen ja vähintään maisterintutkinnon pakollinen saaminen, vaikka se ei ehkä aivan omalta jutulta tunnukaan. Tai tuntuisi, mutta ei ehkä niillä aloilla mitä isäni ja hänen sukunsa suosivat. Äidin puolella otettaisiin avosylin vastaan vaikka joku taideaineiden opiskelu, isä taas varmasti hämmästelisi jos niin tekisin.
Äänestän Haavistoa.
Kaikkiaan vahvana minussa näkyy tuo koulutuksen arvostaminen ja vähintään maisterintutkinnon pakollinen saaminen, vaikka se ei ehkä aivan omalta jutulta tunnukaan. Tai tuntuisi, mutta ei ehkä niillä aloilla mitä isäni ja hänen sukunsa suosivat. Äidin puolella otettaisiin avosylin vastaan vaikka joku taideaineiden opiskelu, isä taas varmasti hämmästelisi jos niin tekisin.
suvusta, itseasiassa koko suvun ensimmäinen maisteri. Perin maisteritasoisen tutkinnon vaatimuksen (itse itselleni) vastareaktiona suvun kouluttamattomuudelle.
mutta periytyy silti. Siis kotoa opittuja tapoja ja arvoja ja niin edelleen. Geeniperimä on sitten biologista perimää - sekin voi vaikuttaa sosiaaliseen käyttäytymiseesi, mutta se ei ole "sosiaalista perimää".
Mun sosiaalista perimää on tietty ihmisten välttely ja samaan aikaan sellainen vastuuntunto, jossa pakolliset asiat hoidetaan, koska jonkun ne on pakko hoitaa. Ja se, että "omista" pidetään aina huolta. Myös jatkuva tapalukeminen on kotoani peritty mieltymys.