Milloin Niinistö itketti niitä naisia Eduskunnassa?
Kommentit (13)
Sanoi myös, että vaikeina aikoina ihmisiltä, erityisesti ministereiltä, vaaditaan enemmän kuin tavallisilta ihmisiltä. Jos on ministeriksi ryhtynyt, pitää kestää painetta.
Muistakaa myös, että Niinistö vastusti valtiovarainministerinä varallisuusveron poistoa.
Sen lakkautti vasta seuraava valtiovarainministeri, sosiaalidemokraatti Antti Kalliomäki.
säästämiseen.
kun edustajat käyttivät meidän veronmaksajien rahoja holtittomasti niin ojensi ja moni ei pitänyt.
Alhon aikana oli myös kyse säästöistä jotka yhteskunnan etu.
Niinistö on äksyillyt ja haukkunut naisia eduskunnassa asiattomasti. Ei ole tyytynyt pysymään asiassa vaan suuttuessaan iskenyt niin sanotusti vyön alle.
Kyllä vaan se kokoomuslainen kovien arvojen sovinisti(?) osaa, jee. Hyvää presidenttiainesta!
"Turun Sanomat 21.2. 2010 01:30:56
Niinistö vastaan kansanedustajat
Sauli Niinistö valittiin puhemieheksi historiallisen alhaisella äänimäärällä. Tämän piti olla häneltä äänensä evänneiden kansanedustajien näpäytys Niinistölle.
Ilmeisesti vastoin odotuksia hänen kansansuosionsa vain nousi entisestään. Niinistö ajoi eduskunnassa talouskuria, mikä ei sopinut kaikille kansanedustajille. Sen sijaan valtion menoleikkauksia pelkäävät ja työttömyyden kurittamat kansalaiset antavat hänelle tukensa.
Sittemmin väitettiin protestin erääksi syyksi sitä, että Niinistö on käyttäytynyt hävyttömästi työpaikallaan – itkettänyt naisia ja paiskonut kirjoja seinille. Hän on kutsunut juhlaviinijupakkaan syyllistyneitä eduskunnan virkamiehiä ”tämmöisiksi veijareiksi”. Niinistön tekemiset eivät näytä suurilta synneiltä, mutta primitiivireaktiot osoittavat kyllä huonoa itsehillintää."
hiljenevät aina silloin, kun lyödään oikeat faktat pöytään! Säälittävää.
demarit rutisevat tietenkin lehdissä. Arja Alho kunnostautui itse ministerinä ollessaan sillä, että kyykytti rumasti alaisiaan. Siitä kirjoiteltiin paljon lehdissäkin.
Ja lienee aika ymmärrettävää, että vaikeina taloudellisena aikana on vvm:n oltava tiukkana, kun muut ministeriöt yrittävät saada itselleen mahdollisimman paljon budjettirahaa.
Niinistö on tiukka ja vaatii kollegoiltaan paljon, on itsekin sanonut, että niin pitää olla kun ministeritasolla ollaan, ja itseltään hän vaatii vähintään saman kuin muilta.
Esimerkiksi Vasemmistoliiton Siimes on antanut Niinistölle siitä kiitosta.
Eli jos joku laukoo typeriä, ei todellakaan pidä lähteä mukaan semmoiseen.
On se kumma, että Niinistö-hypettäjät hiljenevät aina silloin, kun lyödään oikeat faktat pöytään! Säälittävää.
Eli jos joku laukoo typeriä, ei todellakaan pidä lähteä mukaan semmoiseen.
On se kumma, että Niinistö-hypettäjät hiljenevät aina silloin, kun lyödään oikeat faktat pöytään! Säälittävää.
Hiljaisuus on yhtä kuin myöntymisen merkki. Samoin on varmasti vaikeaa yrittää kuitata selvät tosi seikat typerillä selittelyillä.
Fakta on se, että Niinistö ei osaa käyttäytyä tiukoissa paikoissa, siitä on mm. näyttöä hänen valtiovarainministeri kaudeltaan. Tiukka ja jämäkkä voi halutessaan olla ilman kiukutteluakin ja vyönalle iskemistä. Kaikilla ei vaan riitä taidot ja luonteenpiirteet siihen.
demarit rutisevat tietenkin lehdissä. Arja Alho kunnostautui itse ministerinä ollessaan sillä, että kyykytti rumasti alaisiaan. Siitä kirjoiteltiin paljon lehdissäkin.
Ja lienee aika ymmärrettävää, että vaikeina taloudellisena aikana on vvm:n oltava tiukkana, kun muut ministeriöt yrittävät saada itselleen mahdollisimman paljon budjettirahaa.
Niinistö on tiukka ja vaatii kollegoiltaan paljon, on itsekin sanonut, että niin pitää olla kun ministeritasolla ollaan, ja itseltään hän vaatii vähintään saman kuin muilta.
Esimerkiksi Vasemmistoliiton Siimes on antanut Niinistölle siitä kiitosta.
Ihmeellistä rutinaa; Ei se Niinistö muuten ois, mutta kun se Alhokin... Sallikaa mun nauraa, ihan kun olis lapset selittelemässä. :DDD
Fakta on se, että Niinistö ei osaa käyttäytyä tiukoissa paikoissa, siitä on mm. näyttöä hänen valtiovarainministeri kaudeltaan. Tiukka ja jämäkkä voi halutessaan olla ilman kiukutteluakin ja vyönalle iskemistä. Kaikilla ei vaan riitä taidot ja luonteenpiirteet siihen.
Siitähän tässä on kyse, että Niinistön hermot eivät kestä stressaavassa tilanteessa, mikä ilmenee sitten kiukutteluna.
kun haluais paisuttaa omaa budjettia ja vastassa on kokkarimies, joka sanoo että ei onnistu. Siitä on kiva turauttaa lehtiinkin, että joo, Sale itkettää.
Jos katsotaan lopputulosta, niin ilman muuta oli hyvä että valtiovarainministerin kanta piti.
Pitää sitten mennä henkilökohtaisuuksiin. Tähän viittaisi myös puolison ikä. Nuori nainen on varmasti helpommin hanskattavissa kuin vanhempi. Sitä vartenhan miehet nuoria naisia ottavat.
Kun oli valtiovarainministerinä. Teki niin kamalia päätöksiä ja vähensi kaikki sosiaalikulut matalammaksi, eläkkeistä korotukset pois jne.
Mm. demarit tätä kritisoivat ja Niinistö hyökkäsi ihan päälle. Arja Alho taisi eniten itkeä.