Lue keskustelun säännöt.
Poikapuoleni ajaa minut hulluuden partaalle!
13.11.2005 |
Miten voi yksi 9-vuotias saada tällaisen sodan ja kaaoksen aikaan yhdessä päivässä? Kaikkien isänpäivä pilalla, asunto kuin pommin jäljiltä ja kaikilla paha mieli varmaan todella pitkäksi aikaa :-( Tämä on juuri sellainen uusperheen kauhukuva, josta välillä kuulee huhuja. Enpä vain olisi uskonut, että osuu omalle kohdalle...
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä nelisen vuotta ja meillä on yksi yhteinen lapsi. Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitosta, 12-vuotias ja 9-vuotias, ja he asuvat äidillään. Olen toivottanut mieheni lapset tervetulleiksi elämäämme ja perheeseemme ja yrittänyt olla heille aina reilu ja kiltti äitipuoli. Olen saanut paljon kiitosta lasten äidiltä, lapsilta itseltään, mieheltäni, lasten sukulaisilta, koulusta jne. Välitän heistä kovasti ja mielelläni järjestän meille mukavia yhteisiä hetkiä, reissuja ja kaikenlaista tekemistä. Luulin, että minä oikeasti pystyn tähän - me saisimme tämän uusperhesysteemin toimimaan. Joopa joo.
9-vuotias on aina ollut vaikeampi tapaus. Tottelematon, jääräpäinen, äkkipikainen ja vaikeasti kurissa pidettävä. Äidilläkin on suuria vaikeuksia pitää poika aisoissa ja hän on selkeästi saanut liikaa valtaa perheessä. Oppinut, että kun tarpeeksi huutaa, kiroaa ja tappelee, niin äiti luovuttaa. Poika terrorisoi perheen arkea, sotkee aikataulut ja saa temppuiluillaan kaiken menemään oman päänsä mukaan. (Esim. ei halua mennä mummolle vkl:ksi, joten katoaa koko pe:ksi eivätkä he sitten pääse lähtemään tai äiti menee yksin ja jättää meidät etsimään pojan ja ottamaan hänet meille)
Mutta meilläpä ei luovuteta! Ei anneta periksi tuumaakaan silloin, kun jotain on sovittu. Ollaan päätetty, että joskus on pojan tajuttava, ettei tuolla tavalla voi käyttäytyä. Ei meillä ainakaan. Yleensä meillä sujuu ihan hyvin. Muutama kina jostain, muttei mitään vakavampaa. Parina vierailukertana homma on kuitenkin hajonnut käsiin ihan kokonaan. Poika selvästi kokee minut syypäänä näihin sääntöihin, joihin yllättäen aina törmää meille tullessaan, ja hän kapinoi auktoriteettiani vastaan todella kiivaasti.
Aikaisemmin isän väliintulo on ratkaissut tilanteen, mutta tänään ei sekään enää tepsinyt. Poika riehui kuin mielipuoli! Hakkasi siskoaan, uhkaili ja pelotteli pientä veljeään, heitteli tavaroita, potki seiniä ja ovia, siirteli huonekaluja paikoiltaan, silppusi sanomalehtiä, kaateli tuoleja ja paiskoi ovia niin, että taulut tippuivat seiniltä. Samalla karjui taukoamatta vittua ja perkelettä ja ulvoi kuin hyeena haluavansa mennä ulos " HETI SAATANAN HUORA TAI MÄ TAPAN SUT!" . Jos hänet eristettiin yksin huoneeseen, hän huusi siellä täyttä kurkkua poliisia ja mitä lie ja hajotti paikkoja. Tätä jatkui koko päivän. Ei sitten mennyt poika ulos, eikä mennyt kukaan mukaan. Eikä tehty sitten niin yhtään mitään muutakaan.
Syy tähän riehumiseen oli, että kielsimme aamupäivillä häntä menemästä ulos, koska olimme lähdössä lastenkonserttiin. Poikahan ei halunnut konserttiin, joten hänen mielestään oli ihan ookoo estää kaikkia muitakin menemästä sinne tai jäädä yksin kotiin, koska " ei mun oo mikään pakko, jos en halua." Tästä se show sitten alkoi. Poika tappeli koko päivän.
Minä en tätä enää jaksa. Nyt tuli stoppi. Mieheni lapset saavat jatkossakin tulla isäänsä katsomaan miten haluavat, mutta minä ja poikani emme silloin ole täällä. Tuollaisen käytöksen, väkivallan ja huutamisen näkeminen on vaaraksi 1-vuotiaallemme. Ei hänen pidä joutua tuollaista näkemään omassa kodissaan. Ei hänen pidä pelätä omaa veljeään. Eikä oppia hänen tavoilleen :-/ Ja minä pelkään, että joku päivä vielä heitän sen kersan rappukäytävään tai isken kaulimella...
Miettikööt vanhemmat keskenään, millaista apua pojalleen hankkivat ja miten häntä kasvattavat. Minä pesen käteni tästä. Ugh.
Kommentit (29)
voisi mennä pojan kanssa toiseen huoneeseen ja pitää lujasti sylissään. Pidemmällä tähtäyksellä suosittelisin perheneuvolan puoleen kääntymistä. Siellä osataan auttaa, heillä on myös psykologeja ja psykiatreja jotka voi arvoida tilanteen ja pojan tarvitseman avun määrän. Sillä sitä hän ilman muuta tarvitsee, pojalla täytyy olla hirvittävän paha olo kun noin käyttäytyy. Ja tämä ei mitenkään syyllistä vanhempia tai sinua, jotakin on nyt vain pielessä pahemman kerran. Jos asiaan ei puututa se todennäköisesti tulee vielä pahenemaan, aina ei vain maalaisjärki ja rakkaus riitä. Oma poikani käyttäytyi lähes samoin kuusivuotiaana, mutta hänen isänsä oli kuollut vähän aiemmin eikä hän osannut käsitellä suruaan ja tunteitaan. Kävimme pitkään pojan kanssa perheneuvolassa ja poika tapasi usein psykiatria. Lopulta solmut saatiin auki ja pojan olo helpotti ja samalla raivokohtaukset ja aggressiivinen käytös loppui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei missään suhteessa normaalia käytöstä. Nyt on viimeiset hetket tehdä jotain pojan hyväksi,ellei ole jo myöhäistä... Poika tulee olemaan täysin pitelemätön murrosiässä.
Vaatii tuon ikäisen/kokoisen kanssa kahden aikuisen mukana olemisen (joka vaikeaa kun pienempiä lapsia). Lapsi pakotetaan väkisin rauhoittumaan, voi viedä 2-3h mutta periksi ei anneta. Luultavasti kun rauhoittuu (näennäisesti lupaa, jne.) aloittaa vapauduttuaan heti uudelleen ja TAAS sama sylihoito alkaa alusta.
Tämän kaltaisella pitkäjänteisellä työllä monet lapsista alkaa vähentää aggressiokohtausten tuhoamisvimmaa ja kiinnipitoajat lyhenevät. Itse olen oman tyttäreni kanssa käyttänyt apuna myös mattoa johon lapsen käärin ja pidän lähellä.
Nyt viimeisestä raivarista n. 8-9kk:tta, ikää 10v. Tiedän että joku on sitä mieltä että heidän lapsi ahdistuu tästä hoidosta. Voin vakuuttaa kaikkien ahdistuvan tästä, mutta pitkässä juoksussa se yksi toimivimmista tavoista saada oma auktoriteetti palautumaan. Meillä toimii nykyään 99% sanallinen rajaaminen.
-Sylihoidon kannattaja-
tarkkaavaisuushäiriö? Mielestäni tuolla tavalla käyttäytyvä poika pitäisi viedä lääkäriin ja tutkia mahd. sairaudet.
Jos 9-vuotias on tuollainen, niin entäs sitten muutaman vuoden kuluttua?! Siinä kyllä nyt ihan selvästi poikaparka tarvitsee ammattiapua tunteidensa käsittelemiseen ja sitten äidille myös selkeätt ohjeet jatkosta, kuinka tuollaista lasta kasvatetaan. Ihan kamala tilanne! Kuinka isä suhtautui?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea antaa mitään neuvoja, kun ei elä itse tilanteessa, mutta tässä jotain ajatuksiani. Niin - ensinnäkin olen kyllä pahoillani tilanteesta.
Näyttää siis siltä, että poika reagoi / kapinoi jotain vastaan. Olisiko joku ammattiapu paikallaan? Vai onkohän tämä jotain esimurkkuikää...?
Mitä jos kiellät poikaa tulemasta teille...? Olisiko liian rajua? Järjestäisitte hänen ja isänsä tapaamiset jotenkin muutoin. Ymmärtäisiköhän, että tuolla käytöksellä ei ole teille tulemista. Isosisko olisi tervetullut. En tiedä, joku varmaan tyrmää mut ihan täysin...
Ja anteeksihan tuossa olisi pyydettävä!
Infoa tilanteesta pojan äitiä. Kerro mitä tapahtui. Älä syytä / syyttele. Kerro vain mikä oli tilanne. Ja että haluat siihen jonkun ratkaisun ja muutoksen, näin ei voi enää tapahtua.
Tai jos poika ei lähde mihinkään ammattiapuun, niin käy sinä konsultoimassa neuvoja, miten sun pitäisi toimia.
voimia!
Kannattaisi laittaa poika tutkimuksiin, että mikä häntä vaivaa.
T: 9v pojan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai sit yksityisen lastenpsykiatrin puheille. JOs asiaan puututaan nyt, voidaan hänen tulevaideetensa turvata, mutta jos viivytellään, tulee hyvin todennäiköisesti suuria ongelmia nuoruudessa ja aikuisuudessa!!!
Lapsi ei ole samanlainen, mutta ehkä liiankin " lässy" ja hampaaton. Sekin ärsyttää. Ymmärrän sua täysin. Onneksi kyse on etälapsesta ja tuossa on kyllä jo hyvä syy hävitä sitten välillä pois. Kaikkea ei tartte sietää.