Lue keskustelun säännöt.
Poikapuoleni ajaa minut hulluuden partaalle!
13.11.2005 |
Miten voi yksi 9-vuotias saada tällaisen sodan ja kaaoksen aikaan yhdessä päivässä? Kaikkien isänpäivä pilalla, asunto kuin pommin jäljiltä ja kaikilla paha mieli varmaan todella pitkäksi aikaa :-( Tämä on juuri sellainen uusperheen kauhukuva, josta välillä kuulee huhuja. Enpä vain olisi uskonut, että osuu omalle kohdalle...
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä nelisen vuotta ja meillä on yksi yhteinen lapsi. Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitosta, 12-vuotias ja 9-vuotias, ja he asuvat äidillään. Olen toivottanut mieheni lapset tervetulleiksi elämäämme ja perheeseemme ja yrittänyt olla heille aina reilu ja kiltti äitipuoli. Olen saanut paljon kiitosta lasten äidiltä, lapsilta itseltään, mieheltäni, lasten sukulaisilta, koulusta jne. Välitän heistä kovasti ja mielelläni järjestän meille mukavia yhteisiä hetkiä, reissuja ja kaikenlaista tekemistä. Luulin, että minä oikeasti pystyn tähän - me saisimme tämän uusperhesysteemin toimimaan. Joopa joo.
9-vuotias on aina ollut vaikeampi tapaus. Tottelematon, jääräpäinen, äkkipikainen ja vaikeasti kurissa pidettävä. Äidilläkin on suuria vaikeuksia pitää poika aisoissa ja hän on selkeästi saanut liikaa valtaa perheessä. Oppinut, että kun tarpeeksi huutaa, kiroaa ja tappelee, niin äiti luovuttaa. Poika terrorisoi perheen arkea, sotkee aikataulut ja saa temppuiluillaan kaiken menemään oman päänsä mukaan. (Esim. ei halua mennä mummolle vkl:ksi, joten katoaa koko pe:ksi eivätkä he sitten pääse lähtemään tai äiti menee yksin ja jättää meidät etsimään pojan ja ottamaan hänet meille)
Mutta meilläpä ei luovuteta! Ei anneta periksi tuumaakaan silloin, kun jotain on sovittu. Ollaan päätetty, että joskus on pojan tajuttava, ettei tuolla tavalla voi käyttäytyä. Ei meillä ainakaan. Yleensä meillä sujuu ihan hyvin. Muutama kina jostain, muttei mitään vakavampaa. Parina vierailukertana homma on kuitenkin hajonnut käsiin ihan kokonaan. Poika selvästi kokee minut syypäänä näihin sääntöihin, joihin yllättäen aina törmää meille tullessaan, ja hän kapinoi auktoriteettiani vastaan todella kiivaasti.
Aikaisemmin isän väliintulo on ratkaissut tilanteen, mutta tänään ei sekään enää tepsinyt. Poika riehui kuin mielipuoli! Hakkasi siskoaan, uhkaili ja pelotteli pientä veljeään, heitteli tavaroita, potki seiniä ja ovia, siirteli huonekaluja paikoiltaan, silppusi sanomalehtiä, kaateli tuoleja ja paiskoi ovia niin, että taulut tippuivat seiniltä. Samalla karjui taukoamatta vittua ja perkelettä ja ulvoi kuin hyeena haluavansa mennä ulos " HETI SAATANAN HUORA TAI MÄ TAPAN SUT!" . Jos hänet eristettiin yksin huoneeseen, hän huusi siellä täyttä kurkkua poliisia ja mitä lie ja hajotti paikkoja. Tätä jatkui koko päivän. Ei sitten mennyt poika ulos, eikä mennyt kukaan mukaan. Eikä tehty sitten niin yhtään mitään muutakaan.
Syy tähän riehumiseen oli, että kielsimme aamupäivillä häntä menemästä ulos, koska olimme lähdössä lastenkonserttiin. Poikahan ei halunnut konserttiin, joten hänen mielestään oli ihan ookoo estää kaikkia muitakin menemästä sinne tai jäädä yksin kotiin, koska " ei mun oo mikään pakko, jos en halua." Tästä se show sitten alkoi. Poika tappeli koko päivän.
Minä en tätä enää jaksa. Nyt tuli stoppi. Mieheni lapset saavat jatkossakin tulla isäänsä katsomaan miten haluavat, mutta minä ja poikani emme silloin ole täällä. Tuollaisen käytöksen, väkivallan ja huutamisen näkeminen on vaaraksi 1-vuotiaallemme. Ei hänen pidä joutua tuollaista näkemään omassa kodissaan. Ei hänen pidä pelätä omaa veljeään. Eikä oppia hänen tavoilleen :-/ Ja minä pelkään, että joku päivä vielä heitän sen kersan rappukäytävään tai isken kaulimella...
Miettikööt vanhemmat keskenään, millaista apua pojalleen hankkivat ja miten häntä kasvattavat. Minä pesen käteni tästä. Ugh.
Kommentit (29)
Kuka hallitsee enää murrosikäistä? Ei kukaan. Asialle voidaan vielä ehkä tehdä jotain. Ottakaa yhteyttä perheneuvolaan tai vastaavaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia sulle ja toivottavasti asiat järjestyy.
Viekää poika ihmeessä ammattilaiselle juttelemaan, ihan omaksi parhaakseenkin. Muutaman vuoden päästä teillä on pian edessä todellinen helvetti, kun käytöshäiriöisestä lapsesta tulee vihainen teini...
Mutta ei lähellekään tuollaista, raivoaa kyllä tämäntästä mutta ei hajota paikkoja eikä hakkaa pienempiään. Kyllä kuulostaa aivan kauhealta, ei se lapsen syy ole jos noin reagoi mihin sitten reagoikaan. Ihan ehdottomasti psykiatrista apua olisi saatava, ei missään nimessä tuollainen väkivaltaisuus normaalia.
Muuten, sillä Nancyllä ei ollut mikään skitsofrenia vaan ADHD:ksi on myöhemmin arveltu eli entinen MBD.
Hän haluaa olla vielä pieni poika. Kahdenkeskistä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta olis mielenkiintosta olla kärpäsenä katossa kattomassa miten aikuiset käyttäytyy tossa tilanteessa ja miten muuten hoidetaan lapsia. Usein kuvitellaan että osataan olla puolueettomia, mutta harmittavan usein näkee tapauksia jolloin omia lapsia pidetään parempina kuin toisen.
Lapset on lapsia vaikka voissa paistaa. Lapsi saattaa haluta että te eroatte ja omat vanhemmat palaa takasin.
Teillä ei vaan ole tarpeeksi resursseja pitää poikaa kurissa. Sen näkee jo sun asenteessa; koska ME MUUT ei päästy kivaan konserttiin niin jatkossa ei olla kotona kun lapsi tulee isäänsä " katsomaan" ! -Eiköhän isän koti ole myös POJAN koti! ..Ai niin, mutta sehän on sun, miehesi ja teidän lapsen koti johon se poika tulee kylään..
Kymmenen vuotiaat saattaa ottaa tosi rankasti yhteen ja silti rakastaa äärettömästi. On surullista jos ajattelet ettei lapsella ole oikeutta tavata veljeään!!
Talossa on viimein rauha maassa, joten pääsin katsomaan josko olisi tullut vastauksia. Ja olihan näitä! Harmi, kun en ehtinyt reagoida näihin heti!
Kirjoitin aloituksen silloin, kun poika ja isänsä olivat kuntosalilla. Olivat kävelleet sinne ja takaisin ja puhuneet matkalla. Mieheni oli selittänyt pojalle, miten paljon me kaikki häntä rakastetaan, hän, minä ja pikkuveli, ja kuinka me haluaisimme tehdä hänen kanssaan kaikkea kivaa ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. Oli kertonut pojalle, miksi tänään kävi niinkuin kävi, eli selittänyt, miten olisi tullut käyttäytyä, jotta riidalta olisi vältytty.
Poika oli selvästi rauhoittunut, kun palasivat. Söi tyytyväisenä ja jutteli ihan normaalisti ilman uhmaa. Mutta sitä rauhaa kesti siihen asti, että jouduin kieltämään häneltä Habbo Hotelliin menon :-( Taas mentiin niin vauhdilla makuuhuoneeseen, että seinät tärähti. Hän teki tuonkin jutun tahallaan, koska tietää, ettei hänellä ole lupaa mennä Habboon eikä varsinkaan yksin. Ei hänellä ole mitään hinkua sinne ollutkaan, vaan on aina pelaillut koneella muuta. Nyt vain testasi minua taas.
Ilmiselvää on, että poika on nyt ottanut sellaisen asenteen, että minä en saa sanoa hänelle mistään enkä komentaa mitenkään. Ei näköjään siedä minulta mitään. En tiedä, mitä tuolle asialle voisi tehdä tai mistä se johtuu. Pakko olisi saada jonkun objektiivisen ulkopuolisen mielipide tähän asiaan. Tarvitsemme todellakin ammattiapua, sekä me että varsinkin poika!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poika on huomannut että sinä olet tullut jäädäksesi. Hän kokeilee, että oletko turvallinen aikuinen ja saatko hänet varmasti taltutettua, toisin sanoen pystytkö huolehtimaan ja rakastamaan häntä vaikka hän olisi millainen. Jos tilanne menee oikein pahaksi, poika on vaaraksi itselleen ja muille, niin kokeile ottaa hänet tiukasti kiinni ja pitää häntä sylissä niin kauan kun hän rauhottuu. Jutella samalla hänelle rauhallisesti ja selvittää tilannetta. Jos poika on isokokoinen tämä konsti ei toimi koska et saa häntä pidettyä sylissäsi. mutta pienelle lapselle tämä saattaa olla viimeinen konsti. lapsi saa huutaa sylissäsi kuinka kauan tahansa ja pääsee irti sitten vasta kun on rauhoittunut.
18 kirjoitti: " Usein kuvitellaan että osataan olla puolueettomia, mutta harmittavan usein näkee tapauksia jolloin omia lapsia pidetään parempina kuin toisen."
Minä todella välitän tuosta pojasta. Nämä ongelmat ovat kuitenkin aina olleet läsnä, jo paljon ennen tuon minun lapseni syntymää, joten tuskinpa hänestä johtuvat. Mitä puolueettomuuteen tulee, niin eipä tuossa kai juurikaan tarvitse miettiä, ketä puolustaa, jos 9-vuotias uhkailee 1-vuotiasta väkivallalla? En usko, että minun lapseni on sen parempi kuin muutkaan, mutta tässä on nyt kyse lapseni suojelemisesta. Tottakai lapsilla pitäisi olla oikeus tavata toisiaan, mutta tuollaista terrorisointia ei nyt voi enää kyllä sisarrakkaudeksi kutsua.
" Teillä ei vaan ole tarpeeksi resursseja pitää poikaa kurissa. Sen näkee jo sun asenteessa; koska ME MUUT ei päästy kivaan konserttiin niin jatkossa ei olla kotona kun lapsi tulee isäänsä " katsomaan" ! -Eiköhän isän koti ole myös POJAN koti! ..Ai niin, mutta sehän on sun, miehesi ja teidän lapsen koti johon se poika tulee kylään.."
Tämä ongelma ei todellakaan ole siinä, että me emme päässeet konserttiin! Herran jestas, taitaa olla sisälukutaito hiukan hukassa. Isän koti on myös pojan koti, tottakai, ja siksi juuri en voi häntä kieltää tänne tulemasta. Tämä on kuitenkin myös minun kotini, ja omasta puolestani voin onneksi sentään vielä tehdä päätöksiä. Ja minä päätän nyt pysyä pojasta kaukana, koska en tuollaista pikkuperkelettä voi kotonani katsella. Ehkä ei sitten resurssit riitä, mutta tuskinpa riittäisi kenelläkään muullakaan.
Kotimme ei ole vain minun, mieheni ja poikamme koti. Ei ole koskaan ollut. Minä korostan tätä asiaa lapsille usein, kun taas poika joka riitatilanteessa tuo esiin, miten minä olen ulkopuolinen. En ole koskaan kokenut mieheni lapsia miksikään ylimääräisiksi kodissamme, vieraiksi saati taakaksi. Olen viettänyt heidän kanssaan paljon aikaa ihan ilman isääkin. Tehnyt matkojakin, ja sopinut heidän menemisistään ja tulemisistaan yleensä suoraan äidin kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen harrastanut tuota sylihoitoa pojan kanssa paljonkin. Istunut lattialla haara-asennossa, jalat ja kädet pojan ympärillä ja pitänyt häntä paikoillaan niin kauan, että on rauhoittunut. Hän on purrut ja riuhtonut aikansa, mutta olen aina jutellut hänelle rauhallisella äänellä, kertonut miten paljon tykkään hänestä, miten fiksu ja mahtava poika hän on ja miten paha mieli minulla on, kun tällaista tapahtuu.
Nyt vaan on niin, että minä olen raskaana. En voi käydä fyysiseen mittelöön pojan kanssa.
Tämä tilani voi olla osasyy siihen, mitä tänään tapahtui. En voi rauhoittaa pojan raivonpuuskia samalla tavoin kuin ennen ja hän käyttää tilannetta hyväkseen. Voi myös toisaalta olla, että hän kaipaisi sitä, että ottaisin kiinni ja rauhoittelisin, mutta kun en uskalla. Ja hän saattaa tiedostamattaan olla huolissaan tulevan lapsen takia, kun miettii omaa asemaansa perheessä ja isänsä lapsena. Taas on tulossa uusi lapsi viemään isän huomiota :-(
Ap
jos pojan isä pitäisi pojasta kiinni tai yhdessä kietoisitte hänet peittoon? Hänellä saattaa olla jonkin sortin käytöshäiriö, mutta rauhoittumaan hänet on saatava. Ei kannata riskeerata tulevan lapsen vointia, mutta ei poika voi noinkaan käyttäytyä, sillä hänelle tulee myös itselle paljon pahempi olo mitä pidempään hän saa riehua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska väkivaltaa ei saa sietää, oli " syy" mikä tahansa.
Minä olen tuohon keinoon tottunut aikaisemmassa työssäni, mutta miehelleni on ollut vieras ajatus pitää lasta sillä tavoin, kun on kokenut että se on jotenkin liian rajua. On myös pelännyt käyvänsä itse liian kovakouraiseksi. Tuntuu, että sitä poika kuitenkin kaipaa, että joku ottaisi ja pysäyttäisi.
Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, pojalla on kotonakin vaikeaa. Äidillä ei riitä voimia eikä resursseja pitkäjänteiseen rajojen pitämiseen, yksin kun on, vaan antaa liian helposti periksi ja poika saa tahtonsa läpi.
Tämä on meidän yhteinen projektimme. Pitäisi saada laadittua yhteiset pelisäännöt, joista sitten ihan oikeasti myös pidettäisiin kiinni. Paras keino minusta olisi mennä yhdessä perheneuvolaan saamaan konkreettisia neuvoja. Tuntuu vain, että se on äidille kovin vaikeaa ja kyllähän minä sen ymmärrän, ettei ole helppoa myöntää, ettei pärjää tai että lapsella on ongelmia. Ei se hänen vikansa ole, ei se ole kenenkään vika, eikä tässä nyt syyllisiä olla etsimässä. Se nyt kuitenkin on tosiasia, että enää ei kannattaisi miettiä ja vähätellä asiaa, vaan tehdä jotain - ja pian!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos käytös jo nyt väkivaltaista, mikä ei kuulu normaalin lapsen kehitykseen!
Apu voi olla helposti saatavilla jos annatte ammattilaisen auttaa!
Minun on taas alettava painostaa miestäni ja exää. Olen tästä ammattiavun hankkimisesta puhunut jo vuosia, mutta homma kaatuu aina siihen, että " kyllä meillä nyt menee oikeasti paremmin" , " olen nyt ottanut tiukemman linjan, kyllä tämä tästä" , " olen minä samaa mieltä, mutta kun se exä halua" tai " isän pitäisi ottaa enemmän vastuuta" . Jaadijaadijaa. Jumalauta, ottaisivat niskasta kiinni itseään, aikuiset ihmiset!
En enää tiedä, mitä sanoisin, että saisin heidät tajuamaan. Jos eivät hanki apua, soitan lastensuojeluun. Tuntuu niin pahalta, että mieheni vanhempi lapsi joutuu kotonaan väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi ja joutuu pelkäämään omassa kodissaan. Hän itki minulle tänään, ettei tiedä mitä veli tekee, kun kotiin pääsevät.
Ap
pojasta tuntuu kun revitään kahteen suuntaan. Ei sitä niin vaan voi olla kahdessa paikassa kotona, ja aina tietää että ei tää kauan kestä kun taas pitää lähteä. Eihän poika voi alitajuisesti isäänsä erosta syyttää, koska on oma isä, mutta voi hyvin ajatella että jos isä ei olisi tavannut sinua, olisivat voineet olla kaksisteen ja kaikki olisi ollut paremmin. Lapsi tulee katsomaan isäänsä ja silloin pitäisi isälläkin olla älliä olla lapsen kanssa tarpeeksi, kaksistaan. Ja miksi ei ton ikänen voi olla yksin tietsikalla?
Nyt VÄLITTÖMÄSTI yhteyttä jollekin ammatti-ihmiselle! Tuollainen käytös 9-vuotiaalta EI OLE NORMAALIA.
Ystävällisesti tsemmpiä toivottaen!
että jos nyt yhdeksänvuotiaana ei saada pojan käytöstä yhtään muuttumaan, niin millainenhan hän mahtaa olla 15 vuotiaana kun muutenkin murrosikä tuo kuohahtelua. Otetaanko silloin jo veitset aseeksi, yltyykö väkivalta? Silloin saattaa saada jo aikuisetkin osansa, eikä vaan pikkusisarukset, sillä isokokoinen murrosikäinen voi olla todella vaarallinen.
Jos rikkoo vaikka lasin, niin siitä saa helposti itsensä siruja täyteen. Tai voi vaikka teloa itsensä muutenkin tosi pahasti.
Minulla nyt pistää kyllä pahasti silmään se, että vastuu tuntuu olevan kokonaan sinulla! Ymmärsin kyllä, että vanhemmat eivät tunnu osaavan ottaa sitä vastuuta, mutta mielestäni tämä ei ole kuitenkaan (täysin) sinunkaan asiasi.
Ehkä juuri sen takia tilanne onkin niin kriittinen, että sinä, vaikkakin perheen jäsenenä, mutta silti ulkopuolisena otat tilanteen haltuusi, kun lapsi kaipaisi sitä turvallisuutta, rajoja ja rakkautta vanhemmiltaan?
En siis moiti sinuna, vaan tarkoitan sitä, että lapsi ei saa sitä oikeata huomiota omilta vanhemmiltaan, jotka kuitenkin ovat ensisijalla.
Älä anna pojan " voittaa" taistelussa, jaksa taistella perheenne puolesta (johon poikakin kuuluu) Voi olla että olet ainoa, joka asettaa pojalle rajoja ja hän testaa niitä.
Jaksamista!