Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti: Pitäisitkö vammaisen lapsen?
13.11.2005 |
Tuli mieleen tuosta dysfasia-ketjusta, jossa moniongelmaisen, housuun pissaavan jne. 9 vuotiaan äiti on aivan poikki. Joku kertoi, että heidän kehitysvammainen 11-vuotiaansa on arkipipäivät valtion koulussa, ja tulee vain viikonlopuiksi kotiin, koska äiti ei olisi enää jaksanut.
Miten itse luulisit jaksavasi, jos näin kävisi? Missä kulkee kotihoidon ja luovuttamisen raja? Vanhemman tai muiden sisarusten kannalta?
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että jos saisin älyllisesti vammaisen lapsen, antaisin hänet pois jo vauvana. Kuulostaa tylyltä, mutta tätä mieltä olen edelleen, vaikka omat lapseni olen kasvatanut jo melkein aikuisiksi. Kapasiteettini ei riittäisi siihen, että pitäisi keskittyä IKUISESTI lapseen, joka ei kehity, joka ei ehkä opi kävelemään, hymyilemään tai puhumaan, ei oppisi kuivaksi, ei itsenäistyisi omaan elämään, jne. Haluan, että hän oppii kaiken normaalisti ja siitä saan voimia, jos näin ei tapahtuisi, tiedän väsyväni liikaa, ja olisi parempi antaa hänet pois jo ennen, kuin kiintymyssuhdetta tapahtuu. Tarkoitan jo. esim. Darrwinin syndroomaa, tai muuten vajaamielisyyttä. Myös älyllisesti normaali mutta fyysisesti vaikeavammainen on samantyyppinen asia, hänet laittaisin laitokseen tms. kun hoito kävisi liian raskaaksi minulle. Kävisin toki katsomassa vaikka päivittäin.
Onko liian tiukka linja?? Huom. jos nyt iso lapseni vammautuisi, tilanne olisi vaikeampi, mutta pidemmän päälle en jaksaisi hoitaa häntä enää aikuisena ainakaan. Mitä mieltä olette?
Kommentit (59)
missä häntä rakastettaisi ja pidettäisi huolta. Minusta ei näihin olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaihoisa:
Sinä joka " antaisit" lapsesi pois. Mihin sinä hänet antaisit? Laitospaikkoja on rajoitetusti ja joskus sitä paikkaa joutuu jonottamaan vuosia. Ei ole mitään säilöä, johon ilmanmuuta voi lapsensa sijoittaa. Ei yhteiskunnalla ole velvollisuutta lunastaa lasta sillä perusteella, että vanhempia nyt ei satu kiinnostamaan tietynlainen lapsi. Jos äiti kieltäytyy ottamasta synnytyslaitokselta lasta mukaansa on edessä monenlaiset keskustelut ja terapiat kenties ym toimenpiteet. Pakkohan lapsi on sitten jonnekkin sijoittaa, kun ei voi hoitamattakaan jättää. Mutta onko jollakin äidillä tosiaan sydäntä hyljätä kokonaan oma lapsensa?
Kun lasta ei halua/pysty hoitamaan itse, yhteiskunta ottaa vastuun. vastaanottokodit, sijaiskodit ja lastenkodit ovat sitä varten olemassa.
täällä monet tuntuvat ajatelevan että vammainen lapsi on ikuisesti pikkuinen lapsi, vaan kyllä hän ja häntä hoitovat vanhemmat vanhenevat. Tuttavapiirissäni vammainen, lapsen tasolla oleva aikuinen oli pakko laittaa laitokseen siinä vaiheessa kun isä oli kuollut ja poika (iso kokoinen ja vahva) kävi väkivaltaiseksi äitiään kohtaan. Näin voi käydä, vaikka nyt vannoo ettei ikinä laita lastaan laitokseen, kannattaa kuitenkin muistaa että elämässä voi 40 vuoden aikana tapahtua monenlaista!
Vierailija:
Minusta pitäisi laittaa sikiöseulonnat pakolliseksi, ja kun tiede kehittyy, niin 100% varmuudella kehitysvammaisiksi todetut sikiöt abortoitava.
Jos lapsi vasta synnytyksessä vammautuu tai kehitysvammaa ei ole muuten huomattu, niin sitten samaan tyyliin kuin nytkin.Kehitysvammaiset ovat taakka yhteiskunnalle. Niin se vain menee. Luonnon laki; vahvat elää, heikot kuolevat.
Vierailija:
täällä monet tuntuvat ajatelevan että vammainen lapsi on ikuisesti pikkuinen lapsi, vaan kyllä hän ja häntä hoitovat vanhemmat vanhenevat. Tuttavapiirissäni vammainen, lapsen tasolla oleva aikuinen oli pakko laittaa laitokseen siinä vaiheessa kun isä oli kuollut ja poika (iso kokoinen ja vahva) kävi väkivaltaiseksi äitiään kohtaan. Näin voi käydä, vaikka nyt vannoo ettei ikinä laita lastaan laitokseen, kannattaa kuitenkin muistaa että elämässä voi 40 vuoden aikana tapahtua monenlaista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sijaisperheitä tietysti pyritään löytämään, moni sijaisvanhemmaksi aikova/ sijaisvanhempikaan vain ei halua vammaista lasta. Jos lapsi hylätään, paikka kyllä löytyy. Ei ketään Suomessa pakoteta hoitamaan omia lapsiaan, ihan jo lapsen edun kannaltakin.
Kai se menisi normaalin " adoptioonluovuttamisprosessin" mukaisesti, eli ilmoittaa sossulle, että luovuttaisin lapsen adoptoitavaksi. Vai? Niinhän sitä huoltajuudesta luovutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tiedät niin varmasti, että tilanne olisi mahdoton sinulle kohdata?
Lupaisitko antaa lapsen adoptioon? Ihan varmasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieleeni ei tullut kertaakaan, että antaisin lapseni pois. Uskon, että monet jotka ovat täällä sanoneet antavansa lapsensa pois jos selviäisi, että lapsi on vammainen, ei tosiasiassa niin pystyisi tekemään. Jos kehitysvamma on sellainen, jota ei päälle päin huomaa, voi mennä useita kuukausia ennen kuin diagnoosi annetaan. Pikkuhiljaa huomataan, ettei kehitystä alakaan tulemaan normaaliin tahtiin. Voiko joku todellakin sanoa lapsen ollessa esimerkiksi 5kk vanha, että annan lapsen pois, koska hän ei kehity tarpeaksi hyvin? Mikä on sen normaalin kehityksen raja? Meilläkin meni puolitoista vuotta, ennen kuin varmistui, että kyse ei ole kehitysviiveestä vaan kehitysvammasta. En voisi kuvitellakaan, että olisin siinä vaiheessa päättänyt, että nyt kun tiedän että lapseni tulee olemaan täysin hoidettava koko loppuikänsä, laitankin hänet laitokseen. Lapseni on minulle aivan yhtä rakas oli kehitysvamma tai ei.
tällä hetkellä todella väsynyt ja joskus tuntuu että hoidan lapsen pelkästä vastuuntunnosta.
elämässämme on kohta edessä luopumisvaihe, en katso että vammaisen lapsen saaminen on loppuelämän risti, hän muuttaa omaan kotiin palvelutaloon ja tulee kotiin lomille. olen itsekin pirteämpi ja jaksan paneutua hänen ongelmiinsa, terapiaan, lapsen kanssa olemiseen. vielä kun muutaman vuoden jaksaisi...luopuminen on niin vaikeaa!
rakas se lapsi on, ei sitä pysty etukäteen kuvittelemaan millainen tunnekuohu on vauvan saaminen ja hänen vammansa toteaminen. silti en pystynyt silloin luopumaan, ei tullut edes mieleen!
nyt jos odottaisin lasta joka todetaan elinkelvottomaksi, ei vammaiseksi kuten tämä lapsi, niin tekisin abortin. vammaisuus ei estä elämää, vain hidastaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieheni veli on vammainen ja sitä myötä olen oppinut rakastamaan vammaisia. Sitä ennen olisin varmaan ajatellut suunnilleen samaan tapaan kuin AP mut en enään. Silmäni ovat avautuneet ja olen huomannut että vammaisetkin ovat ihmisiä ja tarvitsevat äidin joka rakastaa
Toki kohtelisin ikätason mukaisesti itsenäistymisasioissakin, esim. parikymppisenä kotoa muutto jne.
Omaa lastani en kuitenkaan voisi antaa pois, en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä, pitäisin vammaisen lapsen. Tietysti jos lapsen kuntoutus vaatisi laitoshoitoa (ja minä en itse jaksaisi/voisi täysipäiväisesti kuntoutukseen keskittyä), niin sitten hän viettäisi aikaansa myös sillä. Mutta en ikinä hylkäisi lastani lopullisesti. En.
Ja lievän kehitysvamman (jota esim. Down parhaimmillaan on, tiedän että sitä voi olla myös tosi vaikeaa!) omaavan lapsen pitäisi tietysti kotona kunnes olisi aikuinen, sitten jokin tukiasumismuoto.
Mikä ihme on Darrwinin syndrooma, en ole koskaan kuullutkaan?
eli päivähoidossa olisi varmaan pienestä pitäen, en terveenkään kanssa jaksanut olla kotona
Asia on mietitty jo sitäkin myöten, että emme turhaan tahdo edes mennä mihinkään sikiöseulontoihin yms. koska lapsi on tervetullut meille sellaisena kun tulee. Tietenkin toivon, että olisi terve, mutta ei ole hänen vikansa, jos ei ole, ja sairaskin lapsi ansaitsee rakastavan kodin. Olen uskovainen, joten tähän sisältyy ajatus siitä, että minkä Jumala meille antaa, sen hän auttaa kestämään ja jaksamaankin.
voin sanoa että koskaan ole edes käynyt mielessä tuo vaihtoehto, en todellakaan voisi kuvitellakkaan lastani laitokseen, ajatuskin tuntuu jo aivan kauhealta :(
vastaus kysymykseen unohtui.
Terv.7
TÄÄ varmaan tyypillistä.Sanotaan et jos tulis vammainen lapsi antaisin sen pois,mut oikeesti kuinka moni sen tekis,sitten oikeesti?
Onko vammainen sitten vähempi oma lapsi,kuin terve...
Onko hirveä häpeä perheelle,jos perheeseen tulee vammainen lapsi ja meneekö siinä perheen status!