20-30-vuotias nainen! Millaisissa väleissä olet isäsi kanssa? Oletko tyytyväinen?

Hän kuoli minun ollessani 9-vuotias. Olen kaivannut häntä koko ajan, eli viimeiset 20 vuotta. Kaipaan hänen tukeaan, ajatuksiaan, neuvojaan, voimaansa, vaikka tiedänkin, että hän on läsnä elämässäni ajatuksissani, mikä auttaa mua omalla tavallaan.

En ole tyytyväinen. Tänäänkään en ole onnitellut, ja se painaa minua.

Tiedän, missä isäni asuu ja elää, mutta en ole koskaan häntä tavannut. Olen aina miettinyt, miksei hän ole ottanut minuun mitään yhteyttä. Itseäni helpottaa tieto, että isäni on " kunnon" kansalainen, eikä hulttio. :)

Tuntuu että Pitäisi tehdä sitä ja tätä kun on kerran isänpäivä. Toisaalta uskon siihen että läheiset ihmiset ovat läheisiä syystä, ei siitä että pitäisi kun on sukua tms. Kyllä se on kurjaa että välit on etäiset ja välillä tuntuu että isäkin kärsisi siitä mutta toisaalta ei ole koskaan itse valmis toimimaan ja tekemään muiden tunteita ajatellen.

Vieraillaan vanhempieni luona vähintään kerran viikossa ja isäni kanssa puhun ja olen siinä missä äitinikin. Lisäksi hiljaisesta isästäni on muutamassa vuodessa kehittynyt super-pappa lapsilleni :)

Näemme viikoittain, usein monta kertaa viikossa. Isäni on aika epätyypillinen suomalainen mies: hän on aina osannut näyttää tunteensa ja puhua kaikista asioista avoimesti. Hänelle on aina ollut helpompi uskoutua vaikeistakin asioista kuin äidillemme. Ja hän on aina ollut kiinnostunut meidän lasten asioista. Nyt kun olemme aikuisia ei tietysti puutu elämäämme, mutta yhä osoittaa välittävänsä. Hyvä isä, ja paljosta olen kiitollinen.



Olen myös iloinen siitä, että poikamme saavat myös isoisältään sellaisen miehen mallin, johon kuuluvat avoimuus ja tunteiden osoittaminen.

En halua että he saisivat hänestä tuollaista mallia.

Näemme n. 2 kertaa vuodessa.



Isäni on tunnekylmä työnarkomaani. Hän ei ole kiinnostunut elämästäni tai lapsenlapsistaan. En jaksa minäkään väkisin olla kiinnostunut hänestä.

Pikkutyttönä hän oli minulle ykkös vanhempi ja voin sanoa, että parempaa isää en olisi voinut toivoa. Sitten tuli avioero, uusi perhe, olin ulkopuolinen.

Jossain vaiheessa välit olivat huonommat. Mutta molemmat olemme tehneet välejemme eteen töitä. Eli olemme yrittäneet selvittää väärin ymmärrykset ym. Isäni osaa näyttää välittämistään omalla tavallaan eli auttaa tarvittaessa konkreettisella työllä ym. Mutta ei paljon tuhlaile sanoja. Isoisänä hän on mahtava!

Isäni oli " moderni isä" kun olin pieni ja hoiti meitä yhtä paljon kun äitikin. Teininä suurin osa tappeluista oli äidin kanssa kun taas isän kanssa silloinkin olin hyvissä väleissä ja isä oli se, joka ei huutanut, vaan sanoi surullisen näköisenä, että on pettynyt, jos tein jotain tyhmää. Olen aina arvostanut häntä ja mielipiteitään. Nykyään isän kanssa tulee juteltua harvemmin puhelimessa kuin äidin, mutta n. parin viikon välein hän soittaa varta vasten ja sanoo, että " piti vaan soittaa ja kuulla sun äänesi, mitä kuuluu?" ja tavatessa halataan ja jutustellaan mukavia. Isä on kotoinen ja mukava ja ihana ukki nykyään - jaksaa touhuta hiekkiksellä pikkuisten poikien kanssa ja tutkia etanoita ja katsella siilejä ja olla innostunut kaikista lastenlasten jutuista.