Miksi "suvaitsevainen" hyväksyy kyllä homot muttei uskovaisia?
Oletteko huomanneet saman?
Todellinen suvaitsevainen hyväksyy kaiken.
Niin uskovat kuin homotkin.
Kommentit (45)
Mustavalkoisia ajattelultaan ja kykenemättömiä todelliseen empatiaan.
niin minä sen ymmärrän ja senpä vuoksi en voi hyväksyä kenenkään syrjintää uskonnon nimissä. hyväksyn kyllä kaikenlaiset uskonnot, mutta en niiden nimissä tapahtuvaa syrjintää, joka kohdistuu esimerkiksi homoihin.

Mitä suvaitsevaisuutta se sellainen on, että hyväksyn vain kanssani samoin ajattelevat? =)
Ja et näe mitään ongelmaa yleistää anonyymilta keskustelupalstalta löydettyä väitettä,jonka todenperäisyydestä ja trollittomuudestakaan et voi olla varma, kokonaisen kansanryhmän mielipiteeksi?
mutta tätä tällaista homot joutuvat näkemään silmiensä edessä ihan koko ajan. Ja kaikenlaista nimittelyä. Monille uskovaisille on ihan jees haukkua ilman mitään tunnontuskia homoja päin naamaa sairaiksi ja perversseiksi ja ties mitä jumalalle kauhistusta Raamatusta löytyy. On turha väittää etteikö uskovaisistä löytyisi tätä sakkia ja paljon. Ja miten tuollainen voisi olla tekemättä ihmisen sieluun haavan?

En vain hetkeäkään usko, että kaikkien uskovaisten haukkuminen parantaa asiaa pätkääkään. Pitkämielisyys auttaa puolin ja toisin. Tilan antaminen kaikille. Esimerkkiä voi näyttää olemalla vajoamatta itse solvaustasolle. Ja tiedän, että montaa liberaalia ja uudistusmielistä kristittyä loukkaa kaikkien uskovaisten niputtaminen konservatiivisiksi homofobisiksi ja sovinistisiksi huruiksi.
ja toi yks ei huomaa että homot on jo käännyttäneet sen...niinhän se on että kaikesta muusta paskasta saa puhua mutta kun mainitaan nimi Jeesus niin sitten on taas niin vaikeeta.
En vain hetkeäkään usko, että kaikkien uskovaisten haukkuminen parantaa asiaa pätkääkään.
Harvemmin täällä kukaan tekee aloitusta kyllä on paskoja noi uskovaiset homofoobikot. Yleensä se menee niinpäin, että reagoidaan siihen uskovaisen homofobiseen puheeseen. Ja sit on niin kamalaa kuin ei suvaita suvaitsematonta.
Tuomita moinen puhe ja sen yksilön yksisilmäisyys. Mutta ei kokonaista ihmisryhmää. Kai tajuat mitä ajan takaa?

Mutta jos tulee sellainen fiilis että aina kun uskova avaa suunsa homoista, sieltä tulee sitä yhtä ja samaa, niin kyllähän sitä sitten on kiusaus niin tehdä. Tällaisilla palstoilla korostuu se, että negaatioleiri on äänessä. Ymmärrän tietty maltillisen uskovan turhautumisen tässä kohtaa. Ehkä siihen sitten auttaa se että avaa suunsa niin että ihmisten käsitys muuttuu.
eivät itse ole kovin suvaitsevaisia, niin miksei heitä pitäisi suvaita? Monet oikeasti uskovaiset tyrkyttävät uskontoaan ja pitävät ateisteja täysin hyväksymättöminä ihmisinä. Siis ainakin ne uskovaiset johon olen törmännyt.
ja homotko on suvaitsevaisia???just.ja suvaitsevaisuutta on turha etsiä tältä palstalta.
olen huomannut myös sen, että lihavia ei suvaita senkään vertaa kuin homoja tai uskovia.
Tuomita moinen puhe ja sen yksilön yksisilmäisyys. Mutta ei kokonaista ihmisryhmää. Kai tajuat mitä ajan takaa?
Mutta jos tulee sellainen fiilis että aina kun uskova avaa suunsa homoista, sieltä tulee sitä yhtä ja samaa, niin kyllähän sitä sitten on kiusaus niin tehdä. Tällaisilla palstoilla korostuu se, että negaatioleiri on äänessä. Ymmärrän tietty maltillisen uskovan turhautumisen tässä kohtaa. Ehkä siihen sitten auttaa se että avaa suunsa niin että ihmisten käsitys muuttuu.
Kaikissa asioissa maltilliset ovat hiljaisempia. Ehkä et kuuntele tarpeeksi? Jopa vanhoillisimmissa ryhmittymissä on vähemmistöjä jotka vastustavat homofobiaa, sovinismia jne. On olemassa naispappeutta kannattavia vanhoillislestadiolaisia. On olemassa jehovantodistajia joiden omatunto ei vain voi pitää homoseksuaaliuutta pahana, vaan näkevät että rakkaudessa ei ole mitään pahaa. Kannattaa tukea liberaaleja ääniä uskonnoissa, ei vihata uskontoja. Taatusti tulos on suvaitsevaisuuden kannalta parempi. =)
ja homotko on suvaitsevaisia???just.ja suvaitsevaisuutta on turha etsiä tältä palstalta.
Homotkaan eivät ole homogeeninen ryhmä. Vaan heterogeeninen (TIRSK!)
myyn tyttäreni orjaksi ja olen sitä mieltä, että tämä on tietenkin oikein ja luonnollista, koska Raamatussa näin kehotetaan tekemään, niin ei se tee sitä tyttären oloa yhtään paremmaksi.
Ihan yhtä hupaisa on Raamatun homovastaisuus, joten en hyväksy Raamatun käyttöä argumentointiin myöskään homojen tuomitsemisessa. Jos ihmisellä on joku muu hyvä argumentti homovastaisuudelleen, that's fine, mutta eipä ole vielä yhtään tullut vastaan.
Eli juu, hyväksyn homot ja uskovaiset, kunhan uskovaiset eivät sovella omia kummallisia sääntöjään muihin.

Luojan kiitos fundamentalistit ovat häviävä vähemmistö niihin verrattuna joiden mielestä raamattua tulee nimenomaisesti tulkita, koska se on allegorista tekstiä, ei sanasta sanaan totta.
Lisäksi hyväksyn kaikki uskontokunnat. Väkivaltaa en hyväksy, enkä huonoa käytöstä. Arvostan sekä homojen-, heteroje, Jumalan- ja lähimmäisen rakkautta!
pitää uskontomölyt mahassaan. En kaipaa käännytystä enkä paasausta, mutta keskustella voin asiallisesti.
anonyymilta keskustelupalstalta löydettyä väitettä,jonka todenperäisyydestä ja trollittomuudestakaan et voi olla varma, kokonaisen kansanryhmän mielipiteeksi?