Kuinka usein teidän vanhempanne sanoivat sinulle, että rakastavat
Kommentit (49)
Ei myöskään fyysistä läheisyyttä. Toisaalta lapsuuteni oli onnellinen ja tiesin että vanhemmat rakastivat.
Yhä edelleen tiedän että näyttävät tunteensa enemmän tekoina. Jos tarvin apua ja he pystyvät auttamaan niin aina saan tarvitsemani avun. Enkä tarkoita että olisin jatkuvasti jotain vailla. Ja toisaalta itse autan myös heitä tarpeen mukaan.
En minäkän ole sanonut vanhemilleni rakastavani tai tykkkääväni heistä. Mutta yritän myös osoittaa tunteeni teoilla.
Omille lapsilleni kyllä kerron usein rakastavani. Ja halin sekä pidän sylissä.
menevat muuten ihan hamilleen, kun minun lapseni sanovat heille rakastavansa.
aina kyllä olen tiennyt että rakastavat, antaisivat vaikka viimeisen leivänpalan kädestään vieläkin että minulla, sisarelleni ja meidän lapsillamme kaikki olisi hyvin.
Eikä meillä halattu. Eikä osoitettu minkäänlaista sympatiaa jos olin surullinen, yksin jätettiin itkemään huoneeseen. Minusta ei pidetty.
Omille lapsilleni en sano että rakastan heitä. Meillä kyllä halataan. Ja olen useasti sanonut lapsilleni vihavani heitä, mikä on totta.
Nämä asiat valitettavasti periytyvät näköjään.
en muista äitini enkä isäni ikinä sanoneen rakastavansa minua.
Itse sanon rakastavani lastani joka ikinen päivä, ja se tulee täydestä sydämestä. Mieheni en ole kuullut sitä lapselle sanovan... tosin en tiedä mitä he kahdestaan juttelevat silloin kun heillä on omat jutut menossa. Hauskat ja rakastavat välit kuuluu ainakin olevan :) En ole mieheltä ikinä kysynyt että sanooko lapselle rakastavansa tätä.
Sen sijaan muistan äitini sanoneen minua lihavaksi (mitä en koskaan ole ollut) sekä 'sinusta ei koskaan tule mitään'.
T. 70-luvun lapsi, josta tuli lisensiaatti ja kolmen lapsen äiti. Omani kuulevat päivittäin miten rakkaita meille ovatkaan.
Ei koskaan. Isä olikin paljon poissa kun olin lapsi, ja äiti on tunnekylmä. Kyllä koen jääneeni jostakin paitsi, enkä tällä tarkoita sitä että olisi joka päivä pitänyt hokea, että "rakastan sua".
En kyllä muista että onko isä niin sanonut. Äidistä muistan että on sanonut ainakin silloin kun olin tosi vihainen kun kiellettiin jotain tekemästä.
Molemmat ovat kohtalaisen innokkaita halijoita. Isän kanssa kyllä vähän vaivaa fyysisen voiman käyttö kasvatuksessa.
Sen sijaan tuhansia kertoja on sanottu että olen laiska, tyhmä, ruma, saamaton, hävettävä ja epäonnistunut
70-luvun "lapselta luulot pois" -kasvatusta siis.
Luokan parhaimpia, ihan normaalin näköinen, paljon kavereita ja silti itsetunto puhdas nolla parikymppiseksi asti, kiitos mahtavan kasvatustyylin.
Meillä myös halailtiin paljon,kuten vieläkin jos tapaamme.Samaa perinnettä omilleni jatkanut
Ei rakastettu varsinkaan silloin ennen aborttilakia, kun ei ollut mahdollisuutta ehkäisyyn vaan lapsia tuli kun oli tullakseen.
Valitettavan totta monen kohdalla vielä tänäkin päivänä.
Suomalaiselle muutenkin on tunteista puhuminen mahdottoman vaikeaa. Vain vihan voi ilmaista niin sanoilla kuin teoilla, ei mitään muuta.
Ei ikinä, mutta tiedän sen kyllä muutenkin =)
mutta heillä oli sitä tarkoittavia kiertoilmauksia. Äiti sanoo "rakas lapsi", ja se on minusta oikeastaan sama asia. Homma tulee selväksi.
Isälle sanoin taannoin "tiedäthän isä että rakastan sinua." tähän sain vastauksen: "jaa, no, sehän on niin että tämä ei ole ikäänkuin yksisuuntainen katu." :) Eli sama asia, meidän isän kielellä. :)
mutta muodossa "Äiti ja isä tykkäävät sinusta tosi paljon" tai "Olet meille tosi rakas" lähes joka päivä.Yleensä siten, että äiti puhui ja isä myhäili vieressä siten, että tiesin hänen olevan samaa mieltä :).
Minua ei koskaan hellitelty sanoilla eikä fyysisesti. Oli tosi vaikea oppia omia lapsia hellimään,kun ei ollut käytösmallia. Hyvin se lopulta meni ja lapsemme osaavat rakastaa ja helliä lapsiaan ja me tietysti lapsenlapsiamme.
isä ei kännissäkään ole sanonut.
Ei vaan voi sanoa noinkin ihanaa asiaa lapsilleen, ei siis lapsenakaan ole kertoneet rakkaudestaan.
Ole vaan vanhin.
Ei se tee kokemuksestasi ihmeellisempää kuin muillakaan.
Minulle ei ole tehnyt vaikeaa kertoa rakkaudesta miehelle ja lapsilleni. Olen aina pitänyt tätä vanhempieni vammana.
Kaveriporukan vanhemmissa on ollut vanhempia, jotka kertoneet rakastavansa lapsiaan.
olen aikuinen, äitini aina välillä sitä hokee. Omille lapsilleni sanon joka päivä ja osoitan myös kaikin tavoin.
Surullista kuinka moni on elänyt lapsuuden ilman rakkautta- se antaa täysin erilaiset lähtökohdat elämälle kuin niille jotka ovat saaneet rakkautta osakseen. ja Surku, sillä pelkkä rakkauskaan ei riitä- sen lisäksi pitäisi vielä osata vastata lapsen tunteisiin ja tarpeisiin- jotta hän saisi hyvät eväät elämälle.
Että rakkauden hokeminen on lopultakin lapsen kannalta yhtä tyhjän kanssa.
Ei koskaan. Ei myöskään koskaan ole halattu tai en ole saanut fyysistä hellyyttä lainkaan. Meni kauan ennenkuin opin itse ottamaan ja antamaan hellyyttä, fyysinen läheisyys oli vaikeaa.