Suomalaisia USA:ssa?

mutta palanneet Suomeen. Asuimme Westchesterissä, lapset olivat kaikki koululaisia, joten emme olleet ihan vastaavassa tilanteessa kuin te. Mutta jos kysyt jotain, voin kyllä vastata meidän kokemusten perusteella : )

Asumme NY:n osavaltion pohjoisosassa, vuoristomaisemissa :) Tulimme niin ikään mieheni työn vuoksi.



Viihdymme todella hyvin. Meidän on tarkoitus asua täällä kaiken kaikkiaan neljä vuotta. Alkuun tuo tuntui tosi pitkältä ajalta, mutta nyt mietin jo kauhulla sitä, että jonain päivänä täältä pitää lähteä.. täällä on aivan mahtavaa :)



Itse muutto oli aika hullunmyllyä. Koska mieheni työ ei ole mikään (suomalaisen työnantajan) komennus vaan itse järjestetty juttu, jouduimme tekemään kaiken itse ja omalla kustannuksella. Komennuksillahan usein työnantaja järjestää ja maksaa ammattilaiset muuttamaan. Olisiko teillä sellainen tilanne?



Teimme sellaisen ratkaisun, että otimme mukaan vain välttämättömimmän (lähinnä vaatteita ja tärkeimmät henk.koht. esineet) ja täältä päästä etsimme kalustetun ja täydellisesti varustellun asunnon. Suomen päässä myimme pihakirppiksellä suurimman osan omaisuudesta, myymättä jääneet annettiin SPR:lle. Arvoesineet joista emme halunneet luopua, varastoitiin sukulaisten nurkkiin.



Asumme edelleenkin kalustetussa ok-talossa vuokralla. Omaa ei haluta ostaa ettei sitten tule ongelmia jos halutaankin yhtäkkiä lähteä takaisin Suomeen..



Lapsia meillä on kolme. Vanhin osasi vähän englantia (ehti koulussa opiskella sitä vuoden), kaksi nuorempaa eivät yhtään. Kaikki laitettiin kuitenkin tavalliseen paikalliseen kouluun. Alku oli hankalaa, mutta parin kuukauden jälkeen homma alkoi sujua ja nyt kaikki kolme puhuvat jo paremmin kuin minä :)



Oma tilanteeni onkin se kaikkein kinkkisin. Minulla ei ole työlupaa, vain ns. perheenjäsenviisumi joka oikeuttaa vain asumaan täällä. Työluvan saaminen on erittäin hankalaa ellei satu omaamaan sellaisia erikoistaitoja joita ei keskivertojenkeillä ole :) Olenkin näillä näkymin kotiäitinä seuraavat vuodet ja toivon, ettei tyhjät rivit CV:ssä vaikeuta aikanaan työn saantia.. Alkuun kotonaolo oli luksusta, mutta pitemmän päälle aika turhauttavaa. Vietän päiväni urheillen ja sekalaisia vapaaehtoistöitä tehden kun lapset ovat koulussa, mutta kaipaan omaa työyhteisöä johon kuulua. Toisin kuin tv-sarjat esittävät, täällä ei ole muita kotiäitejä joista saisi seuraa. Kaikki ovat vähintään osa-aikatöissä, vauvojenkin äidit laittavat pienokaisensa parin kk:n iässä hoitoon.. Mutta ehkä NYC:ssä on toisin!



Uskon kuitenkin eläväni juuri nyt elämäni parasta aikaa. Tämä on ollut todella mahtava kokemus, ja ehdottomasti kaiken alkuajan vaivan ja stressin arvoista. Rohkeasti ja avoimin mielin vaan matkaan jos kerran tilaisuus on!



Kerron mielelläni lisääkin ihan mistä tahansa joko tässä julkisesti tai sitten spostitse jos haluat omasi antaa?

Mieheni on yhdysvaltalainen, ja me paatettiin n. 8 vuotta sitten muuttaa Suomesta USA:an ilman mitaan tyopaikkaa tai muita suunnitelmia. Eli ihan ex tempore pakattiin laukut vaatteilla, myytiin kirppiksella muut kamat, ja hypattiin koneeseen :) Valitsimme etelaisen osavaltion saan perusteella :D Sain green cardin mieheni kautta, etta siina olen ollut onnekkaampi kuin aiempi vastaaja, silla saatoin hakea tyopaikkaa. Vuoden etsinnan jalkeen loysimme molemmat tyopaikat - juuri viime tingassa, silla saastomme olivat loppu ja aloimme jo miettia Suomeen paluuta. Nyt olemme olleet molemmat yli 6 vuotta samoissa tyopaikoissa, ostimme juuri talon, olemme saaneet kolme lasta taalla, jotka ovat kaksikielisia, ja elama hymyilee. Tanne tulo oli hyva paatos! Tervetuloa!!!