Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaadinko mieheltäni liikaa, vai olenko MINÄ sietänyt liikaa?
17.01.2012 |
Olenko liian vaativainen, kun mies on periaatteessa ns. hyvä mies- hyvä isä jne., ja välillä meillä on hyviä hetkiä. Mutta.
Mies ei ole koskaan 5-vuotisen suhteen aikana tehnyt töitä, kun elelee jotenkuten, hyvin niukoilla pääomatuloilla. (ei edes työmarkkinatuen suuruinen) Ei kuulemma halua siihen oravanpyörään mukaan, haluaa olla siitä vapaa. Tämän seurauksena suurin osa kustannuksista jää minun kontolleni.
Tuon lisäksi mies käyttää suurimman osan ajastaan harrastuksissaan, jotka ovat aikaavieviä, ja sellaisia moni tekee työkseenkin. Viikosta on usein 4 iltaa poissa, 20-21 saakka.
Minä käyn töissä, lisäksi vien ainoan lapsemme päiväkotiin, ja haen. Mies ei tee juurikaan kotitöitä, joskus saattaa nopeasti imuroida tai viikata pyykit, ehkä kerran viikossa tekee yhden homman jos ruinaan ja jopa hermostun, ei oma-aloitteisesti. Lapsen ruuat, pukemiset, pesut yms. minä hoidan, ellen nimenomaan pyydä miestä hoitamaan niitä. Sittenkin mies kysyy minulta neuvoa. Lisäksi teen ruuat ja kodin hankinnat, ruokaostokset sekä kaiken muun. Joskus käymme viikonloppuisin yhdessä kaupassa, joskus pyydän miestä hakemaan maitoa tms. jos en itse ehdi, mutta viimeksi tänään mies valitti että miksi hänen täytyy käydä kaupassa. Parasta siis käydä itse.
JOs olen tehnyt jonkun kotityön huonosti, mies saattaa sanoa ikävästikin. Ja jos suutun, olen hermoheikko tms., minussa on vika aina.
Haluaisin suhteen jossa molemmat tienaavat ja osallistuvat perheen kuluihin. Lisäksi olisi kiva jos olisi yhteistä aikaa, ja yhteisiä juttuja. Minä saan ruinaamalla ruinata edes yhden "perhepäivän" viikossa jolloin teemme jotain yhdessä.
Mies oli lapsen kanssa hoitovapaalla kun palasin töihin yli vuosi sitten, mutta ei tehnyt kotona ollessaan kotitöitä, minun oli pakko tehdä ne vaikka tein rankkaa, fyysistä vuorotyötä. Lisäksi mies valitti ettei pääse omiin juttuihinsa tarpeeksi, vaikka kävi aina kun mahdollista, noin 2-4 päivänä viikossa.
Miehellä on toki hyviä puoliakin, mutta nämä häiritsevät.
Ja lisättäköön, etten ole nössö kynnysmatto. Noista asioista on ollut riitaa heti kun ne ovat ilmenneet, eli lapsen syntymän jälkeen. Meillä on noista paljon riitaa, nyt on ollut 3 riitaa 6 päivän sisällä. Lapsikin varmaan kärsii jo riidoistamme. Mutten voi vaan pitää suutani kiinni, koska mies on mielestäni itsekäs omaan napaansa tuijottaja, joka ei halua ottaa vastuuta elämästään kuten perheenisän kuuluisi, vaan haluaa samalla elää kuin poikamies.
Keväällä meinasin tosissani jättää miehen, mutta hän sai minut muuttamaan mieleni itkemällä ja lupailemalla muuttua. Muttei ole muuttunut, muutama kk meni paremmin mutta viime viikkoina olen tajunnut että samassa pisteessä aletaan olla kuin keväällä.
Sitä on vaikea nähdä itseään, ja tilannettaan ulkopuolisen silmin. Kertokaa te ajatuksia, miltä tämä kuulostaa teistä?
Kommentit (59)
Lisään vielä, että minulla on omia menoja 1-2 kertaa viikossa, 2-3 h kerralla, harrastuksia. Noihin mies kyllä minut päästää, mutta eilen juuri valitti että siinäkin menee omat hommat pilalle, kun joutuu olla kotona. Ja muutenkin saan omaa aikaa jos tarvitsen, ehkä pari krt kuussa, joskus kyllä tulee riita. Viimeksi tuli riita kun ilmoitin että menen kampaajalle, eihän se miehelle sopinut kun oli suunnitellut itse harrastavansa, ja tosiaan on siellä lähes kaiket illat, ja päivät myös, kun ei käy töissä.
Minusta on väärin että joudun hoitamaan lähes yksin kodinhoidon, lapsen ja menot, kun toinen elää vapaata elämää.
Miehellä ei ole toista naista, olen varma siitä, koska hänen harrastustilansa on naapuritalossa, käyn siellä aina välillä lapsen kanssa.
Mies ei myöskään juopottele eikä ole väkivaltainen. Mutta tunnen oloni henkisesti yksinäiseksi tässä suhteessa.
Seksiä meillä ei pahemmin ole, koska en pysty, mies on niin kylmä. JOs olisi edes viikon enemmän kotona ja tekisi oma-aloitteisesti kotitöitä tai vaikka ruokaa, ja sanoisi minulle jotain kaunista, ja vaikka halaisi, voisi mieli tehdä, mutta nyt ei vaan tee millään. Mies siis sanoo minua usein pihtariksi tuon takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta mun mielestä miehen päärooliin edelleen kuuluu päävastuu perheen elättämisestä. Mä luulen, että sun miehesi ei kestä työelämän tahtia, ymmärrän kyllä häntä, se on herkälle mielelle rankkaa. Mutta luulen, että hän voisi varmasti jotain työtä löytää, josta voisi saada lisää itsetuntoa, rohkeutta ym. aktiivisuutta elämään. Ja samalla voida henkisesti paremmin. Nyt hänellä on varmasti hyvin heikko itsetunto, miesten maailmassa kun menestys mitataan työllä. Jos mies hakisi osa-aikatöitä edes aluksi, tai lähtisi opiskelemaan uutta alaa. Olisiko mitään ajanvaraus työvoimatoimistoon?
Olen ehdottanut sitä kymmeniä kertoja suhteemme aikana, mies ei halua missään tapauksessa töihin tai kouluun. Ja ikääkin alkaa jo olla, teimme ainoan lapsemme aika iäkkäinä, mies lähentelee jo viittäkymmentä. Lisäksi hänellä on selkäongelmia, selkä kipeytyy usein niin ettei hän pystyisi tehdä ainakaan tuota harrastamaansa fyysista juttua työkseen, tai muutakaan fyysistä, vaikka hän on tekevä ihminen. Ei missään nimessä lähtisi paperihommiin kuulemma, vaikkei ehkä muita pystyisi tekemään. Eläkkeelle selkävaivat eivät riitä, on yrittänyt kaksi kertaa, kela ei hyväksy.
Niin ja vielä lisään, että itse olen arvoiltani nykyaikainen eli työssäkäynti ja perheen elättäminen kuuluisi mielestäni molemmille yhtä lailla, kuten myös lastenhoito ja kotityöt. Ja yhteistäkin aikaa parisuhteessa olisi kivaa olla. Ei mies voi mielestäni elää kuin olisi vapaa. Ei mies hyväksyisi jos minä alkaisin elää niin.
miehen"malli"?
On kuollut jo 20 vuotta sitten, eikä mies ole paljon kertonut. Mutta teki töitä, illat istui kapakoissa usein muttei ollut inhottava humalassa. Ei tehnyt kotitöitä eikä kuulemma koskaan leikkinyt mieheni, eli ainoan poikani kanssa. Mieheni sentään leikkii lapsensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on selvästikin henkisesti yhä teini-ikäinen. Ei pysty ottamaan vastuuta, ajattelemaan realistisesti eikä ottamaan muita huomioon.
En ymmärrä kuinka olet jaksanut katsella tuollaista kakaraa kauaa. Ymmärrän että tilanne ei ole helppo, koska miehessäsi on myös hyviä puolia, muutenhan et olisi hänen kanssaa yhteen mennytkään. Suosittelen puhumaan miehen kanssa pitkään ja hartaasti tästä asiasta. Jos mahdollista, vie lapsi hoitoon siksi aikaa, niin pystytte keskittymään keskusteluun, eikä kumpikaan pysty luistamaan keskustelusta lapsen varjolla.
Kerro hänelle tuntemuksistasi, ja että jos tilanne ei muutu, niin siinä kärsivät kaikki osapuolet. Miehen on skarpattava, tai muuten homma karahtaa kiville.
Jo lapsenne takia sun on pakko tehdä asialle jotain ,koska lapsi kyllä vaistoaa jos vanhempien suhteessa on jotain häikkää.
Jaksamista! Toivottavasti saatte asiat fiksusti puhuttua, ja mies ymmärtää sinun näkökulmasi. Yritä sinä myös ymmärtää häntä, sitähän ei tiedä vaikka taustalla olisikin jotain muutakin, mitä mies on salannut.
Ps. Se että mies ei ole väkivaltainen tai juoppo, ei riitä tekemään miehestä kunnollista. Maailmassa on paljon fiksumpia ja kypsempiä miehiä kuin nykyisesi, eivätkä he kaikkia ole väkivaltaisia tai juoppoja.
Pps. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko miehesi ehtinyt elää itsenäistä elämää omassa taloudessaan ennen kuin sinä tulit kuvioihin, ja jos on niin kuinka kauan.
Meillä asiat keskustellaan halki ennen lapsen sotkemista huonoon parisuhteeseen. Kumpikin esittää omat toiveensa ja vaateensa ja ne sovitellaan yhteen ja jo ennen ekaa raskautta tulee kummankin näyttää toteen, että sitoutuu perheeseen. Sitten ei olla enää vain pariskunta vaan nähdään onko kumpikin valmis tinkimään omista menoistaan perhe-elämän eteen, onko kumpikin valmis jakamaan arjen askareet jne.
Eipä ole tullut yllätyksiä työnjaossa, rahankäytössä tai ajankäytössä lasten syntymän jälkeenkään kun arkikuviot tehty selviksi jo ennalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä asiat keskustellaan halki ennen lapsen sotkemista huonoon parisuhteeseen. Kumpikin esittää omat toiveensa ja vaateensa ja ne sovitellaan yhteen ja jo ennen ekaa raskautta tulee kummankin näyttää toteen, että sitoutuu perheeseen. Sitten ei olla enää vain pariskunta vaan nähdään onko kumpikin valmis tinkimään omista menoistaan perhe-elämän eteen, onko kumpikin valmis jakamaan arjen askareet jne.
Eipä ole tullut yllätyksiä työnjaossa, rahankäytössä tai ajankäytössä lasten syntymän jälkeenkään kun arkikuviot tehty selviksi jo ennalta.
Olimme yhdessä 2 vuotta ennen lasta, enempää ei olisi oikeastaan voinut enää lapsen hankinnan kanssa odottaa, koska olemme/olimme jo aika iäkkäitä.
Juttelimme kyllä asiat, ja nuo kertomani asiat olivat aika toisin silloin, kotityöt hoituivat, ja yhteistä aika aoli paljon enemmän, mies oli paljon vähemmän omissa jutuissaan. Luulin siis että kaikki menee ihan hyvin tuossa suhteessa kun lapsi syntyi, mutta tilanne muuttuikin miehen osalta aika paljon. Luulin lapsen lähentävän meitä, se etäännyttikin. Miehen mielestä lapsi ja kodinhoito kuuluvat nyt enimmäkseen minulle, ja hän on vapaa tekemään omia juttujaan.
Työttömyys minua ei häirinnyt ennen suhdettamme, koska tuloja oli silloin hänellä vielä enemmän, ja asumiskulut 80% vähemmän kuin nyt, koska asuimme miehen omistus-poikamiesboksissa kunnes lapsi täytti 1 v. 8 kk. Kulut jakautuivat siis tasaisemmin silloin.
Moni asia on siis mennyt huonompaan suuntaan. Lasta en silti todellakaan kadu, oli ihanaa että sain vanhoilla päivilläni lapsen jota en uskonut koskaan saavani.
Miehesi on selvästikin henkisesti yhä teini-ikäinen. Ei pysty ottamaan vastuuta, ajattelemaan realistisesti eikä ottamaan muita huomioon.
En ymmärrä kuinka olet jaksanut katsella tuollaista kakaraa kauaa. Ymmärrän että tilanne ei ole helppo, koska miehessäsi on myös hyviä puolia, muutenhan et olisi hänen kanssaa yhteen mennytkään. Suosittelen puhumaan miehen kanssa pitkään ja hartaasti tästä asiasta. Jos mahdollista, vie lapsi hoitoon siksi aikaa, niin pystytte keskittymään keskusteluun, eikä kumpikaan pysty luistamaan keskustelusta lapsen varjolla.
Kerro hänelle tuntemuksistasi, ja että jos tilanne ei muutu, niin siinä kärsivät kaikki osapuolet. Miehen on skarpattava, tai muuten homma karahtaa kiville.
Jo lapsenne takia sun on pakko tehdä asialle jotain ,koska lapsi kyllä vaistoaa jos vanhempien suhteessa on jotain häikkää.
Jaksamista! Toivottavasti saatte asiat fiksusti puhuttua, ja mies ymmärtää sinun näkökulmasi. Yritä sinä myös ymmärtää häntä, sitähän ei tiedä vaikka taustalla olisikin jotain muutakin, mitä mies on salannut.
Ps. Se että mies ei ole väkivaltainen tai juoppo, ei riitä tekemään miehestä kunnollista. Maailmassa on paljon fiksumpia ja kypsempiä miehiä kuin nykyisesi, eivätkä he kaikkia ole väkivaltaisia tai juoppoja.
Pps. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko miehesi ehtinyt elää itsenäistä elämää omassa taloudessaan ennen kuin sinä tulit kuvioihin, ja jos on niin kuinka kauan.
No noin me puhuimme toukokuussa, illasta melkein läpi yön, kun lapsi nukkui. Päädyin eroon, olin siitä ihan varma, mutta mis puhui niin vakuttavasti että uskoin että hän muuttuu juuri noissa asioissa. Ja myönsi jopa virheensä, kerrankin, eikä alkanut vaan sättiä minua.
Mutta arvatahan saattaa että nyt reilu puoli vuotta myöhemmin mies on taas vanha oma itsensä.
Ja mies oli elänyt kyllä yksin kauankin ennen minua, tosiaan emme ole enää mitään kovin nuoria. Tietääkseni hänellä on ennen minua ollut yksi 8 vuoden suhde jossa asuivat vuosia yhdessä, ja muutamia lyhyempiä, mutta on hän asunut vuosia yksinäänkin. 5 v. oli asunut yksin ennen kuin tapasimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehelle on elämänsä aikana muodostunut tietty tapa elää, ja josta hän ei pysty enää luopumaan! Myös sinullakin on oma tapasi elää. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa sinulla, kun joko sopeutua tai lähteä. Toista ei voi muuttaa, itseään voi ja omaa suhtautumistaan. Sinun pitää tehdä itsetutkiskelua, kukaan täällä ei voi tietää teidän elämäntarinoitanne, luonteenne yhteensopivuuksia, suhteenne syvyyttä ym.
Itte varmaan jatkasin tota samaa, sillä epäilen että miehes ei tosta paljoa muuksi muutu, ja lapsella on kuitenkin ISÄ, ja perhe joka asuu samankaton alla. Elämässä sattuu kaikenlaista, kukaan ei tiedä miten on asiat puolenvuoden kuluttua. Itse en jaksas tossa tilanteessa sitä miestä kouluttaa ja "ojennella", varsinkaan näin talvella ja väsyneenä. Yleensä miehet mun tuttavapiirissä on enemmän tai vähemmän sellasia, että kaikissa on "vikoja". Sinä ole kunnon ihminen, uskon että teillä kaikki asiat setvintyy ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä mies oikein harrastaa, jos siihen menee kaikki päivät ja illat, eikä mies ehdi kotitöitä tekemään ollenkaan? Vai väittääkö, että ne on naisten hommia? Jos sanoo näin, niin laita sitten ukko töihin, koska se on perinteisesti ollut miesten hommaa, jos koti ja lapset on naisten hommaa.
Mä en kyllä kestäisi tuollaisessa suhteessa! Sinuna tekisin jotain!
Mitä ihmettä mies oikein harrastaa, jos siihen menee kaikki päivät ja illat, eikä mies ehdi kotitöitä tekemään ollenkaan? Vai väittääkö, että ne on naisten hommia? Jos sanoo näin, niin laita sitten ukko töihin, koska se on perinteisesti ollut miesten hommaa, jos koti ja lapset on naisten hommaa.
Mä en kyllä kestäisi tuollaisessa suhteessa! Sinuna tekisin jotain!
Liittyy autoihin, tarkemmin en viitsi kertoa .
Monesti on tallilla aamusta iltaan, ei siis ole kotona tekemässä kotitöitä.
Ja tekisin kyllä mukisematta kotityöt jos mies kävisi töissä, ja osallistuisi kustannusten hoitoon enemmän kuin nyt pystyy tekemään.
Minä siis elätän miestä joka ei tee sen eteen muuta kuin rassaa autoja, ja valittaa jos olen siivonnut huonosti tms. :-/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laskin juuri, että miehen tulot ovat noin 500 e kaikkineen kuussa, ilman palkkatöitä siis. Ekat 3 vuotta suhteestamme asumiskulut olivat minimaaliset, ja lisäksi miehellä oli säästöjä, jotka ovat vuosien varrella huvenneet. Viimeistään keväällä tai kesällä tulee konkurssi, jos mies ei ala tienata ainakin yli tonnin kuussa.
Lisäksi, sietäminen on vaikeaa koska tulee riitaa jatkuvasti, eikä aina niin ettei lapsi olisi paikalla. Koska en voi vain niellä. Varsinkin jos mies valittaa kun pyydän häntä tekemään kotitöitä,käymään kaupassa, itselleni enemmän omaa aikaa, tai sitten hän valittaa jostain jutusta jonka olen kotona tehnyt hänestä huonosti, vaikka hän ei tee pyytelemättä juuri mitään.
rakentamista jollakin isolla tallilla. Meillä oli aikamoinen perhehelvetti, ja kaikki rahat meni autoon.
Aika selvää on, että teidän suhteenne ja elämämme ei toimi, eikä ole mitenkäään tasa-arvoinen, ei miehenä/naisena, ei ihmisinä, ei yhtään missään mittarissa. Lue oikeasti viestisi ajatuksella, niin sulle varmaan valkenee, miten kannattaa toimia. Elätät miestä, joka ei tee mitään, ja lisäksi hän arvostelee SINUA, joka tekee kaiken (ja elättää hänet), ei halua viettää yhteistä aikaa kanssasi ja saa olosi kurjaksi. Se, että hän sentään leikkii lapsen kanssa, kertoo siitä että rima on melko alhaalla. Ainahan voi verrata, että huonomminkin voisi olla, mutta ei se mene niin. Lapsensa kanssa leikkiminen on normaali perusasia, ei siitä saa pisteitä :) Mutta toki tilanteessasi, joka on aika karmea, on ymmärrettävää yrittää selittää itselleen mikä tahansa hyvä puoli.
Eron jälkeen monista välinpitämättömistä isistä on tullut jopa aktiivisempia lapsen suhteen, kun on vaan oltava hänen kanssaan, siis todela oltava, vaikkapa koko viikonloppu. Kaikista ei toki, mutta se on sitten heidän oma ongelmansa.Se ero toimimattomasta suhteesta on usein hyvä asia myös lapsen kannalta.
Ehkä olet sokea omalle tilanteellesi, mutta jos mies ei kerran käy töissä, niin hänen pitäisi tehdä lähes kaikki kotityöt.
Aivan järkky tilanne. Ap, oot varmaan hyväksynyt asian kerrallaan, niin et edes tajua,miten erikoinen toi kuvio näin ulkopuolisen silmin on.
Ero tai mies vastuuseen, en näe muita vaihtoehtoja.
Aika selvää on, että teidän suhteenne ja elämämme ei toimi, eikä ole mitenkäään tasa-arvoinen, ei miehenä/naisena, ei ihmisinä, ei yhtään missään mittarissa. Lue oikeasti viestisi ajatuksella, niin sulle varmaan valkenee, miten kannattaa toimia. Elätät miestä, joka ei tee mitään, ja lisäksi hän arvostelee SINUA, joka tekee kaiken (ja elättää hänet), ei halua viettää yhteistä aikaa kanssasi ja saa olosi kurjaksi. Se, että hän sentään leikkii lapsen kanssa, kertoo siitä että rima on melko alhaalla. Ainahan voi verrata, että huonomminkin voisi olla, mutta ei se mene niin. Lapsensa kanssa leikkiminen on normaali perusasia, ei siitä saa pisteitä :) Mutta toki tilanteessasi, joka on aika karmea, on ymmärrettävää yrittää selittää itselleen mikä tahansa hyvä puoli.
Eron jälkeen monista välinpitämättömistä isistä on tullut jopa aktiivisempia lapsen suhteen, kun on vaan oltava hänen kanssaan, siis todela oltava, vaikkapa koko viikonloppu. Kaikista ei toki, mutta se on sitten heidän oma ongelmansa.Se ero toimimattomasta suhteesta on usein hyvä asia myös lapsen kannalta.
Komppaan. Pakko sun on ap jotain tehdä, jo ihan taloudellisen tilanteenkin kannalta, jos kerran konkurssi uhkaa.
Sinuna muuttaisin omaan kämppään. Saisit silloin tuloistasi riippuen varmasti jotain tukea sossusta, joten ei taloustilanne siitä huonommaksi voisi mennä. Lisäksi miehesi saisi herätyksen todellisuuteen, kun hänen elättäjänsä häipyisi ja äijä joutuisi selviytymään omin neuvoin.
Itselläni on tuttu, jolla on samantyyppisiä piirteitä kuin sun miehelläsi. Hän on vähän yli viisikymppinen, täysin kypsä minkäänlaiseen työntekoon, kotitöihin, kaupassakäynteihin, siis normaaliin arkeen. Itsensä kyllä elättää pienyrittäjänä, harrastuksesta työ-tyyppinen juttu, vaikka siihenkin alkaa motivaatio olla aika heikko.
Joko miehesi on henkisesti epäkypsä, tai hänellä on ongelmia, esim masennusta tai traumoja jotka aiheuttavat nuo ongelmat. Joka tapauksessa, oli syy mikä tahansa, niin sinun kyllä kannattaa tehdä jotain, mahdollisimman pian.
En usko että puhuminen enää auttaa, kun kerran olette asian kertaalleen käsitelleet, eikä tilanne ole muuttunut. Tiedän itse kokemuksesta, kuinka on perheen kesken sovittu että yritetään muuttua jne mutta aina on palattu takaisin lähtöpisteeseen. Miehesi on niin syvällä tuossa omassa luupissaan, että vaatisi varmaan sata keskustelukertaa ennen kuin menisi perille.
Todellakaan et vaadi liikaa! Aika hurja tilanne, mutta en todellakaan näe muuta ratkaisua kuin että nostat kytkintä. Voimia!
Alue: Aihe vapaa
mutta mun mielestä miehen päärooliin edelleen kuuluu päävastuu perheen elättämisestä. Mä luulen, että sun miehesi ei kestä työelämän tahtia, ymmärrän kyllä häntä, se on herkälle mielelle rankkaa. Mutta luulen, että hän voisi varmasti jotain työtä löytää, josta voisi saada lisää itsetuntoa, rohkeutta ym. aktiivisuutta elämään. Ja samalla voida henkisesti paremmin. Nyt hänellä on varmasti hyvin heikko itsetunto, miesten maailmassa kun menestys mitataan työllä. Jos mies hakisi osa-aikatöitä edes aluksi, tai lähtisi opiskelemaan uutta alaa. Olisiko mitään ajanvaraus työvoimatoimistoon?