Esikoinen 4 v kun vauva syntyy. Rakastaa hoitopaikkaansa, otanko hänet pois kavereiden luota??
Aion olla tulevankin lapsen kanssa ainakin 2 vuotta kotona, joten esikoinen olisi sitten 6 v, kun minä palaisin töihin ja olisi siis ikävuodet 4-6 v kotona minun ja vauvan kanssa. Esikoinen on vilkas, sosiaalinen ja rohkea lapsi. Viihtyi päivähoidossa ensimmäisestä päivästä saakka, eikä kaikkien pelottelemaa taantumaa koskaan tullut. Kaverit ovat tosi tärkeitä.
Mietin nyt tosissani, että onko se lapsen etu, että otan hänet kokonaan pois päivähoidosta tutuksi tulleiden kavereiden luota. MIKSI olisi niin paha, jos lapseni kävisi tutussa paikassa hoidossa / leikkimässä vaikka pari kertaa viikossa? Seurakunnan kerhoissa tuntuu käyvän aika paljon pienempiä, mahtaisiko uusia kavereita niin vaan löytyä?? Omalla rivaripihallamme ei ole koskaan ristinsielua eikä lapsi siellä nytkään viihdy yksin leikkimässä. Lähimmässä leikkipuistossakaan ei ole yleensä ikinä ketään. Joutuisin matkustamaan vilkkaampaan puistoon melkein 20 km jotta lapsi näkisi edes muita lapsia. Vauva mukana kauhean näppärää toki.
Mietityttää - ennen ajattelin että osa-aikaiset pk-paikat ovat ihan turhia ja äidin laiskuutta, mutta nyt kun olen itse tässä, näenkin tilanteen lapsen kannalta eri tavoin. Mitä tehdä?
Kommentit (62)
Välillä vähän hämmästyttää millaisia kauhukuvia tuohon isomman lapsen kanssa kotona olemiseen oikein liitetään. isompi lapsi tylsistyy, kaikilla on kamalaa, yksin ollaan maailmassa, kyseinen 4-vuotias olisi suomen ( tai nyt ainakin oman paikkakuntansa ) AINOA kotihoidossa oleva 4-v...
EI se oikeasti vaatisi kuin vähän viitseliäisyyttä hoitaa arki sellaiseksi, että se olisi sille 4-vuotiaallekin mielekästä. Kerho pari kolme kertaa viikossa ja päälle harrastus tai kaksi. Sekä aina välillä leikkitreffejä kavereiden kanssa.
Mulla on ollut lapset kotona kunnes esikoinen meni kouluun, keskimmäinen oli 4,5 ja pienin vajaa 2-v. Ei ollut mitään ongelmia täyttää päiviä järkevällä toiminnalla, kun itse oli vähän aktiivinen asioiden suhteen.
Niin ja sille joka vauhkosi siitä työnteosta ja opiskelusta ja muusta, onko se niin vaikea tajuta, että oma tilanteesi oli EHKÄ vähän erilainen??? Ap ei käsittääkseni ole tuossa samalla pyörittämässä yritystä? EIköhän TYÖTÄ TEKEVÄLLÄ ole täysi oikeus ja syy pitää lapsi päivähoidossa, vaikka sitten hoitaisi vauvaa samalla kotona?
Olen itsekin tehnyt aina töitä ohessa, vaikka lapsia/vauvoja on ollutkin, joten tiedän todellakin, että vauvan kanssa niitä hommia voi tehdä, isompien kanssa ei. Kunnes ovat taas tarpeeksi isoja.
miks ihmeessä sun pitää ottaa se 4-vuotias hoidosta pois, kun toinen syntyy? en tajua?
Hyvähän sen siellä hoidossa on olla, ku on jo kumminkin iso, että tarvii niitä kavereita. Ainakin minun mielestä. Sehän vaan tulis pahalle päälle, ku joutuu olee äitin ja huutavan vauvan kanssa kotona, eikä nää kavereita. Älä muuta mitää siis.
Multa kysyi, kun meille syntyi vauva, ja heillekin oli syntynyt vauva.
Hän kysyi: "SAAKO teidän lapset todella olla kotona sinun ja vauvan kanssa? Meidän äiti on sanonut, että meidän täytyy mennä päiväkotiin, kun me ollaan niin kovia riehumaan ja äiti haluaa olla vauvan kanssa kahdestaan."
En tosiaan tiedä onko se naapuri noin sanonut lapsilleen, mutta ihan selvästi lapset noin asian kokivat. Ja totta sekin, että olivat vilkkaita ja itse asiassa aika huonosti kasvatettuja ( huonotapaisia) lapsia, joten en ihmettele, jos ei heitä kotona jaksettu. Ja olivat siis molemmat jo isoja, 5- ja 4-vuotiaat.
esim kolmena päivänä klo 8-12 tai kahtena klo 8-16. Silloin lapsi ehtii nähdä kavereita, mutta saa olla mahdollisimman paljon kotona
Koko ajan päiväkodissa valitetaan, että hankala aika, pitäisi tulla jo aamusta, että voidaan sijoittaa leikkeihin (hoitajat päättävät, kuka saa leikkiä mitä) ja toisaalta syö hoidossa välipalan, lähtee pois ennen kuin muut ryhtyvät pukemaan iltapäiväulkoiluun. Tulee ryhmälle kuulemma liikaa hälinää.
Ryhhmän LTO ehdotti, että isä veisi lapsen aamulla esim. klo 7.00 (kuten ennenkin) ja hakisi klo 16.30, siten lapsella olisi aikaa olla kavereitten kanssa eikä ryhmän toiminnassa olisi ongelmia. Eikä tarvitsisi kytätä kelloa, koska on liikaa tunteja ja pitääkin maksaa sovitusta poikkeava maksu.
Miksi sinä kuvittelet, että päivähoidossaolo olisi PAHA? Olet vissiin lukenut liikaa av-palstaa, ehkä itsekin kirjoittanut kitkeriä moitteita niille, jotka laittavat lapsensa hoitoon vaikka ovat itse kotona. Nyt se sitten kolahtaa omaan nilkkaan.
Todellisuudessa olisi parasta pitää osa-aikapaikka, vaikka pari päivää viikossa tai muutama tunti päivässä, niin silloin olisi riittävästi omaa aikaa vauvan kanssa ja helppo järjestää neuvolakäynnit ym. omat menot.
siksi en voinut kuvitella, että isompi olisi mennyt päiväksi päiväkotiin, jossa noin 12 lapsen kanssa olisi 1 aikuinen, vieraasta ryhmästä lainattu. Muuten aikuiset olisivat palavereissa, suunnittelemassa, käymäss siellä ja täällä. Päiväkotiaika olisi pelkkää säilytystä, jossa suurin osa odoteltaisiin seuraavaa juttua. Kaikesta olisi pulaa, niin piirustuspaperista kuin värikynistäkin. Hälinää, kitinää, lasten nahistelua, väkivaltaa. Rottamaista toimintaa.
Samaan aikaan äiti olisi ollut vauvan kanssa leppoisasti kotona.
Luonnossa tönäistään edellinen lapsi pois kotoa, kun uusi syntyy. Silti ihminen on minusta liian pieni esim. 4v iässä pärjäämään ilman vanhempiaan vain siksi, että näillä on nyt uusi vauva, jota halutaan pitää lähellä.
Lasten oman kertoman mukaan vasta siinä vaiheessa tuli ongelma, kun eskarilainen jäi pois hoidosta ja tuli suoraan kotiin, ja nuorempi sisar oli vielä päivähoidossa.
Se hoidossa ollut kun oli kovasti kateellinen siitä, mitä kaikkea kivaa se toinen ehtii kotona tehdä sillä aikaa, kun hän on hoidossa.
Vauvasta ei ole isommalle sisarukselle vielä seuraa, ja kyllä äiti ja ISÄ! ehtivät pitää sitä isompaankin aivan tarpeeksi sylissä vielä siihen aikaan, kun hän on kotona.
Tekosyy tuo, että isompi ajattelee vain vauvalla olevan oikeus olla äidin sylissä vaikka koko päivän.
laita lyhyemmälle 5-6 tunnin päivälle. Meillä viihtyivät hyvin tarhassa, ja tylsistyivät kotona, kun ei ollut leikkikavereita. Jos on sosiaalinen muksu, niin sulje korvasi noilta besserwissereiltä, ja tee niinkuin teidän lapselle parasta on.
itse vastaavassa tilanteessa pitäisin esikoisella päiväkotipaikan ja hoitopäivät olisivat 3pvää viikossa klo 9-12:30. Eli aamupala kotona, aamupäiväksi leikkimään ja lounaan jälkeen kotiin. Ja vain kolme päivää viikossa. Näin lapsella jää aikaa myös olla rauhassa kotona äidin ja vauvan kanssa mutta saa säilyttää kaverisuhteet ja virikkeet, sekä tutun hoitopaikan johon jatkossa sisaruskin kai sitten menisi?
80% siitä, mitä täysiaikaisesta hoidosta maksettaisiin. Lisäksi jokaisesta vakituisesta vapaapäivästä (hoitosopimukseen kirjattu siis tietty määrä vapaapäiviä kuussa, esim 6) saa 4 % alennusta hoitomaksusta. Meillä on nyt 5 ja puolivuotias poika, joka on 3 pv/vko päiväkodissa, minä 2-vuotiaan kanssa kotona. Maksamme hoidosta n. 100 eur/kk, koska kotihoidontukea ei lasketa tuloksi päivähoitomaksua määritettäessä. Kaverit ovat 4-vuotiaallekin jo tärkeitä! Kun esikoiseni on kotona 2 päivää viikossa, käymme yleensä puistossa, jossa ei juuri ole vanhempia lapsia kuin 2,5-3-vuotiaita. Pojallani on tylsää, mutta nauttii silti kotipäivien kiireettömyydestä ja siitä, että ehdimme esim lukea, askarrella ja leikkiä yhdessä. Jos olisi kokoaikaisesti kotona, ei siitä kyllä tulisi mitään. Tuon ikäisen on hyvä jo totutella eskariin ja tulevaan kouluaikaan ja tarvitsee leikkikavereita ja harjoittelua ryhmässä toimimiseen.
että monet äidit ovat niin mukavuudenhaluisia, että eivät jaksa nähdä vaivaa ja viihdyttää vauvan lisäksi isompaa sisarusta. Varsinkin, jos vauva nukkuu vielä paljon ja äitikin saisi "omaa aikaa". Siis liian työlääksi nämä pullamössöäidit kokevat useamman lapsen hoitamisen kotona vauvan ohella. Tämä on rehellinen totuus, jota peitellään näillä "muilla totuuksilla", joita lapsen parhaaksi täällä väitetään.
Eiköhän ne sisarukset ehdi tutustua toisiinsa, jos esikoinen on esim. 3 päivänä viikossa 4-6 tuntia päiväkodissa. Minä en ymmärrä, miksi kerhotyylinen päivähoito on saatanasta, mutta esim. seurakunnan kerho 3x 3h/vko on niiiiin hyväksi lapselle.
Eli siellä ei ole palavereja, hoitokokouksia, suunnitteluja jne. vaan se noin 3 tuntia on kokonaan lapsille. Jokainen kerholainen tulee samaan aikaan ja lähtee samaan aikaan, ei ole jatkuvaa hälinää ja rautatieasematunnelmaa. Kerhossa voidaan rauhassa keskittyä asioihin, päiväkodissa ollaan kuin armeijassa eli suurin osa päivästä on odottamista.
ei se kerhoilu ole aina sen kummempaa kuin päiväkoteilukaan. Toki sieltä kerhosta puuttuu se "rautatieasematunnelma" että lapset tulee ja lähtee eri aikaan, mutta kyllä kerhossa ne 18 4-5v lasta saa ihan yhtä paljon hälinää aikaiseksi kun päiväkodissa. Myös kerhossa joutuu odottelemaan vuoroaan, ei kolme aikuista ehdi auttaa kaikkia 18 samaan aikaa siellä kerhossakaa. Iso osa kerhoajasta menee käsienpesujonossa enne välipalaa, leluja siivotessa, odottaessa että joku kerhotädeistä tulee auttamaan ulkovaatteiden kanssa yms.
Kerhoissa toki lauletaan, leikitään, askarrellaan ja luetaan, mutta 3 tuntia on lyhyt aika kuitenkin. Yhteen aktiivitettiin ei jää paljoa aikaa ja joskus tuntuu että kerhoaika menee pikakelauksella läpi. Vanhemmat kuitenkin usein odottavat että ehdimme yhden kerhokerran aikana hoitaa ulkoilut, välipalan syönnit, askartelun, laulaa ja lapsilla pitäisi vielä olla aikaa rauhassa leikkiä keskenään... Kerhossa myös ryhmässä toimimisen opettelu vie pitkään. Kerhokertoja on kuitenkin vain se muitama viikossa (2-3xviikkossa) ja yksi kerhokerta on kuitenkin lyhyt. Kerhon kotoa eroavat säännöt helposti unihtuvat lapsilta, eikä kerhossa ole osa-aika lasten lisäksi niitä kokoaikaisia joiden esimerkistä ne säännöt palautuisivat meileen nopeammin.
Ap:n tilanteessa päiväkodissa jatkaminen osa-aikaisena on varmasti hyvä vaihtoehto. Lapsella on leikkimavereita niiksi päiviksi kun käy pk:ssa, mutta saa kuitenkin olla myös kotona äidin ja vauvan kanssa. Kyllä 4v, varsinkin sellainen joka päiväkodissa on tottunut olemaan, kaipaa miitakin seuraa kun äidin ja vauvan.
tuon ikäisen osa-aika paikalla ja kävisi esim kolmesti viikossa. Jos lapsi ei halua mennä saisi jäädä kotiin. Meillä oli tuon ikäinen keväällä kotihoidossa ja oli niin yksinäinen :( naapuristossa kaikki muut lapset olivat päiväkodissa.
"Seurakunnan kerhoissa tuntuu käyvän aika paljon pienempiä, mahtaisiko uusia kavereita niin vaan löytyä??"
Seurakunnilla on paljon toimintaa alle kouluikäisille lapsille. Mm. päiväkerhoja, musiikkileikkikerhoja ja perhekerhoja. Päiväkerhoissa on ryhmiä eri-ikäisille lapsille. 3-4-vuotiaat ovat usein omassa ryhmässään. Ja 4-6-vuotiaat omassaan. Seurakunnan päiväkerhoissa käy myös 6-vuotiaita, esikouluikäisiä lapsia. Kysy omasta seurakunnastasi.
4-vuotiaan on paras olla kotihoidossa, kun äitikin on vauvan kanssa kotona. Turvalliset vanhemmat ja äidin ja isän läsnäolo, sisarukset, tavallinen arki, ulkoilut, leikit, seurakunnan kerhot, kirjaston satutunnit ja naapuruston kaverit riittävät 4-vuotiaalle mainiosti.
Ajsttele, mikä etuoikeus lapsellesi on olla Sinun ja vauvan kanssa KOTONA! Päivähoito on lapselle työtä ja stressiä. En ymmärrä tekosyitä, miksi nuori ja terve äiti tai isä ei voisi omia lapsiaan kotona hoitaa!
osa-aikaisesti 2 pv/vko. Tätä suosittelivat päivähoitotoimistostakin. Enempää en raaskisi laittaakkaan hoitoon.
Jos muka oman äidin kotihoito 4-vuotiaalle on tärkeintä, miksi sitten ehdotatte kerhoja? Edelleenkään tässä ketjussa ei ole tullut järkeviä argumenttejä sille, miksi esim. 10 tuntia viikossa päiväkodissa on pahaksi, kun taas 10 tuntia kerhossa suositeltavaa?
Vauvan syntymän lisäksi tökätään esikoinen vielä uuteen ympäristöön, uusien ohjaajien ja uusien lasten joukkoon kerhoon. Ja taas ehkä vuoden päästä revitään sieltä pois takaisin vanhojen päiväkotikavereiden joukkoon...
(Fakta lisäksi vielä se, että suurin osa päiväkodeista ei ole niin kamalia kuin täällä haukutaan, eikä kerhot toisaalta niin auvoisia kuin väitetään. Kummistakin löytyy hyviä ja huonoja. Keskimäärin varmaan toistensa veroisia, hyvässä ja pahassa.) Meillä osa-aikainen päiväkoti on meidän esikoisen "kerhotoimintaa" ja ollaan kaikki siihen tyytyväisiä.
mutta ap, viestissäsi oli yksi oikein "viisas" kohta: Ennen ajattelit, että virikehoito on äitien laiskuutta ja verovarojen tuhlausta, mutta nyt kun se tulee omalle kohdalle, näet asiat toisin...
hyvä, hyvä, tämä on sitä ihmisenä kasvua! jos olet joskus (vaikka vain mielessäsi) syyttänyt toisia, nyt opit näkemään asian toisin ja huomaat että olet itse ihan samanlainen "pullamössö".
ps. en ottaisi 4-veetä hoidosta pois, vaan vaihtaisin osa-aikaiseksi, esim 3-4 lyhyttä päivää ja sitten vapaapäivinä keskittyisin tähän esikoiseen ja antaisin vauvan vaikka möllöttää sitterissä ja pelailisin ja lukisin kirjoja ym. isomman kanssa. Tai vauva vaunuihin ja isomman kanssa puuhailemaan ulos...
miksi on ok ja jopa suositeltavaa viedä srk:n kerhoon mutta jos sama tuntimäärä vietetään ennestään tutussa päiväkodissa niin lapsi saa jonkin vaurion? Ymmärrän toki sen että "virikelapsi" voi viedä jonkun toisen paikan mutta muuten en ymmärrä mikä siinä on pahaa jos on virikepaikalla esim 2 tai 3 päivää viikossa aamupäivän (eli sama aika kuin srk:n kerhossa). PÄiväkoti voi olla lähempänä kotia plus siellä on tutut kaverit. Eikä myöskään tule jumalan sanaa mikä ei sovi jokaisen perheen arvomaailmaan. Kaikki eivät edes kuulu seurakuntaan jonka kerhoon pääsisi.
4-vuotias poika jäi aikoinaan kotiin, kun pikkusisko syntyi. Poika ei kyllä kertaakaan sanonut, että haluaisi päiväkotiin mennä. Viihtyi siellä kyllä todella hyvin eikä koskaan mitään ongelmia ollut. Virikkeitä riitti kotonakin... ehkä joskus oli tylsää kun ei kavereita aina ollut, mutta oli onnellinen saadessaan olla kotona. Minusta se oli lapselle ihana tilaisuus olla vielä kotona. Nyt kun koulu on alkanut, niin sitä kotiin jäämisen mahdollisuutta ei koskaan enää tule..
Kyllä tämmöisen harrastamisen voisi perhe mainiosti hoitaa tai vastavuoroisesti maksaa itse alusta loppuun.