Ette kai te kotiäidit ole tosissanne
laittamassa miestänne pyykkäämään, silittämään tai tiskaamaan hänen tullessaan töistä?!?
Kyllä ne hommat kuulkaas kuuluu sille pullantuoksuiselle kotiäipälle.
Kommentit (60)
Silloin kun lapset oli pieniä ja sairaita ja univelkaa paljon, tehtiin yhdessä kotitöitä mikä jaksettiin- eli ihan välttämätön. Molemmat oli näännyksissä, eri syistä. Pikkulapsivaiheen aikana kotityöt ei todellakaan lopu, eikä todellakaan kuulu pelkästään äidille. Muutenhan mies viettää sen aikuisen työpäivän ja sitten koittaa vapaa-aika ja äiti painaa tauotta. Ei kukaan itseään arvostava nainen tuollaiseen suostu. Ja riippuu todella perheestä, jos on yksi lapsi kaupunki-asunnossa, niin ei niitä kotitöitä todellakaan paljon ole, mutta vaikka 3 lasta omakotitalossa- johan alkaa piisata. Ja lukuisia muita vaihtoehtoja.
Joillekin sopii varmaan "kodinkoneen" elämä, mutta mä ja myös kaikki tuttuni kaipaavat ihan ihmissuhde-elämääkin. Viisas mies jakaa kotityöt itsestäänselvästi. Ja yksi juttu; en ikinä voisi silittää mieheni paitoja- paitsi satunnaisesti kiireessä kun autetaan toisia muutenkin. Ihan järkyttävä muinaisjäänne ajoilta kun naisen piti olla aivoton "pikkuvaimo". Yäk
toisaalta eipä hän saa kotoa seksiäkään. Ja koko tilinsä menee yhteiselle tilille, johon vain minulla on tunnarit.
siis miehelläs, tuskin se sulta mitään haluiskaan.
mutta kuka haluaa miehen, jolla on taskussa 2 euroa eikä pankkikorttia? Rahat ovat minulla.
Nythän sua voisi sanoa huoraksi ihan hyvällä omatunnolla :)
joten miten voin olla huora, jos en rahasta anna?
Olettepa te avuttomia, jos ette yhden perheen pyykkejä, ja astioita saa pidettyä päivän aikaan puhtaana ja ette kykene lapsia siinä samalla katsomaan.
Muistaakseni minä tein vastaavina päivinä vielä ruoat, luin lehtiä, vietin aikaani netissä ja kävin kaupassa.
Tero
on tässä asiassa aika avuttomia. Kyllä minäkin saan lasten kanssa kotona ollessa päivän aikana tehtyä ruuat, siivottua, pyykkiä pestyä jne. Ulkonakin ehtii tenavien kanssa käydä ja siltikin aikaa jää.
Mutta akat ovat vaan niin onnettomia...
Mies
kun mies palaa töistä on koti siisti ja kaikki yllä olevat työt ovat tehty.
Minä hoidan meillä suurimman osan kotihommista (ruoat, kaupat, tiskit, imuroinnit, lattioiden pesut, pyykit), mutta kyllä se mieskin jotain tekee. Yleensä levittää pyykkejä, jos niitä on vielä illalla koneessa ja laittaa tiskikoneen pyörimään (ja täyttää jos vielä on jotain täytettävää).
En silittäisi paitoja, mutta ei mies niin haluakaan.
Aina ei ole ollut jako tämä, VAIKKA olen ollut kotona. Kun oli itkeviä vauvoja, en tosiaan aina saanut tehtyä kaikkea ja jaksoin vain makaroonit keittää keinulle seisomisen jälkeen. ;) Mutta heti kun on lapset vähän kasvaneet ja vähän paremmin nukkuneet on ne pullatkin tullut leivottua.
mahtava mies kun ei häntä tarvitse käskyttää apuun, saati, että hän ajattelisi, että kaikki siivoaminen kuuluu minulle.... Ruuan kyllä teen kun hän töistä tulee, mutta sen jälkeen mies alkaa touhua meidän pikkusen kanssa, että minä saan levähdyshetken. Sitten minun vuoro taas vauvan kanssa ja mies menee yleensä siivoamaan keittiötä ja laittaa pyykit kuivumaan. Ilman, että tästä mitään erikseen sanon. Voi olla kyllä, että on huomannut, että tällä tavalla tulee enemmän sitä pimperoa kun en ole kotihommista niin väsynyt :DDD
voi olla näin lapsellista jengiä! Tää on ku joku tarhaikästen keskustelu. Meijän isi siivoo enemmän ku teijän isit yhteensä!
Meillä hoituu koti, lapset, piha, talous, ostokset. Kotiäitinä hoidin niistä suurimman osan, mutta en koskaan yksin. Tietenkään. Nyt kun molemmat ovat töissä, menevät melko lailla tasan.
ei pihalla käy kun kiikun edessä seisomassa ja lörisemässä kännykkään, sitten onkin jalat niin kipeänä ja ei jaksa muuta kuin makaroonit keittää.
nuo siivoukset ja pyykkäykset ja ruuan laitot, olipa se mies tai nainen.
ja kun mies tulee kotiin, hän alottaa tekemällä minulle (ja hänelle) ruuan, eiks olekkin kauheaa.
että jos mies haluaa silitettyjä paitoja niin siitä vaan sitten itse silittää, töiden jälkeen tai ennen. Näin meillä.
Pyykkääminen tarkoittaa nykyään pyykkikoneen käyttämistä, tiskaaminen taas tiskikoneen. Ei ole kovin raskasta. Kauluspaitansa mies saa silittää itse, ja ne onkin ainoat mitä meillä silitetään säännöllisesti.
että jos mies haluaa silitettyjä paitoja niin siitä vaan sitten itse silittää, töiden jälkeen tai ennen. Näin meillä.
Sinullahan niitä kiireitä just onkin... heh..
että jos mies haluaa silitettyjä paitoja niin siitä vaan sitten itse silittää, töiden jälkeen tai ennen. Näin meillä.
Sinullahan niitä kiireitä just onkin... heh..
mm. kaikki lumityöt lisäksi. Samoin hoidan eläimiä ja nikkaroin. Emmekä muuten asu maalaistalossa :)
Mies silittää itse paitansa, pyykit kyllä pesen.
Koteja ja kotitöitä on erilaisia.
Pyykkääminen tarkoittaa nykyään pyykkikoneen käyttämistä, tiskaaminen taas tiskikoneen. Ei ole kovin raskasta. Kauluspaitansa mies saa silittää itse, ja ne onkin ainoat mitä meillä silitetään säännöllisesti.
ja tietenkin laittaa omat ruokansa. Minä maksan puolet perheen kuluista eli miksi vielä lisäksi olisin piikomassa? Lapsista huolehdin, mutta mies on jo aikuinen.
Tosin meillä mies pyykkää omat pyykkinsä ja laittaa omat ruokansa (meillä on eri ruokavaliot). Olen tarjoutunut tekemään nämä hänen puolestaan, mutta ei kuulemma halua rasittaa minua omilla asioillaan... Kodin- ja lastenhoito kuuluu kyllä sitten minulle.