Kannatatko lasten harrastuksissa tasoryhmiä?

Ryhmäjako asenteen perusteella olisi hyvä kaikissa urheilulajeissa.

Osa lapsista kun haluaa vaan harrastella, ja osa haluaa kilpailla verenmaku suussa.

Kummallakin porukalla on kivempaa kun saavat treenata kaltaisessaan joukossa.



Omat lapset ovat näitä 'harrastelijoita', ja olen iloinen siitä että heidän lajeissaan voi jatkaa pitkällekin vaikka ei haluaisi kilpailemaan.

Eivät edes viihtyisi kovin kauaa missään kilpailuhenkisessä ryhmässä.

Liian tiukka ei toki kananta olla - on esim. tylsää, jos harrastuskaverit muuttuvat joka vuosi kun ryhmät elävät. Mutta lapsillakin piätisi olla mahdollisuus harrastaa vain liikunnan ilosta. Nyt lähes kaikki ohjattu liikunta on liian tavoitteellista.

Mutta niitä pitää myös tarkistella aika ajoin. Ei niin että aikanaan porukka jaetaan ja mitään liikehdintää ei sen jälkeen tapahdu.



Minusta myöhemminkin aloittanut voi kivuta siihen parhaimpaan ryhmään, mutta ei hetkessä, vaan asteittain. Ei välttämättä vaadi poikkeuksellista lahjakkuutta, mutta usein se paras ryhmä vaatii jonkinlaista lahjakkuutta myös niiltä jotka ovat sen lajinsa aloittaneet aikaisemmin.



Mutta tässäkin pätee varmaan se että pari vuotta myöhemminkin ehtii aloittaa, kuin yleensä. Mutta siitä myöhäisempi aloitus (esim. murrosiässä) ei enää riitä ja tällöin eroa ei kurota umpeen.



Eron kuromisessa auttaa motivaatio ja harjoitus lapsen vapaa-ajallakin. Monen lajin tiettyjä osia voi harjoitella yksinkin extrana kotona. Mutta motivaatiota se lapselta vaatii.



Tasoryhmiä kannatan siksi että jokainen lapsi saa tasolleen sopivaa harjoitusta, sekä onnistumisen elämyksiä. Ei ole todellakaan kiva olla se heikoin, mutta ei sekään ole kovin kannustavaa jos olet se selkeästi paras.

niin ei välttämättä pääse enää huipulle, ellei ole tosi lahjakas ja motivoitunut.

Että ne aikaisin aloittaneet pääsevät huipulle, mutta heidän ei tarvitse olla tosi lahjakkaita ja motivoituneita?

Minä olen käsittänyt että jos jonkun lajin huipulle pääsee, niin pitää aina olla lahjakas ja motivoitunut:)

niin ei välttämättä pääse enää huipulle, ellei ole tosi lahjakas ja motivoitunut.

Että ne aikaisin aloittaneet pääsevät huipulle, mutta heidän ei tarvitse olla tosi lahjakkaita ja motivoituneita? Minä olen käsittänyt että jos jonkun lajin huipulle pääsee, niin pitää aina olla lahjakas ja motivoitunut:)

Se todella lahjakas ja motivoitunut voi aloittaa hitusen myöhempäänkin ja voi hyvin päästä huipulle. Toisaalta se vähemmän lahjakas ja vähemmän motivoitunut voi aloittaa niin aikaisin kuin mahdollista, eikä pääse silti huipulle.

niin ei välttämättä pääse enää huipulle, ellei ole tosi lahjakas ja motivoitunut.

harrastamaan päästäkseen huipulle vaan saisi harrastaa ihan sen tekemisen ilosta. Jos lapsilta itseltään kysyttäisiin, tuskin kovinkaan moni haluaisi tähdätä yhtään mihinkään vaan haluaa harrastaa tekemisen ilosta. Voi lapsiraukkoja jotka joutuvat harrastamaan aikuisten pätemisentarvetta.

että jos esim. 50 poikaa pelaa jääkiekkoa ja heidät on laitettu kolmeen joukkueeseen; AAA, AA ja A. Joukkueessa on n. 17 poikaa. Todennäköisesti A-joukkueesta tippuu kauden kuluessa/jälkeen 10 poikaa pois --> jää 40. Nämä jaetaan vain kahteen joukkueeseen, koska kolmeen joukkueeseen ei riitä pelaajia. Seuraava kausi menee kahdella joukkueella, eli AAA-porukassa on parhaat 15-18 poikaa ja loput 22-25 poikaa taistelevat peliajasta toisessa joukkueessa. No, taas osa lopettaa, koska eivät saa peliaikaa. Jäljellä joukkueissa on 30 kaveria, jotka yritetään jakaa kahteen joukkueeseen. Kun tarpeeksi lopettanut poikia, täytyy yhteen parhaaseen joukkueeseen yhtäkkiä ottaakin kaikki pojat, oli huono tai hyvä. Ja uskon, että monella jääkiekkoseuralla on tavoitteena saada mahdollisimman paljon poikia pelaamaan joukkueeseen ja näin saada kausimaksuja kohtuullisiksi. Jos tälläinen tasottaminen aloitetaan jo liian aikaisin, ei poikia varmasti saada tarpeeksi mukaan joukkueisiin. Harmi.

Oma lapsi aloitti tänä syksynä futiksen. Koko ikäluokan koko on lähes 40 pelaajaa, jaettu ensin kahteen harraste ja kilpa ja kilpa sitten vielä kahteen haaste ja kärki.



Jako on toimiva. Harraste puolella pelaavat harjoittelevat vähemmän, heillä innostus ehkä pienempää eikä tavoitteet niin kovat. Kilparyhmät harjoittelevat yhtä paljon ja yhdessä mutat jako on perusteltu että tosi kovat pääsevät pelaamaan oman tasoisiaan vastaan myös turvauksissa ja ei niin kehittyneet taas eivät joudu aina murskattaviksi vaan heilläkin vastaavan tasoiset vastukset peleissä.



Parasta systeemissä on se että kokoonpanoja rikotaan peleissä yli rajojen, harrastepelaajien joukkoon laitetaan muutama haastejoukkuelainen tai muutama kärkiryhmäläisiä haastjoukkueen mukaan. Tällöin aina välillä saa joukkue ns vahvistusta ja pääsee kokeilemaan peliä vähän omaa tasoa kehittyneempienkin kanssa.



Tasoryhmät on tarpeen koska olisi tylsää pelata myös aina itsenään heikompien tai selkeästi parempin kanssa. Vastajoukkueenakin.

Ne, joilla on lahjoja, pitää päästä omantasoiseensa ohjaukseen/opetukseen.



Ja lahjattomien kannattaa ymmärtää, ettei voi kehittyä ilman, että tekee töitä sen eteen. Jotkut lajit vaan ovat sellaisia.

että jos esim. 50 poikaa pelaa jääkiekkoa ja heidät on laitettu kolmeen joukkueeseen; AAA, AA ja A. Joukkueessa on n. 17 poikaa. Todennäköisesti A-joukkueesta tippuu kauden kuluessa/jälkeen 10 poikaa pois --> jää 40. Nämä jaetaan vain kahteen joukkueeseen, koska kolmeen joukkueeseen ei riitä pelaajia. Seuraava kausi menee kahdella joukkueella, eli AAA-porukassa on parhaat 15-18 poikaa ja loput 22-25 poikaa taistelevat peliajasta toisessa joukkueessa. No, taas osa lopettaa, koska eivät saa peliaikaa. Jäljellä joukkueissa on 30 kaveria, jotka yritetään jakaa kahteen joukkueeseen. Kun tarpeeksi lopettanut poikia, täytyy yhteen parhaaseen joukkueeseen yhtäkkiä ottaakin kaikki pojat, oli huono tai hyvä. Ja uskon, että monella jääkiekkoseuralla on tavoitteena saada mahdollisimman paljon poikia pelaamaan joukkueeseen ja näin saada kausimaksuja kohtuullisiksi. Jos tälläinen tasottaminen aloitetaan jo liian aikaisin, ei poikia varmasti saada tarpeeksi mukaan joukkueisiin. Harmi.

Mutta sitä en ymmärrä jos lopettavat siksi kun joutuvat huonoimpaan joukkueeseen, jos kuuluvat tasoltaan siihen. Näissä joukkueissa pitäisi olla mahdollisuus siirtyä osaamisen myötä myös ylöspäin seuraavaan joukkueeseen. Siinä omantasoisessa joukkueessa lapsen luulisi saavan peliaikaa, joka on kuitenkin se oleellinen. Ja mielummin itse näkisin lapseni olevan se parhaimmasta päästä heikoimmassa joukkueessa, kuin heikoimmasta päästä parhaimmassa joukkueessa. Tällöin kun lapsi saa niitä onnistumisen elämyksiä ja positiivista palautetta paremmin:)

Joukkueet voivat myös pelata eri sarjoja, mutta jääaika hyödynnetään yleensä niin että treeniajat ovat yhteiset. Tällöin treenitkin ovat useinmiten yhteiset, jolloin siitä syystä että kuuluu heikompaan joukkueeseen ei pitäisi jäädä jälkeen muista. Pelejäkin PITÄISI olla yhtä paljon (jossei ole niin Joukkueen Johtajalla ei homma hallussa).

koska tuskin kukaan haluaa joutua siihen huonoimpaan ryhmään. Sillä voi olla intoa laskeva merkitys.

Esim. jossain uinnissa tasoryhmät on aika olennaisia. Samanikäisitä toinen ei ehkä pysy edes pinnalla, toinen ui 200 m monilla eri tekniikoilla.

Kaikilla on mahdollisuus kehittyä, ihan hyvin sieltä 1-joukkueestakin voi ponnistaa 2-joukkueeseen, jos taidot riittävät. Mutta jos vaikkapa jalkapallojoukkueen ikäluokassa on 50 poikaa niin ihan järkevää on muodostaa useampi joukkue, jotta kaikki saavat peliaikaa. Ja järkevintä se minusta on tehdä taitojen mukaan. Kyllä ne lapset ihan itsekin huomaavat aika nopeasti että joku ei ole taidoiltaan yhtä hyvä eikä pärjää muiden mukana. En usko että on yhtään mukavaa olla aina se joukkueen huonoin, vaan sen sijaan paljon parempi on olla sellaisessa joukkueessa, jossa kaikki voivat kokea onnistumisen iloa.



Sama koskee myös vaikkapa musiikkiharrastusta. Ei aloittelijan ole mitään järkeä mennä soittamaan orkesteriin, jossa muut ovat soittaneet jo muutaman vuoden. Myöhemmin sitten voi siirtyä edistyneempien ryhmään. Tietenkin on hyvä että on haasteita, mutta liian vaikeaakaan ei saisi olla koska se lannistaa ja vie innon.

niin ei välttämättä pääse enää huipulle, ellei ole tosi lahjakas ja motivoitunut.

onhan sen hyvä että siellä parhaassa ryhmässä tehdäänkin sitten ne maalit ja huonoimmat sitten pelaa vaan puolustuspeliä koska niillä ei ole ketään hyökkääjiä. Tämä nimenomaan nähty joukkuelajeissa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta sitä en ymmärrä jos lopettavat siksi kun joutuvat huonoimpaan joukkueeseen, jos kuuluvat tasoltaan siihen. Näissä joukkueissa pitäisi olla mahdollisuus siirtyä osaamisen myötä myös ylöspäin seuraavaan joukkueeseen. Siinä omantasoisessa joukkueessa lapsen luulisi saavan peliaikaa, joka on kuitenkin se oleellinen. Ja mielummin itse näkisin lapseni olevan se parhaimmasta päästä heikoimmassa joukkueessa, kuin heikoimmasta päästä parhaimmassa joukkueessa. Tällöin kun lapsi saa niitä onnistumisen elämyksiä ja positiivista palautetta paremmin:)

Tässä voi tulla sitten vielä mukaan myös se tekijä että näiden tasoryhmien välille saattaa syntyä

sellainen "me ollaan parempia ja te huonompia" asetelma jossa heikomman ryhmän tekemistä

dissataan ja  se osaltaan sitten nakertaa niiden heikompaan joukkueeseen joutuneiden/kuuluvien

motivaatiota.

Tämän ilmiön ehkäisemiseen pitäisi myös panostaa - siinä kierrätys ryhmien välillä on hyväksi ..

mutta riski on olemassa -lapset osaa olla tosi julmia toisilleen ja "tähdille" saattaa helposti

nousta kosteeta korvien väliin ,, vallankin jos vanhemmat vielä vähänkään tukee tälläistä ajattelua.