Bioanalytiikka -kannattaako lähteä opiskelemaan?
Kommentit (30)
eläkkeellä oleva labrahoitaja (eli bioanalyytikko)
.töitä olisi vieläkin, kun vaan viitsisi tehdä.
Ja rahaakin saa? Ei kai.
Anteeksi OT, mutta luulin että biokemistit on myös aika tarpeettomia työmarkkinoilla.
Mutta niitä koulutetaan liikaa suhteessa työpaikkojen määrään
Työttömiä ei bioanalyytikoista tule.. Valmistuin 2009 ja taisi olla 2 tai 3 mahdollista työpaikkaa tiedossa ennen kuin todistus oli edes kädessä.
Palkka on 2200-2500€.
Bioanalyytikot toimivat terveyskeskuksissa ottamassa näytteitä (veri,papa,ekg ja jotain muita) tai sitten ihan laboratorioissa sairaaloiden yhteydessä jossa ottavat näytteitä ja analysoivat niitä. Itse olen patologialla töissä mihin ei kuulu potilaskontakteja ollenkaan. Erittäin monipuolinen työ.
Hei! Itse olen laboratoriohoitaja ja täydentänyt myöhemmin opistotason tutkinnon AMK-pohjaiseksi bioanalyytikoksi. Alalla olen ollut vuosia ja ollut töissä aina ulkomaita myöten. Täytyy sanoa, että hyvä ammatti on ollut ja vaativa. Täytyy olla jatkuvasti kehityksessä mukana, koska laboratorioala muuttuu ja kehityy koko ajan. Suosittelen alaa lämpimästi, jos kiinnostaa. Pääsee tekemään omalta osaltaan tärkeää työtä ihmisten hyväksi.
Käsittääkseni bioanalyytikon ko on 210 op. Insinöörikoulutus on 240 op.
Työttömiä pukkaa, jo tohtoreitakin. Tietty jos lähdet ulkomaille, kannattaa. Kansainvälisissä yrityksissä tohtorin palkka on jopa viisinumeroinen.
On tosiaan se mitä ennen kutsuttiin laboratoriohoitajaksi. Palkat eivät ole kummoiset kute ei hoitoalalla koskaan. Mutta töitä kyllä löytyy, sitä ei tarvi pelätä että jääkö työttömäksi. Työnkuva vaihtelee paikan mukaan. Mulla on tuo koulutus mutta en tykännyt työstä joten hankin toisen ammatin mitä olen sitten tehnyt siitä asti. Tuntui minusta aika älyvapaasta liukuhihnaduunilta näytteenotto isossa keskussairaalan lautasia jonne asiakkaita otettiin kovaa tahtia vuoronumeroilla, analysoinninhan pitkälti hoitavat nykyään koneet.
Bioanalyytikoilla näyttää olevan enemmän töitä. Palkka liikkuu 2000-2400 välillä, mutta toki poikkeuksiakin löytyy.
Bioanalyytikkoa ei kouuteta näytteenottoon, mutta voihan se olla labrassa niitä analysoimassa.
t. Laboratorioanalyytikko
Bioanalyytikoilla näyttää olevan enemmän töitä. Palkka liikkuu 2000-2400 välillä, mutta toki poikkeuksiakin löytyy.
Bioanalyytikkoa ei kouuteta näytteenottoon, mutta voihan se olla labrassa niitä analysoimassa.
t. Laboratorioanalyytikko
Kyllä ottaa näytteitä mm. verinäyteet, papakokeet, ekg
ja mihin se sitten olisi?
biokemisti,hyvät liksat.Tai biokemisti.
Bioanalyytikoilla näyttää olevan enemmän töitä. Palkka liikkuu 2000-2400 välillä, mutta toki poikkeuksiakin löytyy.
Bioanalyytikkoa ei kouuteta näytteenottoon, mutta voihan se olla labrassa niitä analysoimassa.
t. Laboratorioanalyytikko
Oho, minä olen nimenomaan AMK bioanalyytikko Turun terv. Huolto-oppilaitoksesta valmistunut ja siihen aikaan 1990-luvulla kun opiskelin nimenomaan näyttenottoa koulutettiin eikä muistaakseni oppilaitoksessa mitään laboratorioanalyytikon linjaa ollutkaan.
Ihme kommentteja täällä. Saavat koulutuksen nimenomaan erilaisiin näytteenottoihin ja niiden analysoitiin. Toki analysoinnissa käytetään koneita apuna, mutta niitäkin pitää osata jonkun käyttää.
Kannattaa lähteä opiskelemaan, töitä riittää.
Näytteenotto kuuluu työtehtäviin lähes kaikissa toimipisteissä. Vastaavasti entinen laborantti = laboratorioanalyytikko ei ota näytteitä. Joku sekoitti nämä ammattinimikkeet keskenään.
Bioanalyytikolla pieni palkka noin 2400/kk. Paljon työtä.
-alalla 15 vuotta
tyytyväisiä niin mihin olette vaihtaneet /suunnitelleet vaihtoa?
tyytyväisiä niin mihin olette vaihtaneet /suunnitelleet vaihtoa?
Minusta tuli tietotekniikan diplomi-insinööri sitten myöhemmin.
Ja rahaakin saa? Ei kai.
Anteeksi OT, mutta luulin että biokemistit on myös aika tarpeettomia työmarkkinoilla.
Olen työskennellyt kliinisen kemian labrassa laboratoriohoitajana n.20v.
Työ on vaativaa ja erittäin monipuolista varsinkin 3-vuorotyössä.
Kommentti labratyön saman toistosta ei ainakaan kemian labrassa pidä paikkaansa.
Huonoja puolia on huono palkka suhteessa kovaan työtahtiin ja vaativuuteen, huonompi kuin monilla muilla hoitajilla.
Huonoja puolia on lisäksi ammatin huono arvostus (muun hoitohenkilökunnan suunnalta)ainakin meidän sairaalassa.
Työnkuvat on hyvin erilaisia eri labroissa, joten on valinnanvaraa millaisesta työstä tykkää.
Jos on mahiksia muualle esim. insinööriksi ( samantasoinen koulutus ) kannattaa inssinhommat ilman muuta.Liksat paljon paremmat, itsenäisempää työtä.Onhan labratyö saman toistoa.Fiksuille en suosittele.
Bioanalyytikkoja nimenomaan koulutetaan näytteenottoon. Ja heillä on paljon töitä. Valmistuvien perään soitellaan kouluillekin eri labroista ja pyydellään töihin.