Nina Mikkosen traaginen lapsuus.
Eikö tätä ole täällä käsitelty? Ihan oikeasti melkoisen kovia on Nina kokenut ja kokee edelleen. En edelleenkään ole fani, mutta kauhealta on kuullostanut kun täällä on parjattu että ansaitsee kohtalonsa. Kukaan ei ansaitse nähdä vanhempansa itsemurhaa tai katsoa vieressä kun puoliso sairastuu noinkin vakavasti. Olen itse työssäni kuntouttanut aivoinfarktiin sairastuneita, joten voin sanoa kokemuksesta että herkkua ei tule olemaan jatkossa. Usein ajattelen että kuolema olisi armollisempaa kun jäädä vaikeasti noinkin vaikeasti vammaiseksi.
Aikusten oikeesti toivon Ninalle voimia!
Kommentit (37)
Selittää jonkun verran sen lausuntoja ja ajatusmaailmaa.
ihan Ninan omien kertomustenkin mukaan. Kun tulossa oli veromätkyt/vankila, mies oli niin heikkoluonteinen, että tappoi itsensä sen sijaan että olisi suoraselkäisenä selvittänyt sotkunsa. Ei sellaista ihmistä voi ihailla, vaikka Nina näin jälkikäteen on glorifioinut isänsä.
Enkä ymmärrä ihmisiä, jotka julkisesti rutisevat rahapulaansa, mutta eivät ole suostuneet lähes 10 vuoteen tekemään lainkaan töitä. Nytkin Nina on toimitusjohtaja, joka (omien sanojensa mukaan) päivittäin on tuntikaupalla erilaisissa virastoissa. Mitäköhän ne ovat? Muut pomot tekevät töitä ja tulosta, Nina päivystää virastoissa.
Eli ei, en sääli. Ei hänkään aikanaan säälinyt yksinhuoltajaäitejä vaan ihmetteli, miksi ovat siihen jamaan itsensä ajaneet.
Se oli ja on niinan niin helppoa sieltä hirsilinnastaan miehen rahojen turvin huudella
minkä rahojen?
Eihän hän ole tienannut juuri mitään viime vuosien aikana.
tilittää näitä asioita juoruihin keskittyvässä iltapäivälehdessä?
Miehensä tulojen turvin sieltä hirsien seasta laukonut "totuuksiaan".
Se oli ja on niinan niin helppoa sieltä hirsilinnastaan miehen rahojen turvin huudellaminkä rahojen?
Eihän hän ole tienannut juuri mitään viime vuosien aikana.
vaa inhimillisyydestä. Sääli on sairautta. On kyse siitä että täällä on kirjoitettu että ansaitsee kohtalonsa.
Siitä mitä Mikkoset ovat aiemmin puhuneet ei mua henk.kohtaisesti hetkauta pätkän vertaa , ja minä vein lapseni hoitoon 1,5 vuoden ikäisenä.
Ja vielä, lapsihan aina jollakin tavalla ihannoi vanhempaansa, oli tämä kuinka karsee tahansa....
Miehensä tulojen turvin sieltä hirsien seasta laukonut "totuuksiaan".
Se oli ja on niinan niin helppoa sieltä hirsilinnastaan miehen rahojen turvin huudella
minkä rahojen? Eihän hän ole tienannut juuri mitään viime vuosien aikana.
eli ei kovin kamalasti 4-henkiselle perheelle.
Silti pääsevät päänsä pimeiden kohtien yli. Tämä Mikkonen vain toteuttaa white trash -fantasioitaan.
Miehensä tulojen turvin sieltä hirsien seasta laukonut "totuuksiaan".
Se oli ja on niinan niin helppoa sieltä hirsilinnastaan miehen rahojen turvin huudella
minkä rahojen? Eihän hän ole tienannut juuri mitään viime vuosien aikana.
eli ei kovin kamalasti 4-henkiselle perheelle.
Miehensä tulojen turvin sieltä hirsien seasta laukonut "totuuksiaan".
Se oli ja on niinan niin helppoa sieltä hirsilinnastaan miehen rahojen turvin huudellaminkä rahojen?
Eihän hän ole tienannut juuri mitään viime vuosien aikana.
epäselvästi, sori. Tarkoitin että eihän miehensä ole tienannut viime vuosina juuri yhtikäs mitään -luokkaa 20 000 vuodessa.
Nina taas... tonnin, pari max.
Miehensä tulojen turvin sieltä hirsien seasta laukonut "totuuksiaan".
Se oli ja on niinan niin helppoa sieltä hirsilinnastaan miehen rahojen turvin huudella
minkä rahojen? Eihän hän ole tienannut juuri mitään viime vuosien aikana.
eli ei kovin kamalasti 4-henkiselle perheelle.
ja firmansahan teki tappiota eli oli miinuksella, sieltä ei tuloja ollut. Vain palkkiot ja apurahat ovat verottomia, kumpiakaan tuskin saivat.
Joten mitä verottomia tuloja Mikkosilla olisi voinut olla niin paljon, että niillä elää herroiksi?
Kesälomamatkat tehtiin sotakoirien haudoille ja juoksuhautoja katsomaan, ei muiden lapsiperheiden tapaan huvipuistoihin. Hauskinta kesässä oli, kun velipojan kanssa kahdestaan pelattiin palloa vaihteeksi Lieksassa, kuitenkin mahdollisimman kaukana ikätovereista.

Mistä tiedät, ettei pojat tykkää tuollaisesta? Me ollaan leikitty tuntikausia juuri juoksuhaudoissa lasten kanssa, ne on makeita leikkipaikkoja. Myös pallopeleistä tykkäävät. Käymme kyllä huvipuistossakin, mutta kerran kesässä - enimmäkseen tehdään jotain muuta.
ihan Ninan omien kertomustenkin mukaan. Kun tulossa oli veromätkyt/vankila, mies oli niin heikkoluonteinen, että tappoi itsensä sen sijaan että olisi suoraselkäisenä selvittänyt sotkunsa. Ei sellaista ihmistä voi ihailla, vaikka Nina näin jälkikäteen on glorifioinut isänsä.
Enkä ymmärrä ihmisiä, jotka julkisesti rutisevat rahapulaansa, mutta eivät ole suostuneet lähes 10 vuoteen tekemään lainkaan töitä. Nytkin Nina on toimitusjohtaja, joka (omien sanojensa mukaan) päivittäin on tuntikaupalla erilaisissa virastoissa. Mitäköhän ne ovat? Muut pomot tekevät töitä ja tulosta, Nina päivystää virastoissa.
Eli ei, en sääli. Ei hänkään aikanaan säälinyt yksinhuoltajaäitejä vaan ihmetteli, miksi ovat siihen jamaan itsensä ajaneet.
" Nytkin Nina on toimitusjohtaja, joka (omien sanojensa mukaan) päivittäin on tuntikaupalla erilaisissa virastoissa. Mitäköhän ne ovat? Muut pomot tekevät töitä ja tulosta, Nina päivystää virastoissa."
Totta. Yrityksessä oli vain yksi työntekijä (Timo), joka teki töitä ja toi rahan taloon (se vähä mitä tuo firma teki liikevaihtoa). Nyt kun hän on pois työelämäsä, yritys ei pyöri eikä rahaa tule. Ei siinä auta vaikka vaimo miten pullistelisi olevansa toimitusjohtaja. Se ei muuta tosiasiaa mihinkään, että yritys ei ole käytännössä toiminnassa. Virastoissa pyörimisestäkään ei makseta mitään.
Kesälomamatkat tehtiin sotakoirien haudoille ja juoksuhautoja katsomaan, ei muiden lapsiperheiden tapaan huvipuistoihin. Hauskinta kesässä oli, kun velipojan kanssa kahdestaan pelattiin palloa vaihteeksi Lieksassa, kuitenkin mahdollisimman kaukana ikätovereista.
Mistä tiedät, ettei pojat tykkää tuollaisesta? Me ollaan leikitty tuntikausia juuri juoksuhaudoissa lasten kanssa, ne on makeita leikkipaikkoja. Myös pallopeleistä tykkäävät. Käymme kyllä huvipuistossakin, mutta kerran kesässä - enimmäkseen tehdään jotain muuta.
sotakoiran haudalla, ei voi olla ihan normaali. Tai lapsi, joka kulkee rauhallisesti pitkin juoksuhautaa ja pohtii, montako tänne on tapettu. Ei siis leiki siellä vaan kyselee, onko ne tapettu ampumalla vai pistimellä.
Mutta voin toki olla väärässä.
itsensä jatkuva lehtien palstoille tuominen. Syynähän on se, että tulot ovat tosiaan romahtaneet ja talolainaa pitää lyhentää. Iltapäivälehtien avulla elää tämä perhe, joka paikkakunnalla tunnetaan kaikesta valittajina...todella ylpeitä ihmisiä, jotka halveksivat esim. meitä työssäkäyviä äitejä.
Ei siis sympatiaa. Kovia on varmaan kokenut, mutta se ei oikeuta tuomitsemaan toisia ja olemaan yksi k-pää.
Mikkoset elävät julkisuudesta, pudottelevat noita elämänsä palasia yksi kerrallaan ja saavat siitä maksun. Ikävä että Ninan elämä on ollut kovaa, mutta siitä huolimatta myötätunnon kerjääminen paljastusjutuilla, joista saa maksun, on tökeröä.
ettei noilla virallisilla tuloilla ylläpidetä sellaista taloa ja elämäntyyliä jota heillä on ollut. Jostain sitä rahaa on kuitenkin tullut, ja rouvalla on ollut vara huudella kuinka hän on parempi kuin työäidit.
"Nina Mikkonen kertoo viimein lapsuutensa traagisesta tapahtumasta" (tms). Ihan kuin koko Suomen kansa olisi odottanut kieli pitkällä, että koska se avautuu!
Eikä se siltikään oikeuta lyttäämään ja kritisoimaan suurta ihmisjoukkoa/perhemäärää omista usein pakottavistakin syistä, tehtyjä päätöksiä.
Se oli ja on niinan niin helppoa sieltä hirsilinnastaan miehen rahojen turvin huudella muille äideille ja arvostella heitä.
Ja ei, en vienyt lapsiani vauvoina hoitoon vaan 4v ja 5v i´issä.