Milloin on keksitty sana "sormiruokailu"?

lanseeraama termi parin vuoden takaa. Eihän nyt käsin syömisestä voi puhua, täytyy keksiä joku "hieno" termi kaikelle.. Miten ennen onkaan pärjätty ilman tuota sanahirviötä?

Mitä valitat, keksi parempi sana. Yksi sana, joka kuvaa ko. tapahtuman hyvin. Sana, joka on ymmärrettävä, helppo ja yksikertainen.



Mä käytän sormiruoikailua, kunnes keksin itse / joku muu keksii paremman.

ja muut typeryydet.

raaah. ap

kun joku on keksinyt kirjoittaa siitä. Koska sormiruokailu on tavallaan eräänlainen filosofia, on sille keksitty myös sitä kuvaava sana.



On ihan tavallista keksiä uusia käsitteitä. Niillä hahmotetaan maailmaa. Ajattele vaikka verbejä "käsittää" ja "ymmärtää", jotka juontuvat sanoista "käsi" ja "ympyrä" (tai en tiedä, onko kantasana verbi "ympyröidä", substantiivi "ympyrä" vai adverbi "ympäri", samaan sanapesueeseen kuitenkin kuuluu). Paljon helpompaa käyttää noita käsitteitä kuin selittää monisanaisesti.

(eli ajaa takaa saalista), mutta inhoan vaan tuota uudissanaa. Ei tämän avauksen takana ollut sen syvällisempää filosofiaa. Muistan hämärästi kuulleeni, että tuo sormiruokailu on tosiaankin filosofia. Kertokaa ihmeessä enemmän siitä, jos olette perehtyneet ja oivallukseksi havainneet. Kaipa polkupyöräkin pitää keksiä yhä uudelleen.



ap *sormettaa sormiruokiaan*

on se, että annetaan lapsen tutustua itse ruokaan ja syödä sitä sen sijaan, että lapsi istuu ja avaa passiivisesti suuta lusikalle. Moni myös vieroittuu rinnasta itsekseen.



Ootko sitten sitä mieltä, että viime vuosikymmenet ei ole suosittu hyvin aktiivisesti lusikkaruokintaa ja puhuttu kaikenlaisista "lusikkaherkkyyskausista"?



Olisiko sananmuodostus pitänyt mielestäsi lopettaa jossain vaiheessa, vai onko vain niin, että semmoisia sanoja saa muodostaa, jotka eivät ärsytä sua?

Lapsille on vain annettu sapuskaa käteen sitä myöten kun se on alkanut siinä pysyä. Porkkanaa, keksiä, näkkäriä, tuorekurkkua.



Jos suuri filosofia on siis lapsen päätäntävalta siitä mihin ruokaan tarttuu, niin se on sitten toinen juttu. Olen tosiaan itse päättänyt syödäänkö lounaaksi lämmintä pääruokaa vai maissinaksuja.



Syöttämistä on jatkettu sen verran kuin vanhemmalla on ollut pinnaa. Toiset eivät kestä sotkun syntymistä yhtään, toisille ei ole suuri asia antaa lapsen harjoiotella käsin tai työkalulla ja käyttää sen jälkeen tiskirättiä ja pyykkikonetta. Keksikää ihmeessä uusia sanoja, mutta ei minun tarvitse niistä silti pitää.