1970 luvulla syntyneet ensimmäisiä

joista tulee perintövarallisuuden kautta Suomen tähän asti rikkain ikäluokka. Keskimäärin perivät omaisuutta/varallisuutta lähes 100 000 euron edestä per lätty. On keskimäärin yksi omakotitalo, yksi sijoitusasunto, yksi kesämökki, kaksi autoa ja muuta varallisuutta päälle. Eli kyllä se siitä tasoittuu. 1960-luvulla syntyneet ovat väliinputoajia, eivät saaneet perintöjä ja toisaalta joutuivat laman uhriksi. Kodin Kuvalehdessäköhän oli artikkeli pari vuotta sitten joka kertoi näistä sukupolvien varallisuusjutuista. Noin 20 % 1980-luvulla syntyneistä on laskannellista perintövarallisuutta jo niin paljon, ettei he pystyisivät saavuttamaan pääomatuloja keskipalkan verran.

aika pitkäksi. MOnet vanhukset elävät tänä päivänä piiiiitkäsi yli 80, todella moni jopa yli 90 vuoden, joten ei ehkä kannata alkaa odottaaman ja suuri ikäluokkahan EI jaa perintöä etukäteen, se on niin nähty.

joista tulee perintövarallisuuden kautta Suomen tähän asti rikkain ikäluokka. Keskimäärin perivät omaisuutta/varallisuutta lähes 100 000 euron edestä per lätty. On keskimäärin yksi omakotitalo, yksi sijoitusasunto, yksi kesämökki, kaksi autoa ja muuta varallisuutta päälle. Eli kyllä se siitä tasoittuu.

Meillä suku on ihan mukavasti toimeentulevaa ja ihan ns. kunnollisia ihmisiä. mutta silti ei tule mieleen ketään ns. suurien ikäluokkien edustajaa omassa tai miehen suvussa, jolla olisi sijoitusasunto. (Tai miehen pikkuserkun äidillä taitaa olla, mutta tuota lähempää en tiedä löytyvän.)

Läheskään kaikki eivät asu omakotitalossa, vaan kerrostalossa. Kesämökkejä on monella, mutta ei näitäkään niin paljoa ole, että niitä ihan keskimäärin olisi yksi: Monella ei ole yhtään, mutta harvalla kahta. Monella tuon ikäisellä pariskunnalla on vain yksi auto, harvassa ovat meidän suvuissamme kahden auton omistajat. Autottomiakin on enemmän.

Ja perijöitä on usein enemmän kuin yksi, joten harva saa koko perintöä itselleen.

Lisäksi perinnöt keskittyvät joillekin, toiset taas jäävät ilman kokonaan. Usein varakkaammista perheistä kotoisin olevat ovat löytäneet vielä toisensa, joten tämä epätasaisuus kärjistyy. Eli vaikka jotkut perivät paljonkin, ei se hirveästi lämmitä niitä, jotka eivät peri, päinvastoin.

Tosin mieheni on 60-luvulla syntynyt ja hänelle tulossa aikanaan huomattavasti suurempi perintö.

jo vuosia sitten. Nyt ei tarvitse enää töitä tehdä, riittää kun hoitelen pääomaani ja sijoitusasuntojani.

Vanhemmat jos elävät tuonne 8- tai 9-kymppisiksi, niin olen itsekin jo 60-v. Ja siinä vaiheessa tosiaan joutunee rahalla ostamaan heille hyvää hoitoa.



Ja ainakin omilla vanhemmillani on asenne, että jokainen täysikasvuinen tulee toimeen omillaan. Eli vaikka heillä on kaksi asuntoa, kaksi kesämökkiä ja kaksi autoa, ei ole tullut mieleenkään auttaa meitä lapsia rahallisesti. Asuntovelkaa on rutkasti ja pitkää päivää tehdään vaikka kaikilla sisaruksilla on pienet lapset.

Up

No ei pidä paikkaansa. Olen ihan varma, että esim. kun Suomessa 1600-luvun lopulla kolmannes väestöstä kuoli nälkään oli heillä heikompi elintaso kuin vanhemmillaan.

Minä olen syntynyt köyhään perheeseen 70-luvulla, joten on helppo saavuttaa vanhempiani korkeampi elintaso. Sitä paitsi, ei sillä ole mitään merkitystä kunhan perustarpeisiin on rahaa. Tärkeimmät asiat tulevat ihan muualta. :)

En jaksanu lukea muita, mut mä olin lapsena kyllä niiiiin köyhä, että ei mitään nautintoja. Myöhemmin vanhemmat sitten kyllä rikastu ja matkusteli.

En ole AP:n kanssa samaa mieltä.

Minun ei ole tarvinnut opiskella lainan turvin vaan oli soluasunto ja opiskelija-alennukset ja rahaa tuli valtiolta. Sain siis aloittaa työelämäni puhtaalta pöydältä.  Samoin kaikenlaisia muitakin yhteiskunnallisia etuuksia on ollut minulla paljon enemmän kuin vanhemmillani.

Minä en elä odottaen perintöä, joten olen kartuttanut omaisuuttani omalla työlläni ja olen jo nyt varakkaampi kuin vanhempani koskaan ovat olleet. Lisäksi heidän kotinsa alkaa olla suuresti remontin tarpeessa jo, kun taas minun kotini on vastavalmistunut ja sisältää uusinta rakennustekniikkaa.

Ainoa, missä vanhempani ovat edellä minua, on se, että heillä on uudet autot, kun asuntolaina on jo maksettu pois. Minulla ei riitä raha sekä asuntolainaan että autolainaan, joten ajelen ihan mielelläni tuolla käytetyllä autolla vielä muutaman vuoden.

Joo, kyllä vanhemmilla on omakotitalo ja mökki, mutta ei ne ole arvoltaan kovin häävejä, 70-80-luvulla rakennettuja omakotitaloja ei varmaan arvosteta kovin korkealle joskus 2040, ja suurimmalla osalla on kuitenkin vähintään kaksi lasta perijöinä.

Minä kuulun juuri niihin, joilla vanhemmat porskuttaa. Omilla vanhemmillani on kaikki mahdollinen ylemmän keskiluokan krääsä ja elämäntavat. Isäni on ollut muutaman vuoden nyt eläkkeellä toimihenkilöammatistaan ammattikoulupohjalla. Minä akateeminen olen koko ikäni tienannut vähemmän kuin hän, myös nyt hänen olleessan eläkkeellä! Perheemme ei tule enää saavuttamaan tämän elämän aikana samaa elintasoa kuin vanhemmillani.

Vanhempani ovat erittäin hyväkuntoisia, joten "elinajanodote" on varmasti lähemmäs sinne 90+ Lisäksi viimeaikaiset kirjoitukset itse maksettavista hoivapalveluista toteutettaneen surkean valtionhoidon jatkeena. Tästä seuraa se, ettei näitä yllä hehkutettuja muhkeita perintöjäkään ole todennäköisesti tulossa. 

En ole katkera vanhemmilleni, olen vihainen epäoikeudenmukaiselle politiikalle, "rahat pois" -mentaliteetille ja ahneudelle, mitkä ovat aiheuttaneet nykytilanteen.

Varmaan joiltain osin näin onkin mutta itse en silti 70-luvun lopulla syntyneenä ainakaan henkilökohtaisesti tätä allekirjoita.

Vanhempani, vallankin isäni joka oli 35-vuotias kun synnyin syntyi kuitenkin vielä hyvin selvästi sotienjälkeiseen köyhään Suomeen. Kun vertaan omaa ja vanhempieni lapsuutta on omani ollut selvästi materiaalisempi ja varakkaampi ja esimerkiksi terveydenhuolto ja ravitsemus parempaa. Vanhempani ovat melko kouluttamattomia, heistä kumpikaan ei ole esimerkiksi koskaan opiskellut mitään vierasta kieltä. He ovat myös tehneet nuoresta asti kovasti töitä ja vallankin isäni tekee edelleenkin vaikka onkin jo eläkkeellä. Vanhempani ovat sijoituksilla onnistuneet hankkimaan itselleen ihan hyvän omaisuuden, jonka tuotosta myös me lapset olemme päässeet nauttimaan. He ovat itse eläneet säästäväisesti ja ovat jakaneet ja valmiita jakamaan omaisuuttaan lapsilleen jo itse eläessään. Itse olen saanut opiskellla pitkään (alalle joka on ihan ok palkattu, ei erityisen hyvin muttei ihan huonostikaan) ja elämäni on olut mielestäni monella tavalla helpompaa kuin vanhemmillani. Minulla ei varmaan koskaan tule olemaan niin paljon rahaa tilillä ja osakkeissa kuin vanhemmillani on nyt. Toisaalta voin kuitenkin aivan rauhassa nauttia lasten kanssa hoitovapaalla olosta toisin kuin vanhempani aikoinaan. Minulla on myös paljon kokemuksia, joihin heillä ei ollut mahdollisuuksia ja koen, etten haluaisi vaihtaa osia heidän kanssaan. He asuvat maalla ja viettävät hyvin rauhallista elämää. Itse asun kaupungissa ja elämämme on aika toimeliasta ja vilkasta. Teemme paljon mukavia juttuja lasten kanssa ja itselleni esimerkiksi edulliset kulttuuripalvelut ovat jotakin jonka menettäminen kirpaisi enemmän kuin palkan tippuminen.

Se minkä itse ajattelen muuttuneen on se, ettei suunnan voi katsoa enää olevan ylöspäin materiaalisessa mielessä. Varmaan osin kokemus asioista riippuu siitä millaista elämää vanhemmat elävät ja jos heillä on varaa miten he haluavat lapsiaan tukea. Itse toivon, että materialismin sijaan alkaisikin korostua muut(kin) arvot. Maailman kantokykykään ei riitä jos ihmiset vain rikastuisivat ja rikastuisivat. Itsestäni esimerkiksi on jotenkin niin absurdia ettei tällä yhteiskunnalla tunnu olevan rahaa huolehtia niistä, jotka huolenpitoa tarvitsisivat. Varaa on jos on tahtoa.

Mä olen syntynyt 80-luvun alussa, mutta sama ilmiö on nähtävissä. Kyllä kaikki lähipiirini ihmisten vanhemmat (poislukien oma köyhä perheeni..) asuvat isoissa omakotitaloissa, on kesämökki josta löytyy astianpesukoneet ym luksus, matkustellaan Aasiassa ja Jenkeissä ja käydään pitkillä viikonlopuilla muualla Euroopassa, löytyy uusia autoja 2kpl, on telkkarit ja kotiteatterit ja älypuhelimet ym viimeisen päälle, moottoripyörät ja mönkijät ja kylpylälomat ja teatteri- ja oopperareissut. Ja nämä on saavutettu ammattikoulupohjalta, tilanteessa jossa äiti on usein ollut kotona hoitamassa lapsia n. 10 vuotta ja muutenkin työskennellyt lähinnä harrastusmielessä pienellä palkalla, eli käytännössä kaikki omaisuus on hankittu isän tuloilla.

Me lapsensa eli kolmekymppiset emme tule saavuttamaan tuota elintasoa. Tosin moni meistä on "haaskannut" vuosia esim. opiskeluun ja kun vanhemmillamme oli 30-vuotiaana jo lapset koulussa ja omakotitalo puoliksi maksettu, olemme me jälkeläiset samassa iässä juuri siirtyneet työelämään (suurin osa määräaikaistöissä, tiedän vain pari, joilla vakiduuni ja sitä kautta mahdollisuus esim. lomailla), olemme ostaneet/ostamassa ensiasuntojamme eli pieniä 1-2 huoneen kerrostalokämmppiä vanhoja taloista, hankkimassa ensiautojamme köyhien opiskeluvuosien jälkeen...

[quote author="Vierailija" time="14.01.2012 klo 13:02"]

joista tulee perintövarallisuuden kautta Suomen tähän asti rikkain ikäluokka. Keskimäärin perivät omaisuutta/varallisuutta lähes 100 000 euron edestä per lätty. On keskimäärin yksi omakotitalo, yksi sijoitusasunto, yksi kesämökki, kaksi autoa ja muuta varallisuutta päälle. Eli kyllä se siitä tasoittuu. 1960-luvulla syntyneet ovat väliinputoajia, eivät saaneet perintöjä ja toisaalta joutuivat laman uhriksi. Kodin Kuvalehdessäköhän oli artikkeli pari vuotta sitten joka kertoi näistä sukupolvien varallisuusjutuista. Noin 20 % 1980-luvulla syntyneistä on laskannellista perintövarallisuutta jo niin paljon, ettei he pystyisivät saavuttamaan pääomatuloja keskipalkan verran.

[/quote]

Onneksi minä 70-luvulla syntynyt tasoitan tilastoja kun isältäni en perinyt mitään, kun ei mitään omistanut. Äidiltäni tulee sitten perinnöksi aikanaan ehkä korkeintaan pari tuhatta euroa, joka menee hautajaiskuluihin jos edes riittääkään. Ei pk-seudulla tällaisella keskipalkalla jää edes mitään säästöön vaan elämää edetään palkasta toiseen ja kädestä suuhun. Asuntolainan olen just ja just pystynyt mieheni kanssa hankkimaan ja hän tienaa vähemmin kuin minä (miesten matalapalkka-ala: pelastaja).

Itse olen sukuni ensimmäinen ja ainoa akateeminen, tausta on työläiskodissa. Täytyy sanoa, että ei ole vanhuuden päivien näkymät meikäläiselle häävit. Miehelle onneksi tulossa aika muhkea perintö sitten aikanaan kohtuullisen hyvin menestyvästä yrittäjäperheestä. Enpähän vaan haluais varallisuuden turvaa mieheni varaan laskea. Hänen ja tulevien lastemme rahoja ne kuitenkin ovat, eivät minun.

Näin siis seuraa perhetausta ihmistä elämässään, siitä ei pääse eroon ja tulevaisuuden taloudellinen tilanne riippuu paljon siitä minkälaiseen perheeseen on syntynyt. Ei riittänyt kurja opiskeluaika ja selkä hiessa työskenteleminen opiskelun ohella. Opiskelukavereille jäi aikaa ja rahaa juhlia ja matkustella ja opiskella. Sitten aikanaan on sama edessä, kun toiset elää mukavasti ja matkustelee perinnöillään ja itsellä ei ole varaa.

!970-luvulla inflaatio söi asuntolainat eli suuret ikäluokat saivat omistusasuntonsa ns. puoli-ilmaiseksi. Myös töitä riitti käytännöllisesti katsoen kaikille. 

Tänä päivänä perheasuntoja - saati sitten taloa - saa kaupungista alle 150 000 euron ja työsuhteet ovat epävakaita. Sitä ei koskaan tiedä, milloin aamun uutisista kuulet että yritys on myyty ulkomaille tai pistää 200 ihmistä pihalle.

Aina välillä nyppii tuon vanhempien sukupolvien näkemys "pullasukupolvesta" - paljon joo saatiin ja tekniikka kehittyi, mutta ei tämä jatkuva epävarmuus helppoa meille 70-luvulla syntyneille kuitenkaan ole. Semminkin kun eläkepolvi tikittää.