Kun isovanhemmat ei välitä lapsenlapsestaan

ei voi olla kyse edes tästä miniän lapset-ilmiöstä :) kun se rakkaampikin on miniän lapsi.



Taidatte olla oikeassa, lopetan yhteynpidon ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. Tai tapahtuuko mitään ;)



ap.

Vanhempani eivät halua olla mun kansa tekemisissä, joten eivät ole mun lastenkaan. Päätös ja valinta on siis täysin heidän. Aikani olin vuodesta toiseen ainoa joka piti väkisin yhteyttä, mutta sitten luovutin. Lapset joskus kyselee että käydäänkö me enää ikinä mummolassa ja se on tietysti tosi ikävää että he joutuvat kärsimään vanhempieni idioottimaisuudesta. Ja en siis ole heille mitään tehnyt ja olen ihan normaali ihminen, mutta ovat vain tehneet selväksi, etteivät pidä minusta...

Täällä oli joku aika sitten ketju siitä, aiotteko itse mummona aikanaan hiitaa lapsenlapsianne. Ketjussa oli montakin vastausta tyyliin, aion hoitaa mutta vain tyttären perheen lapsia.



Olin järkyttynyt. Ilmeisesti monen mielestä on täysin oikeutettua olla mummo vain tyttären lapsille. Näin minun anoppinikin ajattelee, ja ikävä kyllä tämä ns. miniän lapset juttu on totta monessakin suvussa.

T. 8

Ymmärrän hyvin ettei omia vanhempiani lapsenlapset kiinnosta. Ovat vanhoja ja väsyneitä ja sisarusteni lapset hirveitä riiviöitä. Edes minä en jaksa niitä silmissäni! Joten parasta olisi pitää penskat poissa mummolasta (ja meidän muiden sukulaisten luota)...



Ei lapsia tehdessään voi jotenkin itsekkäästi olettaa että isovanhemmat haluaisivat olla kiinteästi osa heidän elämäänsä. Moni vanhempi ois jättänyt lapsia hankkimatta jos ei olis ollut ajan hengen mukaan "pakko" niitä olla.

mutta itse totesin aikani yritettyäni ettei kannata ja otettiin ihan kunnolla etäisyyttä ettei lapseni tarvitse joka ikinen kerta pahoittaa mieltään. Asumme samalla paikkakunnalla mutta mun kumpikaan lapseni ei ole koskaan saanut isovanhemmiltaan huomiota toisin kuin veljeni lapset.



Veljen lasten kevätjuhlissa käydään, he saavat aina toivotut synttärilahjat ja heitä pyydetään yäkylään, huvipuistoon jne. Mun lapsia ei koskaan ole pyydetty :(



Ollaan sitten todettu että parempi lapsilla kokonaan ilman eikä juurikaan olla enää tekemisissä. Helpottunut olo!

Totta on että lapset menettävät paljon jos isovanhempia ei ole kuviossa mukana, mutta sinä et asialle mitään mahda.

Kaikki isovanhempani olivat jo kuolleet kun minä synnyin. Enpä osannut heitä kaivata. Miksi olisinkaan kaivannut? Ihan sama homma mielestäni tässä.

mutta itse totesin aikani yritettyäni ettei kannata ja otettiin ihan kunnolla etäisyyttä ettei lapseni tarvitse joka ikinen kerta pahoittaa mieltään. Asumme samalla paikkakunnalla mutta mun kumpikaan lapseni ei ole koskaan saanut isovanhemmiltaan huomiota toisin kuin veljeni lapset.

Veljen lasten kevätjuhlissa käydään, he saavat aina toivotut synttärilahjat ja heitä pyydetään yäkylään, huvipuistoon jne. Mun lapsia ei koskaan ole pyydetty :(

Ollaan sitten todettu että parempi lapsilla kokonaan ilman eikä juurikaan olla enää tekemisissä. Helpottunut olo!

Miehesi ei ole ilmeisesti miellyttänyt vanhempiasi ja lasten hankinta on vain pahentanut välirikkoa?

Teemalta tuli ohjelma Kennedyistä, heille poikien ja veljien lapset olivat tärkeämpiä mitä tyttärien ja siskojen. Syy oli se että esim. John F Kennedyn pojan nimi oli Kennedy, hänen siskojensa lasten nimet taas "Smithejä" (en enää muista minkä nimisiä oikeasti) eli eivät Kennedyitä nimeltään vaikka samaa verta. Kai se joillekin merkkaa paljon että me olemme "Virtasia" eli suku jatkuu poikien kautta. Tytöillä kun se nimi aina muuttunut, nykyään tietyst saa jo pitää oman nimensä ja voi antaa lapselle äidin eikä isän nimen.

Mullakin on se tilanne ettei isovanhempia kiinnosta, ja me nyt vain elämme sen kanssa. Meidän lapset eivät ainakaan vielä osaa sitä mitenkään ihmetellä, eiväthän ne tiedä millaista on elää sellaisessa suvussa jossa ollaan läheisiä isovanhempien kanssa.



Toiselle mummolle joskus soitetaan, ja kerran vuodessa käydään näyttämässä lapsia siellä. Lasten mielestä on normaalia nähdä mummoa kerran vuodessa ja puhua sen kanssa satunnaisesti puhelimessa. Niille ei varmasti ole koskaan tullut mieleenkään että mummo voisi esim. halata tai ottaa syliin, mummo on sellainen kuin on. Laittaa ruokaa ja istuu sohvalla katsomassa lasten leikkiä vähän aikaa.



Minun sukuni on samalta paikkakunnalta, joten sen puolen isovanhempia nähdään muutaman kerran vuodessa niin, että me aikuiset keskustelemme ja lapset leikkivät keskenään vieressä. Heille taas ei koskaan soiteta. Sekin tuntuu lapsista aivan normaalilta.



Isovanhempia ei juurikaan kiinnosta osallistua esim. lasten syntymäpäiville tai joulunviettoon, mutta lapsille nyt ydinperhe on muutenkin se tärkein. Ja onneksi on muita tärkeitä ihmisiä.

Totta on että lapset menettävät paljon jos isovanhempia ei ole kuviossa mukana, mutta sinä et asialle mitään mahda.

Kaikki isovanhempani olivat jo kuolleet kun minä synnyin. Enpä osannut heitä kaivata. Miksi olisinkaan kaivannut? Ihan sama homma mielestäni tässä.

Että isovanhempien poissaololle on selkeä helposti selitettävä syy. Jos taas isovanhempia ei vaan kiinnosta alkaa lapsi helposti etsiä syytä itsestään.

Kyllä meillä ainakin lapset puhuvat keskenään paljon mummoistaan, siitä mitä ovat yhdessä tehneet ja koska taas lähdetään mummolareissuun. Tai ainakin mulle usein raportoidaan että "Mila menee viikonloppuna mummulaan" tai "Rasmuksen mummu tulee Rasmuksen synttäreille". Voisin kuvitella että noita on aika vaikea lapsen kuunnella kun oma mummu ei ole ikinä missään tekemisissä vaikka olemassa onkin.

Tottakai lapsi tottuu enkä usko että lopulta mitenkään kohtuuttomasti siitä kärsii, mutta kyllä sillä on väliä.

siis tässäkin asiassa!



Ei tarvitse kuin mennä keski-eurooppaan niin suhde sukuun on aivan toisenlainen. Isovanhemmat on osa sitä ydinperhettä!

Suku on siellä hyvin tärkeä ja on itsestään selvää että pidetään yhteyttä, niin hyvässä kuin pahassa. Isovanhemmat ovat auktoriteettejä, mutta myös niitä syliin ottajia ja hellijiä. He osallistuvat myös kasvatukseen.



Selittyyköhän tälä myös osin Suomen viimeaikaiset perhetragediat? Kun ei ole niitä tukiverkkoja...

Äitini on aina ollut täysin välinpitämätön lastamme kohtaan. Mihin se siitä muuttuisi, kun oli välinpitämätön minuakin kohtaan? Isäni on muuten vaan poissaoleva, ei ole kiinnostunut myöskään. Lapsemme ei ole myöskään kiinnostunut vanhemmistani, kun eivät ole koskaan aikaa keskenään viettäneet - melko vierasta porukkaa keskenään siis.



Mieheni äiti asuu samassa kaupungissa, mutta ei myöskään välitä lapsestamme. Tyttärensä lapsista kyllä. Joskus veimme lasta sinne ja joskus hän pyytää päästä sinne. Anoppi ei vain millään tavalla ilmaise mielenkiintoaan sinne mentäessä tai muuten pidä yhteyttä, eli on tosi nuiva. Eipä huvita paljoa yksipuolista yhtetyttä pitää.



Olkoot, en ole näitä kummemmin kaivannut. Turha kyllä sitten joskus tulevaisuudessa siellä hoivakodissa odotella lapsia tai lapsenlasta käymään... Maatkoot vaipoissa hoitajien armoilla.

Vai anopissa kun ei pidetä yhteyttä. Mutta eipä paljon soittele poikansakaan kanssa. Joskus mietin, että pitäis soittaa tai käydä mutta kun se tuntuu niin yksipuoliselta ja kun mä olen luonteeltani sellainen, etten liikoja soittele jos ei ole asiaa. Tyttöni (7) soitti mummilleen ja onnitteli kun tällä oli nimipäivä. Mitään eivät muuta jutelleet kun eihän tuon ikäinen osaa vielä itse jutella jos ei aikuinen luurin toisessa päässä kysele ja johdattele juttua. Tytön 1-Vuotis synttäreillä kävi mutta muutoin ei juuri muista. Mun vanhemmat osti esim. Hienon puukon miehelleni kun tämä täytti pyöreitä vuosia, äitinsä ei edes soittanut. Kun joskus ollaan käyty, ei mummi kiinnitä juurikaan huomiota tyttöömme. E kysele kavereista, koulusta tai ylipäätään mistään. Ei ole kiinnostunut jos tyttö haluaisi näyttää vaikkapa kuinka osaa seisoa päällään. Joten olen ajatellut, että olkoon, vaikka tiedän, etten ole tarpeeksi yrittänyt ja olen huono miniä.

ja on läheisempi hänelle. Minusta asia ok ja ei ole lapsillamme traumoja, vaikka anoppi ei heidän kanssaan paljoa olekaan tekemisissä.



Siitä ei tule lapsille traumaa, ellette te itse tee siitä lapselle traumaa. Meillä ei ole lapset (tai oikestaan jo murkut) ikinä edes tainneet miettiä tätä asiaa, että anoppi on läheisempi tädin tytön kanssa kuin heidän kanssaa. Lapsemme ovat saaneet ihan hyvin rakkautta meiltä vanhemmilta ja minun vanhemmilta.



Käymme anopin luona pari kertaa vuodessa ja anoppi piipahtaa ehkä kerran vuodessa. Lahjoja ei ole hänellä ollut tapana antaa kuin harvoina vuosina. Mukava ihminen ja tulen hänen kanssaan hyvin toimeen. Mutta en ole tehnyt lapsia siksi, että lasken isovanhempien rakkautta.



Isäni on kuollut ja hän ehti olla läheinen isompien sisarusteni lasten kanssa. Hän ehti juuri nähdä kuopuksemme ennen kuolemaansa. Ja silti hänkin oli tärkeä ihminen lapsillemme. Olen kertonut hänestä tarinoita, jotta lapsemme tietävät, ketä kuuluu heidän sukuunsa.



Älkää kasvattako lapsianne kateellisiksi. Siksi suvut ei tule toimeen kun äidit jo kasvattavat lapset kadehtimaan ja laskemaan mittatikulla rakkautta ja kiintymystä. Tosiasia on, että kaikki lapsenlapset eivät ole isovanhemmille yhtä läheisiä. He tulevat eri elämäntilnateisiin, välimatkat vaikuttavat ja isovanhempien jaksaminen.



Maailman ei ole tarkoituskaan antaa kaikkea grammalleen samaa vertaa kaikille.

riippumatta siitä, paljon ovat lapsenlapsia hoitaneet. Nuoria aikuisia ei yleensä kiinnosta dementoitunut ja haiseva, alleen tekevä vanhus. Ihan yksin ne saa siellä maata, vaikka olisivat koko elämänsä uhranneet lapsenlapsien hoitoon.

Niin saatte tekin, vaikka koko ikänen hoitaisitte lapsianne ja lapsenlapsianne. Nämä ei ole mitenkään yhteydessä toisiinsa.

Olkoot, en ole näitä kummemmin kaivannut. Turha kyllä sitten joskus tulevaisuudessa siellä hoivakodissa odotella lapsia tai lapsenlasta käymään... Maatkoot vaipoissa hoitajien armoilla.

rakastan ja hoidan poikani lapsia (3 kpl), mutta joskus pistää omaan tuntoon, kun se ensimmäinen näistä tuntuu rakkaimmalta ja siitä tulee niin huono omatunto, että sitten yritän niitä kahta muuta huomioida entistä enemmän.

Tunteelle ei voi mitään, mutta osaan sen kaikilta peittää.

Ihania ovat kaikki, enkä odota heidän minua vuodepotilaan hoitavan. Itse saan heistä niin paljon iloa nyt kun pystyn siitä nauttimaan.

t.mummeli

minä erosin miehestäni,hänen väkivaltaisuutensa tultua ilmi.

Niin miehen puolelta ei kukaan ole laittanut miehen lapselle mitään.

Toisaalta mieskään ei pidä yhteyksiä lapseensa enää.

En tiedä,voihan tämä olla ihan hyväkin näin,mutta

kun kasvaa,olisi kiva että tuntisi sukua myös isänsä puolelta...

lapsen isän vanhemmat ei ole koskaan ostaneet lapselle mitään...

Edes onnittelukorttia ei tullut kun syntyi...

Pari kertaa nähneet kun itse veimme lapsen sinne ns näytille.

Mutta tuntuu että ei heitä kiinnosta poikansa lapsi...omat vanhempani ovat paljon tekemisissä:)

asuvat myös kaukana, mutta pitävät yhteyttä, ovat ihania isovanhempia kaikinpuolin. Siksi haluaisinkin lapsellleni samanlaisen mahdollisuuden tosiinkin isovanhempiin. Mutta taitaa olla liikaa vaadittu? Kaikkehan ei voii saada ;)

oli siis ap :)