Voisko joku kertoa, miksi Haavisto on niin suosittu?
En ole juuri tätä pressa-asiaa seurannut, mutta sen mitä Haavistosta olen lukenut ja nähnyt, niin ei kyllä minua vakuuta millään lailla. Samoin on kyllä vaikeaa kuvitella homoparia edustamassa Suomea maailmalla, keulahahmoina. Mistä tämä suosio siis johtuu?
Kommentit (69)
Se tarkoittaa tyyppiä, joka ei pysty keskittymään mihinkään niin paljon, että saisi mitään vietyä loppuun.
Pekka Haavisto on helsinkiläinen Vihreiden kansanedustaja. Hän on Eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien varsinainen jäsen, ja EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnan varajäsen. Eduskuntatyön ohella Haavisto toimii ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä, erikoisalueenaan Sudanin ja Somalian konfliktit.
Haavisto on Suomen WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja. Hän toimii puheenjohtajana STM:n asettamassa Romaniasiain neuvottelukunnassa (RONK), ja hän on Plan Suomi Säätiön varapuheenjohtaja. Haavisto oli jäsen perustuslain uudistamista valmistelleessa Taxellin komiteassa, ja vaalirahoituksen uusimisesta ehdotuksen tehneessä Tarastin toimikunnassa.
Haavisto on ollut mukana perustamassa vihreää liikettä Suomeen. Haavisto oli eduskunnan jäsen ensimmäisen kerran vuosina 1987-1995, jolloin hän toimi myös kahdesti Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Haavisto perusti Eduskuntaan Ihmisoikeusryhmän, ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Vihreän liiton puheenjohtajana Haavisto toimi 1993-1995, ja ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995-1999. Tuolloin hän oli ensimmäinen vihreä ministeri Euroopassa.
Haavisto on toiminut Helsingin kunnallispolitiikassa kaupunginhallituksen jäsenenä, kaupunginvaltuutettuna, kiinteistölautakunnan jäsenenä ja verolautakunnan jäsenenä. Lisäksi hän on toiminut Helsingin juhlaviikoista vastaavan Helsinki-säätiön puheenjohtajana.
Vuosina 1999-2005 Haavisto toimi YK-tehtävissä maailman kriisialueilla, mm. Balkanilla, Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa, Liberiassa ja Sudanissa johtaen useita YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n kenttäselvityksiä kriisien aiheuttamista ympäristötuhoista. UNEP-tehtäviin kuuluivat myös selvitys Baia Maren kaivosonnettomuudesta Romaniassa sekä useat köyhdytetyn uraanin kenttätutkimukset sota-alueilla. Vuosina 1994-1995 Haavisto johti YK:n Euroopan talouskomission UNECE:n evaluaatiota, joka johti moniin uudistuksiin.
Vuosina 2005-2007 Pekka Haavisto toimi EU:n erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa. Tällöin hän otti osaa EU:n edustajana myös Darfurin rauhanneuvotteluihin. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana Darfurin kriisissä.
Haavisto on ollut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa, hänen erityisalueenaan ovat Venäjään liittyvät kysymykset sekä uudet turvallisuusuhat. Hän on ollut vierailevana luennoitsija Bristolin yliopistossa, aiheena kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti Helsingin yliopistossa ja NATO-koulussa Oberammergaussa.
Haavisto on toiminut YK:n aavikoitumissopimuksen asiantuntijana, ja oli jäsen Heinrich Böll Foundationin “Johannesburg Memo” -ryhmässä, joka valmisti raportin kehitys- ja ympäristökysymyksistä YK:n kestävän kehityksen kokoukselle Johannesburgissa 2002. Hän oli jäsenenä professori Jeffrey Sachsin johtamassa YK:n “Millennium Task Force” -ryhmässä. Haavisto on tehnyt selvityksen Arktisen Neuvoston tulevaisuudesta neuvoston jäsenmaiden pyynnöstä, ja on toiminut Saksan kestävän kehityksen arvioijana Saksan hallituksen kutsumana.
Haavisto on kirjoittanut matkakirjoja (mm. Inter-Rail -oppaan), vihreitä pamfletteja ja kirjan kokemuksistaan YK-työssä (Kesä Balkanilla, Wutum 2000). Hän on ollut toimittajana ja päätoimittajana Komposti- ja Suomi-lehdissä, ollut perustamassa Vihreä lanka -lehteä ja toiminut Rumba-musiikkilehden kustantajana. 2010 on julkaistu hänen Afrikan kehitystrendejä kuvaava raporttinsa Afrikan tähteä etsimässä (EVA) ja elämäkerrallinen teos Hatunnosto (Kirjapaja). Lisäksi Haavisto on koonnut useita julkaisuja konflikteista ja ympäristöstä (UNEP).
Kyllä kuka vaan pystyy olemaan kaikenlaisissa kissanristiäisissä mukana mutta suoritapas joku opiskelu loppuun hyvillä arvosanoilla tai edes pelkästään loppuun. Haavisto ei ole siihen pystynyt. Minusta se on erittäin vakava puute.
Mullakin on pitkä lista kaikenlaisista kerhotoiminnoista ja järjestötoiminnasta missä olen ollut mukana mutta mulla on myös useita loppuun saatettuja opiskeluita ja tutkintoja.
Vihreät akat vetivät herneet nenään tai jotain? Minä olen tuo 3, jota todellakin haittaa kouluttamattomuus. On kerrassaan kummallista että vaikkapa Soinia äänestäneitä haukutaan junteiksi jne. koska Soini sentään on maisteri- kyllä Haavistolla on hienosti työkokemusta, mutta jos kehtaa lähteä pyrkimään maan korkeimpaan virkaan, koulutuspuolen pitää olla edes muodollisesti kunnossa. Ja ei, en äänestä Soinia. Kunhan vaan olen ihmetellyt tätä että samat ihmiset, joiden mielestä kouluja käymättömät = tyhmiä ovat nyt itse äänestämässä presidentiksi ylioppilasta.
Totuus ei pala tulessakaan: Haavistolla on hieno työura, mutta ei koulutusta.
Mullakin on pitkä lista kaikenlaisista kerhotoiminnoista ja järjestötoiminnasta missä olen ollut mukana mutta mulla on myös useita loppuun saatettuja opiskeluita ja tutkintoja.
Tää on mieletöntä! Jonkun pitäisi kasata näistä parhaista vitsisivusto!
kuin jotain paperinpalaa.
Tietoja kun voi hankkia monella tavalla. En ymmärrä tätä suomalaisten koulutususkoa. Ihan kuin loppututkinto olisi joku autuaaksi tekevä asia.
Nimimerkki monta sataa opintopistettä suoritettuna mielenkiinnon vuoksi, ei yhtään loppututkintoa.
Mutta anna meidän muiden käyttää vapaata äänioikeuttamme parhaaksi katsomallamme tavalla.
Jotkut kun näkevät koulutuksen ohi.
PS: Miksi kouhkataan vain Haavistosta, eihän sillä Biaudet'llakaan ole siitä ah, grofioivaa loppututkintoa.
riippumatta koulutuksesta, varallisuudesta tms.?
Vai onko ainoastaan korkeakoulutetuilla ihmisillä ihmisarvo? Oletko ajatellut, että kaikilla on eri lähtökohdat ja kaikki eivät ole pärjääjiä, heidätkö pitäisi lempata yhteiskunnan ulkopuolelle?

Sen se on sanonut ihan itsekin.
Sen se on sanonut ihan itsekin.
Eikö siellä uskovaisen manuaalissa ole se kohta että älä sano väärää todistusta lähimmäisestä? Minne se on teiltä unohtunut jotka olette niin kovasti uskonnon ja isänmaan perään?
ei tarkoita koulutusta/kouluttamattomuutta, vaan juntin vastakohta on ihminen joka on suvaitsevainen, avarakatseinen, viisas, muita kunnioittava ja nöyrä olematta kuitenkaan mikään ovimatto. Haavistolta nämä kaikki ominaisuudet löytyvät, samaa ei voi sanoa kaikista muista ehdokkaista. Seksuaaliseen suuntautumiseen vetoaminen on mielestäni todella outoa, ottaen huomioon että 10% suomalaisista on homoseksuaaleja. Eikö heille kuulu samat poliittiset oikeudet kuin muillekin?
Itse kysymykseen, Haavistoa varmaankin äänestetään em. syistä, lisäksi hän on kiihkoilematon, diplomaattinen, jopa niin että pystyy ylittämään puoluerajat vaikka se varsinkin vihreälle ehdokkaalle on vaikeaa. Lisäksi hänellä ei ole kovin hyviä vastaehdokkaita omassa siivessään, Arhinmäki on liian nuori ja Lipponen vääränlainen persoona hurmatakseen isompia massoja.
yksi pitkään empinyt äänestäjä, joka nyt kääntyi Haaviston kannalle. Minulle ei koulutus ole ratkaiseva tekijä, se on todellakin vain pala paperia, kun kyseessä on kuitenkin noin hienon ja merkittävän uran tehnyt mies. Myöskään seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään merkitystä miehen pätevyyden, edustavuuden tai ihmisarvon kannalta. Se ei vaikuta mitenkään miehen presidenttiyteen tai kykyyn hoitaa työtään.
Seurasin eilistäkin tenttiä ja tulin siihen johtopäätökseen, että tuosta kahdeksan joukosta ei löydy parempaa, edustavampaa, älykkäämpää tai mitenkään muutenkaan varteenotettavampaa ehdokasta. Siispä Haavisto saa ääneni tänään.
(Vierailija - 13.01.12 10:28)
Minä arvostan enemmän kokemusta kuin jotain paperinpalaa.
Tietoja kun voi hankkia monella tavalla.
Kuin myös.
Itselläni peruskoulu + ammattikoulu - eikä sitten mitään "akateemista" paperia!
Takana 32 vuoden työura. En ole ollut päivääkään työttömänä - ja tällä hetkellä työskentelen kehityspäällikkönä...
A.p.: onkohan urallani mennyt jotain väärin...?

Olet laiska, saamaton, sinulta puuttuu äly, intohimo, luovuus ja visiot.
=)))
Sen se on sanonut ihan itsekin.
Eikö siellä uskovaisen manuaalissa ole se kohta että älä sano väärää todistusta lähimmäisestä? Minne se on teiltä unohtunut jotka olette niin kovasti uskonnon ja isänmaan perään?
uskon näkemyksestään, että sitten hän voi liittyä takaisin kirkkoon. Mitä muuta tuo on kuin toisten kiusaamista ja halveksimista!
Vaaditko sinä muita ihmisiä ajattelemaan kuin sinä, sitten arvostat heitä vasta? Eikö todella hyvä ihminen arvosta muita myös silloin kun he ajattelevat ja uskovat eri tavoin kuin itse?
(Vierailija - 13.01.12 10:28)
Minä arvostan enemmän kokemusta kuin jotain paperinpalaa.
Tietoja kun voi hankkia monella tavalla.Kuin myös.
Itselläni peruskoulu + ammattikoulu - eikä sitten mitään "akateemista" paperia!
Takana 32 vuoden työura. En ole ollut päivääkään työttömänä - ja tällä hetkellä työskentelen kehityspäällikkönä...
A.p.: onkohan urallani mennyt jotain väärin...?
Haavistolla ei ole edes sitä! Haavisto ei ole edes putkiasentaja tai lähihoitaja.
Siinä kohdassa kun se vaatii kirkkoa ja uskovaisia luopumaan uskon näkemyksestään, että sitten hän voi liittyä takaisin kirkkoon. Mitä muuta tuo on kuin toisten kiusaamista ja halveksimista!
Vaaditko sinä muita ihmisiä ajattelemaan kuin sinä, sitten arvostat heitä vasta? Eikö todella hyvä ihminen arvosta muita myös silloin kun he ajattelevat ja uskovat eri tavoin kuin itse?
Missä Haavisto vaatii kirkkkoa ja uskovaisia luopumaan näkemyksistään. Miksi Haaviston pitisi liittyä johonkin joka ei vastaa hänen arvojaan? Miksei hän voi sanoa, että jos arvot muuttuvat, minäkin voin harkita liittymistä. Tämähän on ihan normaalia mielipiteiden vaihtoa.
kuin jotain paperinpalaa.
Tietoja kun voi hankkia monella tavalla. En ymmärrä tätä suomalaisten koulutususkoa. Ihan kuin loppututkinto olisi joku autuaaksi tekevä asia.
Nimimerkki monta sataa opintopistettä suoritettuna mielenkiinnon vuoksi, ei yhtään loppututkintoa.
Minäkin jaksan ihmetellä näiden koulutususkovaisten vähämielisyyttä. Voi olla, että he eivät ole koskaan opiskelleet suomalaisessa yliopistossa, joten pitävät sitä arvossa silkkaa tietämättömyyttään ;-) Ei siellä presidenttejä kouluteta. Minun mielestäni ihmisen tietotaso ja persoona tulevat useimmiten hyvin esille hänen kanssaan keskustellessaan. Myös Haavisto vakuuttaa tiedoillaan ja sivistyksellään, eikä presidentinvirkaan nähdäkseni ole muodollisia pätevyysvaatimuksia. Niistä voitaisiin joustaa hyvin muuallakin julkishallinnossa, jotta saataisiin luovempaa asennetta ja tekemisen meininkiä sinnekin.
Haavisto ei ole edes putkiasentaja tai lähihoitaja.
on vain ministeri ja kansainvälisesti arvostettu poliitikko ja asiantuntija.
Haavistolla ei ole edes sitä! Haavisto ei ole edes putkiasentaja tai lähihoitaja.
putkiasentajan töitä tehnyt ja rautaisen ammattitaidon omaava ihminen olekaan oikeasti putkiasentaja, jos hänellä ei ole ammattikoulun päästötodistusta?
Presidentillä on nykyään käytännössä vain ulkopoliittista valtaa. Melkein kaiken sisäpoliittisen vallan on uusi laki riisunut pois, tiettyjä nimityksiä lukuunottamatta.
Ehdokkaista ainoat ulkopoliittisesti ansioituneet OVAT Lipponen, Haavisto ja Väyrynen. Kaksi muuta ehdokasta ovat senlaatuisia vanhoja jääriä, etten halua heitä äänestää ja Väyrynen edustaa väärää poliittista puoluetta.
Haavistolla on asiantuntemusta juurikin siinä asiassa, joka on nykyään presidentin ydinosaamisaluetta eli kansainvälisessä politiikassa ja järjestötyössä.
Lisäksi hän edustaa vihreitä ja vapaamielisiä, tasa-arvoa korostavia arvoja, joita minäkin kannatan.