Kaikki omasta tahdostaan yhden lapsen vanhemmat

hänet, hän riitti minulle, eikä ole tullut tunnetta että pitäisi olla jotain muuta jotta olisin onnellinen. Ei kai lasten hankkiminen ole mitään kokeilunhalua? Vai onko itselläsi? Ei minulla ainakaan, toivoin lasta ja sain ja olen hänestä onnellinen.

Lapsi oli todella toivottu ja odotettu eikä mitään kokeilunhalua.

En ole ikinä ajatellut, että haluaisin enemmän kuin yhden lapsen. Meidän kaikkien kolmen on hyvä näin, mieheni on samaa mieltä - näistä asioista kun on keskusteltu myös jo ennen perheen perustamista.

En mitenkään halua arvostella valintaanne yhdestä lapsesta, mutta kärsittekö koskaan kovasta menettämisen pelosta? Kuitenkin elämässä on monia vaaroja, jotka voivat kohdata ketä tahansa. Ei tietenkään se, että olisi useampia lapsia menettämistä korvaisi, mutta on kuitenkin eri asia menettää ainoikaisensa kuin, että lapsi tai lapsia vielä jää. Minulla on vasta yksi lapsi, mutta toivoisin niin kovasti saavani lisää, koska tämä on minulle ongelma ja uskon, että siitä helposti seuraava ylisuojelevuus ei ole hyväksi lapsellekaan.

Aivan järkyttävä ajatus tuo. Ilmeisesti joidenkin on vaikea ymmärtää, että kolmihenkinen perheemme voi olla onnellinen ihan suunnitellusti yksilapsisena, vaikka odotus, synnytys ja vauva-aikakin sujuivat hienosti.

Mutta aina ei kysytä, ehkäisy petti ja tulin raskaaksi.



Pidimme lapsen, hän on tietenkin parasta elämässäni ja olen onnellinen että niin kävi kuin kävi. Mutta siltikään emme aio hankkia toista lasta.



..Sairasta että jonkun mielestä se ettei halua lisääntyä tolkuttomasti on "itsekästä".

ja joskus kaduttaa että olisi pitänyt jättää yhteen. Kuopus on "hieman" haastavampi kuin esikoinen ja olen todella väsynyt...

Nyt lapseni, kummankaan, ei tarvitse olla yksin huolissaan vanhenevista vanhemmista, ehkä sairaista vanhemmista, olla yksin, kun vanhemmat kuolevat.

Tuolla perusteella jos tekee lapsia, niitä kannattaa tehdä paljon enemmän kuin kaksi.

En koskaan ajatellut montako lasta haluan, olisin voinut olla ilmankin. Mies kuitenkin halusi lapsia.

En pidä vauvoista, kolme-neljävuotiaan voisin ottaa, mutta siihen asti lapset ovat rasittavia. Kun sitten tuon ainokaisen sain tuohon kivaan ikään, ei tullut mieleen tehdä toista. Kun lapsi oli kymmenvuotias, vauva-aika oli jo armeliaasti unohtunut, mutta silloin todettiin, ettei sisaruksista olisi toisilleen mitään iloa. Niin asia jäi.

Lisäksi kumpikaan meistä vanhemmista ei pidä omia sisaruksiaan niin läheisinä ja ihanina, että tuntuisi, että lapsemme jää jostain paitsi. Päin vastoin, hän säästyy paljolta.

minä minä -asenne. Entäpä sen lapsen tahto tai

miehen tahto?

Luuletko, että lapsesta on onnellista jäädä ilman sisaruksia, vai onko äidin onnellisuus ainoa, joka merkitsee?

Lapsi ei meillä päätä sellaisista isoista asioista kuin lapsiluku. Korkeintaan saa päättää, haluaako välipalaksi päärynää vai banaani tai haluaako sinisen tai vihreän paidan päälle.

Olen itse ainoa lapsi ja onnellinen. En koe menettäneeni mitään. Miehelläni on kaksi veljeä, eikä kaipaa lisää lapsia hänkään.

kysymykset jo pelkältä asettelultaan vääriä.



Minulla henkilökohtaisesti ei ole tarvetta täyttää maata yksistään omilla geeneilläni. Naiseuteen en koe lasten vaikuttavan, olin ihan yhtä paljon nainen ennen ensimmäistäkin lasta. Rakkauden määrä ei ole vakio, sitä riittää niin omalle lapselle, sisarusten lapsille, kummilapsille kuin ystävien lapsillekin.



Mieluummin yksi oma lapsi ja mahdollisuus myös muiden lasten auttamiseen, olisin valmis ottamaan perheeseen sijoituslapsen, lyhyt- tai pitkäaikaisen, vaikka vastasyntyneen adoptiota odottavankin.



Ihmiset nyt ovat niin erilaisia, ettei samalle viivalle voi laittaa kaikkia monilapsisia tai yksilapsisia tai kokonaan lapsettomia. Parempi kuin ap huolehtii vain omasta elämästään ja miettii mistä syystä toimii niin kuin toimii.

ja 30 jatkaa; mies on ainoa lapsi, eikä ole koskaan kokenut olevansa millään tavalla huonommassa asemassa kuin muut siitä syystä ettei hänellä ole sisaruksia.

Itselläni on sisaruksia ja heidän kanssaan läheiset välit. Olisin silti pärjännyt elämässäni ihan hyvin ilman heitäkin, erilaista olisi ollut tietenkin.

Olin 36 kun tapasin nykyisen mieheni, ja ennen sitä en ollut edes ajatellut äidiksi tulemista, oli ihan muita juttuja ja kiireitä :) Miehellä ei myöskään ollut lapsia, hän oli 43, ja jotenkin se rakkaus iski siihen malliin että päätimme yrittää. Yksi ihana poika syntyi siitä yrityksestä, emmekä koskaan edes miettineet toisen yrittämistä.

Musta on ihan jees on lapsia perheessä sit 1 tai 10 (no ehkä 10 on jo liiottelua...), mutta nää tänkin palstan 2 aina esiintyvää syytä, miksi lapsia pitäisi olla enemmän kuin 1...

a)lapselle sisarus/sisaruksia, tää on pakollista, koska muuten on itsekäs

b)että ei sit lapsen tarvitse yksin hoitaa niitä sairaita vanhempiaan

Nää 2 syytä saa mut niin näkemään punaista, enkä voi ymmärtää minkälaisia ihmisiä tälläiset on, jotka noilla syillä hankkii lapsia enemmän. Ihan kuin elämä todella olis noin yksinkertaista, aika harvoin ainakin.

varmaankin vain yhden lapsen. Enintään kaksi, riippuen taloudellisesta tilanteesta ja jaksamisesta. Olen mukavuudenhaluinen, enkä ainakaan halua kahta vauvaikäistä yhtä aikaa.



Mutta mistä sitä tietää, mitä elämä tuo tullessaan :)



Yhden lapsen kanssa voisimme hyvinkin ottaa vaihto-oppilaita perheeseen, jolloin lapsi saisi monta kansainvälistä "sisarusta".

ohitan nyt avauksesi riidanhaaston ja vastaan asiallisesti



minä olin 34 kun esikoiseni syntyi, ja hän syntyi rakkaudesta, halusta saada lapsi



sille en voi mitään, että isäehdokas löytyi liian myöhään sinun makuusi



minulla on suvussa niin paljon kehitysvammaisuutta, että kiitin luojaani ja onneani terveestä lapsesta enkä uskaltanut ottaa toista riskiä

aina halunnut "lapsia". Mutta sen yhden saatuani tuntui, etten enää ikinä halua käydä tätä kaikkea läpi.



Sori, huono äiti täällä.

terveyteni pilasi _todella paha_ raskausmyrkytys. En (emme) uskalla edes yrittää toista, vaikka haluaisimmekin.



Nautimme siis vain tästä yhdestä, terveestä ja kauniista lapsestamme.

haluttu ja suunniteltu lapsi minulla, rakastettu tietenkin. Vielä "helppokin", nyt jo koululainen. Tämä yksi riittää. En ole mikään superemo eikä minusta olisi pyörittämään isoa perhettä. Yhden kanssa on mukavaa ja helppoa. Minusta olisi itsekkäämpää tehdä toinen lapsi toiselle seuraksi kun tietää omat voimavaransa ja luultavasti sitten koko perhe kärsisi.

Kuinka moni teistä tunnustaa tehneensä lapsen vain kokeilun halusta? Ettei sitten jää vahingossakaan jää jotakin naiseudesta kokematta? Vai ootteko kaikki hankkineet lapsen silkasta rakkaudesta ja todenneet ettei sitä rakkautta sittenkään riitä enää toiselle?

Ainokainen lapsi tehtiin ihan rakkaudesta ja lapsenkaipuusta. Toista ei sitten enää kuulunutkaan, ja myöhemmin syykin paljastui.

Eli ihan ilman omaa syytä emme enempää lapsia saaneetkaan. No, olemme kyllä ihan onnellisia näinkin.

Ihmetyttää nämä monilapsisuuden puolesta hillujat jotka eivät voi käsittää toisten elämää.

Yksilapsiset ovat heidän mielestään vähintäänkin itsekkäitä, laiskoja jne.

No, samaa voisi ehkä sanoa monilapsisista perheistä. Siellähän se helppoa on kun lapset leikkii keskenään, isommat vahtii pienempia jne. ;)

Aluksi emme mieheni kanssa aikoneet tehdä lapsia ollenkaan, mutta sitten tuli vaan se biologinen kello ja iski takaraivoon.. Nyt olemme mahtavan tytön vanhemmat. Joskus nuorempana haaveilin kahdesta lapsesta, koska minulla ja siskollani on aina ollut ihan mahtava yhteys. Synnytys meni kuitenkin niin traumaattisesti että emme uskaltaisi ottaa riskiä, minua sekä vauvaa elvytettiin pitkään mutta molemmat selvisimme kunnossa. Oli ihme että selvittiin eikä mielestäni onneaan kannata kokeilla näin isoissa asioissa..

En mitenkään halua arvostella valintaanne yhdestä lapsesta, mutta kärsittekö koskaan kovasta menettämisen pelosta? Kuitenkin elämässä on monia vaaroja, jotka voivat kohdata ketä tahansa. Ei tietenkään se, että olisi useampia lapsia menettämistä korvaisi, mutta on kuitenkin eri asia menettää ainoikaisensa kuin, että lapsi tai lapsia vielä jää. Minulla on vasta yksi lapsi, mutta toivoisin niin kovasti saavani lisää, koska tämä on minulle ongelma ja uskon, että siitä helposti seuraava ylisuojelevuus ei ole hyväksi lapsellekaan.

enemmän lapsia kuin yksi. Siis laskelmoida että jos yksi kuolee niin jääpähän pari vielä jäljelle..

No, aina se ei mene kuin elokuvissa..

Suvussani on perhe jonka molemmat lapset kuolleet, toinen 17-vuotiaana sairauden takia ja toinen 20-vuotiaana huumeisiin.

Että näin.

En mitenkään halua arvostella valintaanne yhdestä lapsesta, mutta kärsittekö koskaan kovasta menettämisen pelosta? Kuitenkin elämässä on monia vaaroja, jotka voivat kohdata ketä tahansa. Ei tietenkään se, että olisi useampia lapsia menettämistä korvaisi, mutta on kuitenkin eri asia menettää ainoikaisensa kuin, että lapsi tai lapsia vielä jää. Minulla on vasta yksi lapsi, mutta toivoisin niin kovasti saavani lisää, koska tämä on minulle ongelma ja uskon, että siitä helposti seuraava ylisuojelevuus ei ole hyväksi lapsellekaan.

Ennen vanhaan tavattiin sanoa useamman lapsen hankinnasta, että pitäähän sitä olla särkymävaraa. Aika hurja termi tuossa asiayhteydessä O_O