Lapsi sai jälki-istuntoa,koska oli liian kauan vessassa-onko oikein?
Lapseni ja hänen kaverinsa menivät kaksoistunnilla vessaan mm.pesemään vaatteitaan,joihin oli tunnin aikana tullut jotain askartelu massaa,ja mitä sanoo opettaja? Jälki-istuntoa molemmille,koska menivät sinne kahdestaan ja viipyivät vartin.
Kommentit (51)
Olenkin opettaja, kiroilen silti: voi vittu näiden vanhempien kanssa! Itku silmässä kirjoitetaan tänne, että saataisiin tukea muilta yhtä pölhöiltä.
Jokainen terve, täyspäinen aikuinen soittaa opettajalle ja kysyy, mikä tilanne oli. Ainoastaan näin saat vastauksen, oliko jälki-istunto aiheellinen vai ei. Lapsen kertomus on juuri se, minkä hän tietää äidin haluavan kuulla. Ja kohta hän uskoo itsekin, että "me vaan pestiin vaatteita".
Normaali koululainen ei minun alkuopettajan kokemuksellani sotke vaatteitaan niin, että niitä pitää alkaa koulussa pesemään. Eli lapset ovat tahallaan sotkeneet. Märillä vaatteillako sitten ollaan loppupäivä? Aika outoa, että pitää 15 min jotain paitaa jynssätä.
Suututtaa, että vanhemmat tekevät karhunpalveluksen lapsilleen toimimalla tällä tavalla ja etsimällä koulusta vikaa joka asiaan. Hankkikaa elämä, älkääkö roikkuko netissä keksimässä sisältöä elämäänne!
Oppilaat istuu vessassa 15 min, muu luokka ei voi alkaa opettelemaan uutta asiaa. Siinä sitten ootellaan Yessicaa.
Ne ketkä myöhästyy, menevät sitten joku aamu "etuistuntoon". :)
Minä taas yleensä kysyn lapselta hänen näkemyksensä, ennen kuin ota yhteyttä opettajaan
LAsten on hyvä tietää, että aikuiset puhuu asiat myös keskenään eikä vaan hänen välityksellä. Sen jälkeen puhu lapsen kanssa ja kerro hänelle open kanta asiaan. Ja sitten asian vois jo unohtaa :)
Voipi meinaa olla että kun asia tarpeeksi selviää, niin yhteydenottoa ei tarvita ollenkaan. Eli minä en ensimmäiseksi ainakaan rynnistä ottamaan yhteyttä opettajaan:)
Meidän pojan alakoulussa jotkut opet eivät anna käydä vessassa tunnilla. Useimmat antavat, mutta 1 oppilas kerrallaan.
Jos tulee yhtäkkiä tunnilla kova hätä, niin on varmasti hirveää joutua odottamaan tunnin loppuun! Olenkin neuvonut, että kyllä saa mennä jos on pakko, ettei tule housuun. Ujot lapset ei tietysti uskalla mennä, vaan hätä tulee housuun.
Minusta näistä asioista on hyvä keskustella netissä, niin saadaan tietää millaisia käytäntöjä eri kouluissa on (joku ope vastusti keskustelua aiheesta). Saadaan vääryydet esiin. Ja TIETYSTI vanhemmat ovat yhteydessä suoraan opeenkin.
Olenkin opettaja, kiroilen silti: voi vittu näiden vanhempien kanssa! Itku silmässä kirjoitetaan tänne, että saataisiin tukea muilta yhtä pölhöiltä. Jokainen terve, täyspäinen aikuinen soittaa opettajalle ja kysyy, mikä tilanne oli. Ainoastaan näin saat vastauksen, oliko jälki-istunto aiheellinen vai ei. Lapsen kertomus on juuri se, minkä hän tietää äidin haluavan kuulla. Ja kohta hän uskoo itsekin, että "me vaan pestiin vaatteita". Normaali koululainen ei minun alkuopettajan kokemuksellani sotke vaatteitaan niin, että niitä pitää alkaa koulussa pesemään. Eli lapset ovat tahallaan sotkeneet. Märillä vaatteillako sitten ollaan loppupäivä? Aika outoa, että pitää 15 min jotain paitaa jynssätä. Suututtaa, että vanhemmat tekevät karhunpalveluksen lapsilleen toimimalla tällä tavalla ja etsimällä koulusta vikaa joka asiaan. Hankkikaa elämä, älkääkö roikkuko netissä keksimässä sisältöä elämäänne!
1. Luokissa joissa käsitellää savea (kuvaamataidonluokat) on hana. Jos ei luokassa niin sen välittömässä läheisyydessä esim. käytävässä heti luoka ulkopuolella. Tämä ihan käytännön syy, savea käsitellessä tarvitaan vettä, kuten myös vesiväreillä maalatessa jne. ei onnistuisi jos koko luokka juoksisi rakennuksen toiseen päähän aina kun tarvitaan vettä töihin/käsien pesuun. Eli ap:n lapsi olisi voinut pesut hoitaa lähempänäkin kun vessassa.
2. Jos eivät sanoneet opetajalle mihin menevät (ehkä siksi että opettaja olisi sanonut että menkää vuornperään älkää samaan aikaan, tai kehottanut käyttämään lähinnä olevaa hanaa vessan sijasta) vaan ajattelivat että jälkikäteen annetan selitys missä on oltu, on tuo väärin. Jos oppilaat noin vaan saavat poistua luokasta, ollaan ongelmissa. Opettajan pitää koko ajan tietää missä oppilaat ovat, muutenhan voisivat mennä "vessaan" porukalla ja kappas ollakin aidan takana tupakalla ja jäädä takaisin tullessa auton yliajamiksi --> opettajalle isot haukut ja syytökset.
3. Yleensä opettaja huomaa onko kyse aidosta jutusta, eli jos joku menee pissalle koska kamala hätä iskee ja on minuutin pari poissa, ei siitä tietenkään rangaista! Mutta jos mennään pesemään vaatteita porukalla vartiksi, on kyse eri asiasta. +Ehkä se vartti olikin enemmän?
4. Ja kuten joku yllä huomasi, niin miten vaatteita pestään kesken koulupäivän? Pari savitahraa kuivissa hihoissa (lähtee pesukoneessa hyvin)on parempi kun talvella olla märissä vaatteissa joista sitä savea ei muutenkaan saa siististi lähtemään vedellä (parempi antaa kuivua ja sitten rapsuttaa pois ennen pesukonetta jos paljon savea)
Ja mitä tulee siihen, ettei välitunnilla uskalla mennä vessaan, niin miten ne vessat ovat oppituntien aikana turvallisempia? Jos lasta pelottaa vessakäynti niin paljon, kannatta todella kertoa opettajalle asiasta.
Vessarakennus oli erillään koulusta ja vessakoppeja useita. Siellä oli aina porukkaa lornimassa ja kiusaamista tapahtui. Turvallisinta oli mennä vähän oppitunnin alkamisen jälkeen. Olin kolmannen luokan ko. koulussa ja se vessarakennus oli PELOTTAVA. Onneksi opettajnikin taisi tajuta asian eikä tehnyt numeroa asiasta.
AP:lle sanoisin vain, että vähän outo koko tapahtumaketju. Mutta eiköhän lapsi opi tuosta. Veikkaan, että koulun/luokan sääntöjä on tullut rikottua vahingossa tai tahalteen. Itselläni olisi ehkä lapsella vahingossa/tietämättömyyttä jotain tollaista tullut tehtyä, silloinhan jälkkäri tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun pelkkä huomautuskin riittäisi.
välkällä?
Minä en päästä tunnilla vessaan. Se on käytävä välkällä, eikä lusmittava tunnilla vessassa. Jos minun oppilas olisit ollut niin jälki-istuntoa olisi tullut.
Lapset niin valehtelevat vanhemmilleen ja värittävät juttuja. Muka ei uskalla vessaan mennä, muahahaaa.
äitiyslomalla oleva ala-asteen ope, kenen luokassa ei ole järjestysongelmia, eikä vanhemmat hypi silmille.
Ja mitä tulee siihen, ettei välitunnilla uskalla mennä vessaan, niin miten ne vessat ovat oppituntien aikana turvallisempia? Jos lasta pelottaa vessakäynti niin paljon, kannatta todella kertoa opettajalle asiasta.
Vessarakennus oli erillään koulusta ja vessakoppeja useita. Siellä oli aina porukkaa lornimassa ja kiusaamista tapahtui. Turvallisinta oli mennä vähän oppitunnin alkamisen jälkeen. Olin kolmannen luokan ko. koulussa ja se vessarakennus oli PELOTTAVA. Onneksi opettajnikin taisi tajuta asian eikä tehnyt numeroa asiasta.
AP:lle sanoisin vain, että vähän outo koko tapahtumaketju. Mutta eiköhän lapsi opi tuosta. Veikkaan, että koulun/luokan sääntöjä on tullut rikottua vahingossa tai tahalteen. Itselläni olisi ehkä lapsella vahingossa/tietämättömyyttä jotain tollaista tullut tehtyä, silloinhan jälkkäri tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun pelkkä huomautuskin riittäisi.
Mikä ääliö tuollainen lapsi on, että ei muka uskalla mennä vessaan välkällä?
Minä en päästä tunnilla vessaan. Se on käytävä välkällä, eikä lusmittava tunnilla vessassa. Jos minun oppilas olisit ollut niin jälki-istuntoa olisi tullut.Lapset niin valehtelevat vanhemmilleen ja värittävät juttuja. Muka ei uskalla vessaan mennä, muahahaaa.
äitiyslomalla oleva ala-asteen ope, kenen luokassa ei ole järjestysongelmia, eikä vanhemmat hypi silmille.
Ja mitä tulee siihen, ettei välitunnilla uskalla mennä vessaan, niin miten ne vessat ovat oppituntien aikana turvallisempia? Jos lasta pelottaa vessakäynti niin paljon, kannatta todella kertoa opettajalle asiasta.
Vessarakennus oli erillään koulusta ja vessakoppeja useita. Siellä oli aina porukkaa lornimassa ja kiusaamista tapahtui. Turvallisinta oli mennä vähän oppitunnin alkamisen jälkeen. Olin kolmannen luokan ko. koulussa ja se vessarakennus oli PELOTTAVA. Onneksi opettajnikin taisi tajuta asian eikä tehnyt numeroa asiasta.
AP:lle sanoisin vain, että vähän outo koko tapahtumaketju. Mutta eiköhän lapsi opi tuosta. Veikkaan, että koulun/luokan sääntöjä on tullut rikottua vahingossa tai tahalteen. Itselläni olisi ehkä lapsella vahingossa/tietämättömyyttä jotain tollaista tullut tehtyä, silloinhan jälkkäri tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun pelkkä huomautuskin riittäisi.
80-luvulla oli vielä tiukempi kuri, mutta silti sain käydä vessassa tunnin alussa. Ei minusta ole ihmeellistä, että pelkäsin vessassa käyntiä, kun olin pienikokoienn kolmosluokkalainen ja silmätikku, kun olin vastamuuttanut, ja isot kuutosluokkalaiset piti vessatiloja valtakuntanaan.
Sinä olet trolli/provo tai paskianen. Jos lapseni olisi noin empatiakyvyttömän open luokalla, pyytäisin lapselle luokanvaihtoa. Inhimillisyyttä pitää olla.
p.s. en ole ääliö, vaikka olin lapsena arka ja kiusattu.
Meillä on lapsilla koulussa sääntö, että oppitunnin aikana vessaan mennään yksitellen, oli sitten kyse likaantuneiden vaatteiden putsauksesta tai "oikeasta" wc-käynnistä.
Tämä siksi, koska lapsilla on tapana jäädä vessaan hyvinkin kauaksi aikaa jos niitä on siellä kaksi tai enemmän.
Ehkä opettaja on antanut luvan käydä pikaisesti, ja 15 minuuttia ei ole pikainen käynti.
Mitä lapset ovat sanoneet kun ovat tulleet takaisin? Miten ovat käyttäytyneet?
Eikö luokassa ollut lavuaaria? Varsinkin jos muutenkinkäsiteltiin savea? Olettaisin, että oli, jolloin vaatteet olisi voinut puhdistaa luokassakin.
Ota toki opettajaan yhteys, mutta ehkä pieni jälki-istunto ei tee kovinkaan pahaa lapsellesi :) eikä kenenkään muun lapselle :)