Mikä oli ihan ensimmäinen tuntemuksesi, kun raskaustestiin ilmestyi kaksi punaista viivaa?

ja euforia, tärisin ja kävelin ympyrää testi kädessä varmaan 2 tuntia ennen kuin tajusin soittaa miehelle, jolle hoin "mä oon raskaana, kulta mä oon raskaana, raskaana..." ties kuinka kauan :)) Se oli ihana päivä!! Siellä se rakas viiva nyt nukkuu omassa sängyssään :)

Hymyilin todella typerästi enkä voinut lopettaa. Teki mieli hyppiä. Toki sit kun järki ehti mukaan niin tuli huolta ja epäuskoa ja epäilyksiä ja pelkoa mutta ensireaktio oli nimenomaan tuollainen järjetön, uskomattoman suuri ilon läikähdys, tai hyökyaalto.

Kävelin testi kädessä miehen luokse ja möläytin "kato nyt mitä me on menty tekemään!".

ja olin jo puol tuntii maannu sängyssä ja leikkiny nukkuvaa ennenku mies lähti ja pääsin testailee...





Seuraavassa linkissä voi lukea mun fiilikset... :)



http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1435826/hei_kertokaa…



Oh ku tuli ne fiilikset ihan mieleen tuolta aamulta ku luin tuon aloitusviestini :) Se oli niin uskomatonta koko testi ja aamu ja kaikki :)

Tais muutama ärräpää kajahdella kun tein testin. Täysi vahinko, ei pitänyt tähän elämäntilanteeseen hankkia yhtään lasta.



Noh, kyllä se sitten iloksi muuttui. Pikkuhiljaa. En tuota lasta poiskaan antaisi. ;)

Ei ollut toivottu raskaus .. muuttui kyllä ihan onneksi sitten.

Miksei tunnu oikein miltään?



Kolmen vuoden yrittämisen ja käytännöllisesti katsoen luovuttamisen jälkeen. Eikä tosiaan tuntunut yhtään miltään.



Nyt olen lähellä laskettua aikaa, ja tunteet on tässä välissä kyllä ehtineet mennä laidasta laitaan moneen kertaan. Tällä hetkellä on pieni paniikki: mihin me oikein olemme päämme laittaneet?

Eka ajatus oli vaan, että kuinka se saadaan pois. Ei ollut suunnitelmissa.

Parin päivän päästä oli jo sitten toiset ajatukset. Ja nyt odotan kaveria innolla syntyväksi hetkenä minä hyvänsä.

Ensimmäinen ajatus oli hämmästys ja onni (olin kärsinyt vauvakuumeesta pitkään ja miehen kanssa oli jo puoliksi suunniteltu yritystä, mutta raskaus täysi vahinko). Seuraavana päivänä paniikki, miten me tästä selvitään jne. Paniikki paheni sitten päivä päivältä, kunnes monta yötä valvottuani päätin tehdä abortin - ja sitä päätöstä seurasi ihana rauha.

ilo ja jotenkin hyvin täydeltä tuntuva kokonaisvaltainen onnentunne - jonka reunalla jarruttamassa kuitekin pelko ja huoli että miten etenee. Päivä kerrallaan iloitsin alkuraskauden etenemisestä. Myös helpotus, koska meidän tilanteessa raskauden yrittämisessä on omat työläät ja järjestelyjä vaativat mutkansa.



Toivottavasti kohta sama edessä mahdollisimman pian :).

Esikoisesta: Ihanaa, apua, iik. Toinen ajatus oli että se on tyttö (niinkuin olikin).



Kuopuksesta: Ha, arvasin. Testin tein lähinnä varmistaakseni sen, minkä jo tiesin, oireet olivat niin selkeät. Tein testin jo pari päivää ennen oletettua menkkojen alkua kun mies ei malttanut enää odottaa.. ;) Onnellisia oltiin molemmat.



Nyt jos tekisin plussatestin, tuntemukset olisivat silkka kauhu ja järkytys, koska meidän lapsiluku on täynnä.

1. kamalaa, ei, onneksi pidin.

2. kamalaa, ei!!! (katumuspillerit ja lopuksi abortti)

3. Ihanaa, upeaa, mahtavaa, vihdoin!

4. Ihanaa, upeaa, mahtavaa!

Ennen yritystä hoidettiin endometrioosia pois leikkauksella.



1. plussa: haalea, enkä oikein uskonut todeksi. Meni kesken varhaisilla viikoilla.



2. plussa: vahva viiva, joka ilmestyi heti. Itkin ja hoin, että älä mene pois... saimme vauvan kotiin.



3. plussa: ei voi olla totta?! Hetki meni sulatellessa että niin nopeasti raskaus alkaa tällä kertaa. Iloinen uutinen, tottakai.



4. plussa: 6 vuotta edellisestä ja pitkä yritys takana. Ilo oli suunnaton ja lapset riemuitsivat tulevasta pikkusisaruksesta. Sain kuitenkin taas keskenmenon, ja vietimme pienet hautajaiset perheen kesken.



Viimeisestä plussasta on pian puolitoista vuotta aikaa, eikä mitään ole sen jälkeen kuulunut. Jos vielä joskus testi on positiivinen, varmaan pyörryn siihen paikkaan. Onni ja pelko ovat niin suuria.

up

Toivottu lapsi, mutta tärppäsi ekasta yrityksestä, joten en voinut uskoa asiaa todeksi. Olin varautunut pitkään yritykseen jo ikänikin vuoksi. Muistan tuon aamun kyllä varmaan ikuisesti.

Ensimmäisessä raskaudessa kauhu, vaikka lasta ihan tietoisesti haluttiin. Kuitenkin tuli yhtäkkiä epävarmuus että miten minä selviän raskaudesta ja synnytyksestä, miten lapsen kasvattamisesta täysipäiseksi ihmiseksi. Tuntui että olin ansassa ja haluaisin perua koko lapsijutun ja erota ja vaan jatkaa nuoruuttani. Onneksi tunne meni äkkiä ohi.



Toisen lapsen kanssa olikin sitten ihan eri juttu, tiesin mistä on kyse ja tunsin pelkästään iloa siitä että pikkuveli tai sisar oli tulossa esikoiselle.

mietin vaan mitä mies sanoo ja mitä tehdään. Silti jossain mieleni pohjalla olin asiasta myös iloinen.



Toka ja kolmas oli suunniteltuja, tosin toka tärppäs niin nopeasti että vähän hirvitti pieni ikäero ja esikoisen "kohtalo". Kolmannen kohdalla ei pahemmin ollut pelkoja, ehkä sitä mietti ainoastaan että mitähän suku tästä sanoo :)

Tapahtui niin nopeasti. Ihan olin stressissä. Olis tehny mieli ottaa oikein kunnon viinamoukku, muttei voinu.

Mä voin tehä mitä vaan, nyt vaan ettimään joku komea mies ja harrastaan seksiä sen kanssa.



Ja just ku olin alkamas panee sitä ni heräsin!

Ekan kohdalla ei ollut testia vaan puhelinsoitto klinikalle Ja vastaus oli positiivinen. IVF lapsi



Tokan kohdalla kavin tunteet laidasta laitaan, luomuvauva :), epausko, ilo, kaak vahan huonoon saumaan (olin muuttanut uuteen maahan 1,5v mukaan, mies viela vanhassa asuunmaassa) koska olin alkuraskauden ajan tosi vasynyt.



Ihanaa, etta niita on kaksi :)