Täällä yksi loistava "kotiäiti". Onko muut näin surkeita?

Kyllä mä tunnistan itseni ap:n tekstistä. Mulla kolmevuotias ja yhdeksänkuinen. Vauva tekee hampaita ja on tosi levoton öisin, ja aamulla herään väsyneempänä kuin mitä illalla menin nukkumaan...Mulle ulkoilu on todellinen henkireikä, ulkoilen lastan kanssa kaksi kertaa päivässä, koska saan olla ihan hiljaa sen ajan, kun työnnän rattaita ja vedän isompaa pulkassa. Pienestä sitä on onnellinen. ;)



Mut ton lisäksi vietän joka päivä rauhassa pienen hetken (tosiaan sellaiset pari minuuttia, ennen kuin lapset taas tarvitsee jotain) kahvikuppi kädessä ja teen mielessäni kiitoslistan kaikesta siitä, mikä sinä päivänä on mennyt hyvin. Voi kuulostaa tosi lapselliselta, mutta se on auttanut minua todella paljon, koska se herättää huomaamaan kuinka helposti omat ajatukseni muuttuvat negatiivisiksi. Jotenkin ton hetken jälkeen on paljon helpompi olla eikä tule sellainan olo, että olen vaan jumissa kotona näiden vaativien pienten parkujien kanssa.



Mun mielestä sä ap saat myöntää aivan oikeutetusti, että raskasta on. Kunhan nyt jotenkin selvitä päivästä toiseen, niin se riittää.

Tässä muutama käytännön vinkki..



- Mene mukaan lapsen leikkeihin. Kaikkea ei tarvitse jaksaa, aloita pienin askelin. Rakenna aluksi joku pieni legotalo tai muu leikki, ole hetken aikaa mukana. Lapsi jatkaa itse.



- Laita soimaan rauhallista musiikkia. Meillä lapset keskittyvät ja rauhoittuvat paremmin leikkeihin niin.



- Jos muuta et jaksa, mene lattialle makoilemaan. ;) Lapsi tulee taatusti viereen, rakentaa siihen jonkun leikin. Voit kevyesti osallistua mutta samalla "levätä" :D



- Vaikka tuntuisi raskaalta, raahaudu ulos. Jo pukemiseen menee aikaa (aika kuluu nopeammin). Pienikin piipahdus auttaa. Aina ei tartte mennä tuntikausiksi reippailemaan. Puoli tuntia on hyvä alku ja raitis ilma tekee itsellekin hyvää.



Jos pinna meinaa katketa, etenkin uhmiksen kanssa ja tilanne muuttuu hetkellisesti hälyttäväksi, pysy aikuisena, älä provosoidu, hengitä syvään ja jos mikään ei enää auta, sovi itsesi kanssa mykkälakko. Joskus huomaan itse tiuskivani lapsille, kun ne tekevät kaikkensa ärsyttääkseen, silloin pidän suuni kiinni niin kauan kuin vaan pystyn. Joskus huono käytöskin loppuu kun äiti ei ärähdäkään eikä huomioi.



Toi tilanne on aika hankala, kun pienemmästä ei ole paljoa seuraa vielä isommalle, mutta tilanne muuttuu nopeasti! Ja helpottuu, kun leikkivät keskenään.



Äititsempit täältä :)



T: Kantapään kautta itse oppinut

No mutta sehän onkin rankkaa, olla ihan koko ajan toisten saatavilla. Täytyy pitää huolta siitä, että välillä saa itsekkin hengähtää. Ja varmasti myöhemmin, kun pienin on esim. 4 huomaa kuinka nopeasti kuitenkin tuo pikkulapsiaika on hujahtanut. Yritä suhtautua tuohon ajanjaksoon siten, että se kuuluu pienten lasten vanhempana olemiseen ja pian sinulla on isot lapset, jotka pyyhältävät omilla teillään. Yritä järjestää säännöllisesti omaa pientä vapaata, esim. iltalenkki. Ehkä parempi usein pieniä hetkiä kuin kerran kuussa vkl.Tsemppiä!

kerhossa aamupäivät. Muutenhan se on just tuota. Rytmi sellainen, että jompikumpi aina hereillä jne.

Ei ehkä lohduta, mutta tilanteesi on suurelle osalle äideistä tuttu. Tunteesi ovat ihan normaaleja. Onneksi kurja elämänvaihe alkaa kohta helpottamaan! Ei auta kuin kärsiä tunti kerrallaan. Vuoden päästä voit jo hymyillä muistellessasi tätä vaihetta.



Minä itse ratkaisin tilanteen palaamalla töihin, kun vauva oli 11kk. Nyt lapset leikkivät jo keskenään, joten en enää "joudu" leikkimään, vaan saan keskittyä ruuanlaittoon ja pyllyjen pyyhkimiseen.



Tsemppiä sinulle ja muillekin!

On rankkaa olla passaaja,palvelija ja siivooja,kyllä siinä se oma minuus helposti unohtuu! Puolisolla on tässä merkittävä rooli,tukeeko hän sinua vai odottaako palveluksia työpäivänsä jälkeen?

No mutta sehän onkin rankkaa, olla ihan koko ajan toisten saatavilla. Täytyy pitää huolta siitä, että välillä saa itsekkin hengähtää. Ja varmasti myöhemmin, kun pienin on esim. 4 huomaa kuinka nopeasti kuitenkin tuo pikkulapsiaika on hujahtanut. Yritä suhtautua tuohon ajanjaksoon siten, että se kuuluu pienten lasten vanhempana olemiseen ja pian sinulla on isot lapset, jotka pyyhältävät omilla teillään. Yritä järjestää säännöllisesti omaa pientä vapaata, esim. iltalenkki. Ehkä parempi usein pieniä hetkiä kuin kerran kuussa vkl.Tsemppiä!

vaikka en ap olekkaan, niin oli hyvä tsemppausviesti kyllä :)

Mä kanssa odotan että millasta tulee olemaan, esikoinen noin 1v. 8kk kun toinen syntyy kesällä.

Uskon että alussa on raskasta, mutta kyllä se siitä kun kasvaa.

Esikoinen on selvästi leikkikaverin tarpeessa niin saa sitten kaverin kun nuorempikin vähän kasvaa...

Tsemppiä Ap:lle! kohta tulee kevät ja alkaa aurinko paistaa enemmän niin ehkä siitä saa ainakin lisää virtaa.

Ainoastaan av:lla on supermameja, jotka ei koskaan väsy, jotka loruttelevat aamusta iltaan ja tekevät kaiken täydellisen oikein.



Mulla on usein samat fiilikset ja mun mielestä on ihan sallittua olla välillä väsynyt ja kaivata omaa aikaa. Mutta, vaikka tämä kuulostaa ärsyttävältä, niin siihen fiilikseen voi myös itse vaikuttaa asennoitumalla. Älä anna itsesi vajota syvemmälle tuohon lamaannukseen, vaan päätä, että esim. alatte käymään jossain lapsikerhossa tms. Ja päätä, että joka päivä pidät lasten kansssa leikki-/lukutuokion, mutta myös oman rauhallisen hetken. Ja sitten kun tympii ja masentaa, niin älä tule tänne av:lle! Se masentaa vain enemmän.



Tsemppiä! Kaikki aina sanoo, että lasten kanssa on niiiiin ihanaa, mutta oikeesti ei ole koko ajan. Joinain päivinä tuntuu että ne ihanat hetket on vähemmistössä...

Katsoin kelloa ja odotin, koska mies tulee kotiin. Kotiäitiys on rankkaa. Tsemppiä!

oma melkein 4 v on pari päivää viikossa hoidossa ja se "auttaa jaksamaan". Lapsi on tyytyväisempi ja äitikin jaksaa leikkiä. Kaikki täydelliset äidit saavat toki syyllistää, mutta päädyin tähän, että esikoinen saisi jatkaa tutussa päiväkodissa myöhemminkin.