Miten teillä lopetettiin päiväunet?
Alkoiko lapsi sitä jotenkin itse vaatia, vai näyttikö aikuisista siltä, ettei enää tarvitse päivällä unta? Olen ihan ihmeissäni, kun meidän 2-vuotias mielestäni vielä ihan selkeästi tarvitsee päiväunet, koska nukahtaa sekä päivällä, että illalla helposti, mutta nyt eilen ja tänään on alkanut itkeä kuin hengen hädässä, kun alan laittaa nukkumaan päivällä. Unilaulut kuunteli, mutta sitten vastoin tapojaan alkoi pyrkiä pois sängystä karmean metelin kanssa. Toisaalta tuntuu, että hän on sitä mieltä, ettei tarvitse unta, mutta toisaalta tulee mieleen, että jos hänellä on joku muu kumma syy, mutta kun ei osaa puhua, ei voi tietää. Autoilla meni leikkimään, kun päästin pois makkarista ja sitten reilun tunnin kuluttua nukahti leikkihuoneen lattialle, kun houkuttelin patjalle pötköttelemään ja luin kirjoja. Onko kellään ollut tällaista, siis sellaisen lapsen kanssa, joka on aina ennen nukahtanut helposti? Ootteko sitten vaan jättäneet päikkärit pois?
Kommentit (4)
Toi kuulostaa kyllä siltä, että ei halua nukahtaa yksin, vaan kaipaa aikuisen tukea. Mielikuvitus kehittyy koko ajan ja voi tulla pelkoja.
Päiväunet ollaan jätetty pois sitä mukaa kun lapsi ei enää niille nukahda. Hyvä testi on sekin, että nukahtaako autoon päiväuniaikaan.
Toi kuulostaa kyllä siltä, että ei halua nukahtaa yksin, vaan kaipaa aikuisen tukea. Mielikuvitus kehittyy koko ajan ja voi tulla pelkoja. Päiväunet ollaan jätetty pois sitä mukaa kun lapsi ei enää niille nukahda. Hyvä testi on sekin, että nukahtaako autoon päiväuniaikaan.
mutta en kyllä edes jätä häntä nukahtamaan yksin, poistun huoneesta vasta kun on nukahtanut ja menen heti, kun kuulen heräilevän.
Ei ole koskaan pakotettu nukkumaan.
Olisko aloittajan tilanteessa apua siitä, että laittaisi päiväunille vähän myöhemmin? Olisiko aamuherätys siirtynyt myöhemmäksi, ja sitten myös päiväunet?
35-vuotiaana nukun edelleen siestaunet klo 15-16.30 eli eihän niitä kaikki lopeta koskaan ;) Mä en ole kyllä lapsia ikinä tiettyyn aikaan yrittänytkään laittaa nukkumaan vaan menevät nukkumaan silloin kun väsyttää ja heräävät kun heräävät. Päivän unia varten ei tarvi edes sänkyyn mennä, nukkuu missä nukkuu.