Kerroin neuvolasa et väsyttää ja välillä itkettää, heti olis lastensuojelijatäti

herätti kyllä muistot. Missään en ole ikinä ollut niin hyvinvoiva ja hymyilevä kuin neuvolassa! Jotenkin ei tullut yhtään sellainen tunne, että siellä olisi uskaltanut kertoa mitään negatiivista, saati itkeä.

että apua tarjotaan, vaan siitä, että jostain ihmeen syystä kuvitellaan, että väsynyt, univelkainen äiti tarvitsisi enemmän keskusteluapua kuin vaikkapa päivän verran keskeytymätöntä unta.



Miten voi olla halvemmaksi maksaa perhetyöntekijöille ym, joilla on luultavasti jokin sosiaalialan koulutus, kun yhtä hyvin kodinhoitajana voisi siivoilla ja hoitaa lapsia vähän aikaa paljon pienemmällä palkalla? Ja ne tapaukset, joissa ongelmat ovat isompia kuin väsyminen, hoidettaisiin sitten tehokkaammin ammatti-ihmisten voimin.

... lapsi oli 8kk vanha, ei syönyt kiinteitä eikä nukkunut öitä. Mitä sain?



Kommentin "ihan pirteältähän sinä näytät"...



Kiitos.

Ja sain lähetteen perhetyön perheneuvojalle. Tämä ihana ihminen kävi meillä kotona kartoittamassa että miten meidän perhettämme voisi auttaa. Kirjoitti puollon osittaiseen päiväkotiapuun, kun isomman lapsen leikkiseura oli ehkä isoin puute sillä hetkellä. (Kävelykyvytön vanhempi)



Neuvolan kautta juuri sain tarpeellisen juttuavun ja perheneuvolan täti oli juuri oikea ihminen oikeassa paikassa.



Ikävä että sinä olet saanut ls-ihmiset ovellesi. Vai olisiko ollut nuo perheneuvolan tyypit kyseessä kuitenkin??

Juuri se tosiasia, että äitiä väsyttää niin fyysisesti kuin henkisestikin, kun pienet lapset vaativat jatkuvaa hoitoa ja perässäjuoksua. Kuka tahansa väsyy sellaisessa duunissa välillä, ja joidenkn lapset ovat vaativampia hoidettavia kuin toisten, ja kaikki eivät ole niin käteviä ja näppäriä, tai ovat sensitiivisempiä ja siksi ottavat lastenhoidon "raskaammin" kuin toiset. Ja siihen tarjotaan avuksi lasten poisviemistä, kotia syynäävää tätiä ja keskustelua. Helkkari.

rupesin synnytyksen jälkeisen masennuksen seurauksena väärinkäyttämään lääkkeitä, söin kourallisen päivässä bentsoja, vahvoja kipulääkkeitä ja unilääkkeitä. Näin näkyjä lapsen vahingoittamisesta. Minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Lasta ei huostaanotettu, mutta hänet määrättiin kokopäiväisesti päivähoitoon. Missään vaiheessa ei ollut puhetta huostaanotosta. MInäkin sitten jonkin ajan kuluttua pääsin vieroitukseen psykiatriselle osastolle.

Minä sain vaatimalla vaatia, että pääsin väsyneenä keskusteluavun piiriin. Soitin itkien neuvolapsykologille, joka kertoi, ettei ole aikoja kuukauteen. Voisin hakea lääkäriltä masennuslääkkeet ja halutessani mennä psykiatriseen sairaalaan lepäämään. Sain akuuttiajan lääkärille, mutta lääkäri ei suostunut masennuslääkettä kirjoittamaan - oli kyllä jo järjestänyt etukäteen minua tapaamatta minulle äiti-vauvapaikan sairaalasta. En kuitenkaan kokenut olevani vielä niin uupunut, että ihan noin koviin toimiin olisi pitänyt ryhtyä. Lääkärikäynnin tulokseni oli, että lääkäri sanoi, ettei masislääkkeitä ja että kyllä se siitä nukkumalla. Soittelin sitten taas neuvolapsykologille, joka ihmetteli lääkärin käytöstä ja sitä, etten lääkkeitä saanut. Otti sitten yhteyttä tähän samaiseen lääkäriin (nuori ja kokematon) ja järjesti puhelinreseptin. Pyysin, että saan mennä jonnekin keskustelemaan, mutta viikko meni, ennen kuin perhetyöntekijä (psykoterapeutti) soitti. Siitä meni viikko, ennen kuin pääsin hänen vastaanotolleen.



En ollut koskaan vaarassa vahingoittaa itseäni tai lasta, mutta itkin kyllä neuvolassa ja olin todella väsynyt. Kukaan ei kyllä missään vaiheessa tullut epäilemään kykyjäni äitinä vaan päin vastoin tukivat itsetuntoani äitinä. Kun lopulta apua sain, niin masennustani pidettiin ihan "normaalina" reaktiona rankkaan, ennenaikaiseen synnytykseen. En jaksa uskoa, että vain neuvolassa itkemällä joutuisi silmätikuksi.

En tiedä mistä lie johtuu. Lastensuojelu tarkoittaa siis kattavasti perheen auttamista monenlaisissa elämäntilanteissa. Se ei tarkoita mitään häpeällistä leimaa eikä missään tapauksessa huostaanottoa!!!! Huostaanotto on äärimmäinen keino, kun muuta siinä tilanteessa ei voida lasten suojelemiseksi tehdä.

Minusta on tehty lastensuojeluilmoitus, koska olin väsynyt ja allapäin todella paljon. Mutta lasta hoidin aina hyvin. Läheinen ihminen vain näki, että nyt perheemme tarvitsee apua ja siinä tilanteessa toimi noin. Minunkin oli sitä aluksi vaikea niellä, mutta siitähän seurasi pelkkää hyvää!! Ensin sosiaalitoimistosta soitettiin minulle ja sain kertoa asian suoraan niinkuin se oli. Sanoin mitä apua haluaisin: kodinhoitoapua ja keskustelua jonkin ammatti-ihmisen kanssa. Molemmat näistä järjestyi. Minulla kävi kodinhoitaja kerran viikossa ja noin kerran kuukaudessa kävin juttelemassa ns.terapeutin kanssa. Sain lastensuojelun kautta siis aivan valtavaa apua ja nyt voin paljon paremmin. Älkää suhtautuko lastensuojeluun niinkuin paholaiseen. Sillä autetaan perheitä. On säälittävää, miten itsenäisiä ja pärjääviä nykyään yritetään olla. Sitten se jaksaminen varmasti lopahtaakin kokonaan ja ajaudutaan syvemmälle ongelmiin. Hakekaa apua esim. lääkärille voi kertoa näistä asioista ja hän voi tehdä lähetteen mielenterveystoimistoon. Näin saa keskusteluapua, joka voi auttaa jo paljon. Kukaan ei ole kone, joka jaksaa loputtomasti ja kaikki mitä elämän eteen tuo. Pitää olla nöyrä ja osata hakea apua. Se osoittaa myös oikeaa välittämistä lapsista. t. eräs äiti

Jos jostain vielä löytyy kunta, josta löytyy työntekijöitä noin nopeasti tarkistamaan tilannetta, niin hieno homma! Olisiko parempi, että kukaan ei olisi reagoinut mitenkään? Oltais vaan odotettu, koska olet lööpeissä äitinä, joka tappoi lapsensa, kun ei enää jaksanut.

Ihan normaalia on väsymys ja jopa tosi väsynä itkuisuus. Mä sain tossa tilanteessa lähetteen psyk. sairaanhoitajalle, itseasias pyysin sitä. Oli maailman fiksuin terveydenhuoltoalan ammattilainen, aivan mahtavaa oli käydä raskausaikana käsittelemässä omaa uupumusta siellä. tekstini lopus selvii senkin uupumuksen suurin syy....

Kyl neuvolan nimenomaan kuuluu olla paikka jossa voi puhua. toi terkka ei ollut ihan terve kyllä!! Olis kysyny ensin, kaipaatko keskusteluapua. tod. näk et, vaan halusit vaan kertoa jollekin sun väsymyksestä, siitä jo saa voimia kun voi purkaa vähän.

Sit sne ois pitäny miettiä sun kanssa olisko sulla mahista saada lähipiiristä apua lasten kans olemiseen. sen olis pitäny kuunnella vaan ja keskutella järkevästi. ja sit vaikka kysyä suoraan että jaksatko hoitaa lapsesi sentään väsymyksestä huolimatta. Näin multa kysy puhelimessa tk lääkäri viime viikolla kun marisin sairaalloisesta uupumuksesta. Sanoin et , joo, just jaksan mut kämppä räjähtää ympärillä, kun voimat ihan pois. Halusin tosin taas lähetteen kun mul on koulutuksellisia haasteita ja mies sairaseläkkeellä mitä haluan jutella jonkun kans.

Perj selvis et mul on suolisto niin mäsä et ei ihme jos ei voimia ole, piilevä keliakia ollu eikä mitään vitamiineja imeytyny kunnolla . Nyt neljäs gluteeniton päivä ja jaksan taas siivota kotona ihan hyvin :)

No, missäs kohtaa se ap sanoi, että hän tarvitsee apua? Mitä järkeä on haaskata resursseja ja tyrkyttää apua sellaiselle, joka ei sitä ole millään lailla ilmaissut haluavansa? Kyllä se on kuulkaa niin, että on autettavallakin jotain sanottavaa siitä, että haluaako apua ja millaista. Tästä vain nähdään taas jälleen kerran, että neuvolassa ei todellakaan kannata avautua.

vaikka tää superuupumus paraniskin ruokavaliolla pikku hiljaa hyvinkin, niin silti oon porskuttanu oman pääni sisällä asioita vatvoen tarpeeks pitkään. narsistinen isäsuhde vaikuttaa edelleen enkä sitäkään ole koskaan missään käsitelly. ym elämän haasteet

Ja ne on ne kaikenlaiset torvet, jotka ovat tätä maata pyörittämässä.



Ja täällä ihan oikeasti rikotaan ihmisoikeuksia.



Sulle jää luultavasti nyt sitten pysyvästi merkintä, että olet kerran tuntenut itsesi väsyneeksi. Jos jotain tapahtuu niin tuo kaivetaan takuulla esille.



SIIS TÄÄ ON JOTAIN NIIN JÄRKYTTÄVÄÄ, ETTÄ MULTA EI SANAT ENÄÄ RIITÄ!

Neuvolassa kerroin myös että väsyttää ja itkettää ja tuntuu että ei aina oikein jaksaisi. Kehotti soittamaan sossuntädeille josta vastattiin että "valitettavasti kaikki resurssit menevät nyt vanhustenhuoltoon, emme voi auttaa!"



Tästä on toki nyt 10v aikaa mutta silti vieläkin ihmetyttää miksen saanut apua vaikka sitä itse pyysin. Aika epätoivoinen tosiaan olin että suostuin sinne soittamaan. No, erohan meille sitten miehen kanssa tuli, lähdin ilman lapsia ja miehen äiti auttoi miestä lastenhoidossa. Vakavassa masennuksessa meni muutama vuosi kunnes paranin. Onneksi nyt on asiat hyvin ja perhekin saatu ehjäksi taas. Ehdottomasti pitäisi saada ASIALLISTA apua aina kun sitä pyytää, harvempi kuitenkaan turhaan sosiaalitoimistoon apuja soittelee. Myöhemmin elämässä tarvittiin taas apua ja meiltä jopa kysyttiin millaista apua olimme ajatelleet. Kun kerroin että auttaisi eniten kun joku kävisi vaikka pari kertaa viikossa auttamassa siivouksessa tai ruoanlaitossa niin vastattiin että "Ei meiltä sentyyppistä apua kyllä saa, mutta joku voisi kyllä tulla teille niin voisitte mennä vaikka yhdessä lasten kanssa ulos leikkimään!" Onneksi ei ollut sitten pakko tuota ottaa vastaan, eihän siitä mitään apua olisi ollut..