Koulukiusatut! Miten teitä kiusattiin ja miten kiusaaminen alkoi?

ja olen hirvittävän tyytyväinen elämääni.

Kiva kun olet nyt tyytyväinen.

Pari luokan suosittua poika nälvi ruman ulkonäköni takia. En muista miten kiusaaminen alkoi, eikä se ollut kauhean vakavaa. Mutta mulla on ollut aina järkyttävän huono itsetunto miesten suhteen ja välillä on käynyt mielessä ettei se kouluaikainen ainakaan auttanut asiaa.

siitä kun henkilö x sanoi henkilölle y jotain ilkeää ja henkilö x ei osannutkaan vastata napakasti ja puolustautua, vaan rupesi itkemään



sitten henkilöt å, ä ja ö innostuivat samaan, opettajaa ei voinut vähempää kiinnostaa ja tämä kuvio jatkui 9 vuotta, ja ne kaikki loputkin aakkoset olivat sitä mieltä ettei tässä mitään pahaa ole



haukuttiin rumaksi, lyötiin, tönittiin, jätettiin yksin, keksittiin pilkkanimiä, yläasteella uhattiin tappaa yms

näköjään aakkoset ihan sekaisin mutta ymmärtänette pointin :D



t. x tai y tai jotain sinne päin

-syljettiin vaatteisiin

-leviteltii perättömiä huhuja

- eristettiin koko "yhteisöstä"->aina yksin



vielä kun oon mt-häiriöisen väkivaltaisen uskonnollisfanaattisen mutsin kasvattama, oli taattua että musta tuli sekopää, joka edelleen kerjää jo pelkälle olemassa ololleen oikeutusta kaikilta muilta.

mulla oli poika joka kiusasi ala-asteella. Kerroin kotona ja puututtiin ja sain olla rauhassa. Ylä-asteella eri poika välillä "kettuili". Oli ongelma nuori muutenkin. Ulkonäöstä ja hiljaisuudesta. Lukiossa eri poika kiusasi ja oli todella henkistä ja levitteli kiusaamisen muihin poikiin. Haukuttiin haisevaksi. Niin luotto miehiin mennyt. Kaikki olisi hyvin jos olisi se hyvä suhde ja mies vierelläni.

Pikkupaikkakunnalla yksinhuoltajan tytär, rahat tiukilla ja erotuin siksi porukasta vaatteiden yms. takia. Nimittelyä, lällättelyä, vähättelyä.



Toki aina oli myös kavereita. Nyt olen onnistunut kiipimään yhteiskunnan tikapuilla ja huolehdin että lapsella on aina siistit, kivat vaatteet kouluun ja harrastuksiin.

Päiväkodissa olin jo semmoinen että kukaan ei halunnut leikkiä kanssani. Eli kai minussa vaan on jotain semmoista mistä ihmiset ei pidä.



Koulussa sitten alkoi aktiivinen kiusaaminen. Minua nälvittiin kaikesta mahdollisesta: ulkonäöstä, vanhemmistani (jotka oikeesti on ihan tavallisia), tavasta jolla puhun (pilkkanimi "kirjakielinen" tuli tutuksi), siitä että olin hyvä koulussa (hikkari), nimiteltiin vammaiseksi (syytä tähän en tiedä). Lisäksi yläasteella tuli mukaan fyysinen väkivalta: pelkäsin esim. mennä vessaan koska aika usein luokan kovistytöt tulivat sinne ja tunkivat esim. pääni vessanpyttyyn ja vetivät. Kotimatkoilla koulusta minua ei päästetty kulkemaan ja joskus luokan pääkiusaajatytöt yllyttivät myös luokan poikia pahoinpitelemään minua tai viemään minulta avaimet tai laukun.



Yhtä helvettiä oli tuon takia koko peruskoulu minulle. Sen jälkeen onneksi lukiossa ja töissä olen taas ollut vain syrjitty ja vieroksuttu, en aktiivisesti kiusattu. Parisuhdettakaan en ole koskaan löytänyt vaikka olisin halunnut, kun olen kai sitten vaan jollain määrittelemättömällä tavalla outolintu. Niin sitä eläimissäkin välillä on yksilöitä joita muu lauma "nokkii" vaikkei mitään selkeää syytä ole, kai minä vaan olen semmoinen.

kun laman vuoksi lähipaikkakunnan koulu suljettiin ja oppilaita siirrettiin meidän kouluumme. Samaan aikaan opettajamme jäi pitkälle sairaslomalle ja meillä oli vaihtuvia sijaisia, joista monet siis toisten opettajien lukioikäisiä lapsia. Uusi luokka ei ryhmäytynyt ollenkaan, "opettajat" eivät saaneet luokkasta mitään otetta ja oppilaat huolehtivat itse itsestään ja toisistaan. Olisi ollut ihme, jos tuollaisessa tilanteessa ei olisi ollut paljon kiusaamista. Minä olin helppo uhri, olin hyvin ujo, en osannut puolustaa itseäni, olin köyhästä, ongelmaisesta perheestä (ja juuri sen vuoksi en koskaan ollutkaan oppinut puolustamaan itseäni, kun omassa perheessäni lasten tarpeet tulivat viimeisenä) ja minulla oli suoraan sanottuna kammottavat vaatteet + en osannut muutenkaan pitää huolta itsestäni, tukka oli aina rasvainen jne. Jälkeenpäin ajatellen oli aivan väistämätöntä, että tuli kiusatuksi.



Kiusaaminen alkoa ala-asteen viimeiseltä luokalta ja jatkui yläasteajan, loppui sitten enkä ole sen jälkeen ollut kiusattuna tai syrjittynä opinnoissa tai töissä.

No se alkoi siitä kun en pamauttanut kiusaajaa päin näköä heti ensimmäisestä tosivittuilun merkistä.

Suljettiin porukan ulkopuolelle. Tunneilla kukaan ei halunnut istua vieressä, eikä hyväksytty ryhmätyöhön tai liikunnassa joukkueeseen mukaan. Bussissa ei istuttu viereen. Näin teki suurin osa luokkaa. Sitten oli pari tyttöä, jotka avoimesti nimitteli, toinen puhui rumia ja nimitteli "vittuaks runkkaat, vittu sä olt tyhmä, vammanen, läski, idiootti, urpo, sä haiset, vittu sä oot ällö", toinen potki (lujaa, mustelmille) ja nipisteli. Sitten oli pari poikaa, jotka rikkoi ja sotki tavaroita, potki ja löi.



Tämä oli ala-asteella 3-5. luokilla. Opettajat eivät koskaan puuttuneet paitsi haukkumalla mut (jos olisin toisenlainen, niin musta pidettäisiin). Kutosella homma muuttui ja yläasteella kiusaamista ei ollut, eikä lukiossa. Eikä senkään jälkeen missään. Olin vain pienenä mahdottoman ujo ja ihan liian kiltti, en oikein osannut haukkua takaisin ja juonitella. Yritin joskus sisuuntua ja lyödä takaisin niitä poikia, mutta ei siitä oikein tullut mitään.



Olin kamalan arka parikymppiseksi enkä uskaltanut mihinkään opiskelemaan. Tähän oli muitakin sattuneita ja itsetuntoa kolhineita syitä kuin tuo koulukiusaaminen.



Myöhemmin kyllä olen hakeutunut opintoihin, kaikenlaisiin, pidän ihmisten kanssa työskentelystä, enkä halua kiusata/tyrannisoida ketään. Opiskelen nyt sosiaalityöntekijäksi ja olen hirvittävän tyytyväinen elämääni.