Voiko lapseton psykologi olla hyvä lastenpsykologi, kun

Sama ko olettais, että kaikki lesta-äidit on hyviä tarhan tätejä

Enkä tiedä, voiko aivoja leikellä ihminen, jolla ei itsellä ole ollut aivokasvainta? Tai syöpää hoitaa lääkäri, jolla ei ole ollut syöpää? Tai lasta siunata pappi, jonka oma lapsi ei ole kuollut? Tai kaupassa maalia myydä myyjä,joka ei ole koskaan maalannut?

Sama pätee neuvolan työntekijöihin ym. Ainakin itse olen huomannut, että lapseton neuvolan työntekijä ei osaa ottaa kontaktia lapseen oikealla tavalla ym. Toki poikkeuksiakin varmasti on.

Ystäväni on loistava lastenpsykologi, ja oli todellakin sitä jo ennenkuin sai oman lapsen.

Työ opettaa.

Itse jotenkin koen, että ei.

Sama pätee neuvolan työntekijöihin ym. Ainakin itse olen huomannut, että lapseton neuvolan työntekijä ei osaa ottaa kontaktia lapseen oikealla tavalla ym. Toki poikkeuksiakin varmasti on.

Sama ko olettais, että kaikki lesta-äidit on hyviä tarhan tätejä

ymmärtää vanhempien väsymystä yms. ja sen vaikutusta lapsiin. Eräs lastentarhan ope aikoinaan sanoi, että ymmärsi vanhempien väsymystä vasta, kun sai omia lapsia.

kyseessä nuori kokematon psykologi ja kaikille 4-vuotiaille tehty käynti. Mutta toisaalta neuvolantätimme on ihan ok, vaikka lapseton onkin. Tosin lähentelee jo eläkeikää ja on tehnyt samaa työtä kohta 30 vuotta. Ehkä tästä psykologistakin tulee hyvä vaikka pysyisikin lapsettomana. Toisaalta hän ei olisi välttmättä ollut yhtään parempi, vaikka olisikin ollut äiti. Käyntikerrallamme kuitenkin kävi erittäin selväksi, että hänellä ei ollut aavistustakaan siitä millaisia 4-vuotiaat voivat olla ja miten heidän kanssaan toimia.

että yhden tai kahden lapsen kasvattaminen riittäisi kokemuspohjaksi hyvälle lastenpsykologille.



Eiköhän niitä kohtaamisia erilaisten lasten kanssa ja lapsiasikkaiden kanssa kasvamista opi parhaiten siellä töissä.

että yhden tai kahden lapsen kasvattaminen riittäisi kokemuspohjaksi hyvälle lastenpsykologille.

Eiköhän niitä kohtaamisia erilaisten lasten kanssa ja lapsiasikkaiden kanssa kasvamista opi parhaiten siellä töissä.

Sen väänsit kyllä ihan itse.

ja asiantuntijuudella on siinä vahva tieteellinen perusta. Sitä ei omaksuta tosiaankaan kotiäitinä olemisella eikä omilla lapsilla. Omat lapset eivät välttämättä edistä yhtään lapsen kehityspsykologian tuntemusta, muutenhan meillä ei joka toisella lapsella olisi negatiivinen minäkuva ja neljäsosa kärsisi jostain psyykkisestä häiriöstä.



Kyllä lapseton lastenpsykologi voi olla erinomainen, toisaalta, ei kaikki lapselliset kasvatus- tai hoiva-alan ihmiset ole työssään huippuja.

kuin ennen lasten saamistakaan. Ehkä omien lasten kasvattaminen on jopa haitannut ammatillista osaamista siinä mielessä, että osa käsityksistä on nyt vääjäämättä vinoutuneempia, kun olen jotkut jutut hyväksi havainnut ja niistä pidän nyt jääräpäisemmin kiinni.



Lasten kehityksen ymmärsin ja tiesin ihan yhtä hyvin aiemminkin, kolme lasta ei ole syventänyt sitä puolta vaikka etukäteen niin luulinkin!

ja on todella hyvä, lämmin ja tervejärkinen työssään.

Kokemus opettaa. Ja varmaan se lastenpsykan ammattilainen saa enemmän "lapsikokemusta" kuin 1-2 lapsen vanhemmat... Ja paljonhan se on kiinni ihmisestä itsestään, henkilönä ja muuten.

ja usein juuri opettajien ja psykologien lapset onkin niitä haastavampia tapauksia. Mitä noiden psykologien parisuhteita katsoo, niin ainakaan omissa suhteissaan eivät osaa objektiivisesti analysoida.

Mitä noiden psykologien parisuhteita katsoo, niin ainakaan omissa suhteissaan eivät osaa objektiivisesti analysoida.

Ei taitaisi olla edes ihan tervettäkään pystyä tuohon...