Tottuuko iltavirkku ikinä tähän aamupainotteiseen maailmaan?
Taas kerran istun työpaikalla pää humisten, kaksi yötä nukkunut h*lvetin huonosti, kun ei vaan pysty nukahtamaan tarpeeksi aikaisin. Loppuikäkö pitää väkisin joka aamu herätä seitsemältä viikonloput ja kaikki että pystyy pärjäämään tässä aamupainotteiseksi pakotetussa elämässä?
Kauhea olo.
Kommentit (29)
Olen iltavirkku, ja olen ollut sitä koko ikäni. Nyt ikää on kohta 38 v. Ja edelleen aamulla ylösnouseminen on useimmiten tosiaankin yhtä h**vetiä.
Illalla taas ei väsytä, vaikka lähes koko päivän olisi ollut puolinukuksissa. Päinvastoin tuntuu, että iän myötä on entistä vaikeampi saada unenpäästä kiinni. Sitten kun nukahdan, niin en heräisi todelakaan mielelläni ennen klo 9.
siitä, että me yleensä pystymme tekemään vuorotyötä ja yötyötä. Isäni oli iltavirkku ja teki kolmivuoroduunia yli 40 vuotta. Minä olen samanlainen. Äitini taas on klassinen aamuvirkku, sammuu puoli yhdeksältä illalla ja herää puoli viideltä.
Aamuvirkku kälyni on joutunut tekemään kaksivuorotyötä, joissa iltavuoro on klo 12-20. Hän on sen jälkeen niin sekaisin, ettei ole saanut nukuttua seuraavana yönä laisinkaan ja on joutunut käymään lääkärillä.
Sääli vaan, että vielä nyky-yhteiskuntakin on pakotettu toimimaan navetta-aikataulun mukaisesti.
mun pitäisi siis vaihtaa päivätyö vuorotyöhön. Se varmaan minulle sopisikin, mutta kun meillä mies jo tekee vuorotyötä ja ala-asteikäinen lapsi, niin ei ainakaan tässä kohtaa pysty vaihtamaan... Eikä mun ammatissa oikein vuorotöitä olekaan. :/
ap
pelkkää yövuoroa. Oli IHANAA! Sai luvan kanssa valvoa niin kauan, että tosissaan väsyttää ja ai kuinka makeaa uni on, kun menee nukkumaan vasta aamulla!
Huono puoli on se, että ammattiosaaminen kärsii, kun tekee pelkkää yötä, siksi teen nykyään kolmivuoroa.
mun normaali unirytmi on 01-9. Ilmeisesti minulle ne aamu-unet ovat tosi tärkeitä, kun en koskaan herää virkeänä seitsemältä (saati ennen) vaikka olisin mennyt kymmeneltä nukkumaan :P
Se että kyselyjen mukaan (en muista mistä luin, olisiko hesari) yli 60 % ihmisistä on illanvirkkuja! Kai se on sitä agraariyhteiskunnan perua että pakotetaan ylös aikaisin vaikka oikeasti ei olisi mikään pakko. Tuskin yhteiskunta menisi hunningolle vaikka ns. normaali 8-16 työaika siirtyisikin olemaan 9-17 (ja tietty esim. kouluajat myös).
Kaikki lapsetkaan eivät ole aamuvirkkuja, meillä muksut ovat nukkuneet n. 8.30-9.30 asti ennen tarhaan menoa, ja samoin sen jälkeen silloin kun vaan on ollut mahdollista. Äitini joka on 65 on muuten myös ollut koko ikänsä illanvirkku, ja on sanonut että nyt eläkkeellä kaikkein ihaninta on se kun ei ole pakko nousta kuudelta vaan saa nukkua oman rytmin mukaan (herää n. 9 aikoihin, itsellä sama rytmi ja lapsilla kanssa pitkälti, liekö perinnöllistä?).
on ihan hirveää kidutusta.
Onneksi nuorin on jo 2,5v, niin voin iskeä muksut pikkukakkosen ääreen klo7 ja jatkaa unia :D
Miten selvitä hengissä kesän? Töihin aikanen herätys
mahdotonta herätä viideltä toimimaan. Koska unirytmini on todella iltavirkku, aamuyön tunteina jos herään, pulssini hakkaa tuhatta ja sataa, eli elimistö stressaantuu samantien. saisin varmaan sydänkohtauksen jos pitäisi herätä säännöllisesti viideltä. Onneksi mulla on tosi alhainen verenpaine- sen vuoksi varmaan olen edelleen hengissä...