Onko kukaan teistä katunut avio-/avoeroa?

lapset nyt jo kaikki aikuisia melkein ja hyvin mennyt. Isä kuviossa kyllä. Alussa tuli määrättyinä aikoina "ikävä" tai haikea fiilis, esim jouluna, pääsiäisenä jne mutta nopeasti totesin että ikävää oli enemmän niitä perhetilanteita - ei sitä ihmistä.

Se oli parasta siinä pisteessä, kaiken sen yrittämisen jälkeen.



Mutta toivon tietysti, että asiat olisivat menneet niin, että olisimme onnistuneet jatkamaan, olisimme osanneet olla ihmisiksi ja olisimme osanneet pitää perheemme kasassa. Tätä toivon nimen omaan lasten takia.



Tiedän kuitenkin, että yritimme kaikkemme ja pitkään, mutta mitään ei ollut enää pelastettavissa. Olen onnellinen nykyisessä avioliitossani enkä vaihtaisi miestäni mihinkään, hän on paras kumppani minulle, mutta lasten kannalta ajateltuna tietysti oma isä olisi paras kumppani heidän äidilleen.



Eli lyhyesti: en kadu eroa, kadun sitä että asiat menivät siihen.

Kun lapsille on tullut isompia ongelmia, on ikävää ettei voi jakaa surua lasten isän kanssa yhdessä.