Mitä ajattelee ihminen, joka haluaa lapsen, mutta ei ole valmis hedelmöityshoitoihin.

Mielestäni on outoa, ettei edes tutkimuksiin lähdetä. Tutkimuksissahan voi selvitä vaikka kilpirauhasen vajaatoiminta, joka on helppo ja vaivaton lääkitä. Pari verikoetta ja ultra naiselta, siemennestenäyte mieheltä. That's it.



Sitten tuon lääketieteellisen arvion perusteella voi miettiä harkitusti ja tietoon pohjaten, haluaako lähteä pitemmälle. Hoitojakin on niin erilaisia, hyvinkin kevyitä (inseminaatio)ja paljon miettimistä vaativia (lahjoitetut sukusolut) ja siltä väliltä... Ei kaikkea lapsettomuuteen liittyvää voi niputtaa yhdeksi asiaksi.



t. tutkimuksissa(!) parhaillaan oleva

mutta toista ei näytä kuuluvan. Aiomme kyllä mennä tutkimuksiin, mutta en tiedä haluanko kuitenkaan hoitoja. Syynä seuraavien yhdistelmä: en halua hormonien aiheuttamia sivuvaikutuksia + jotenkin uskon, että lapsi voisi kuitenkin tulla luonnollisesti + yksilapsisuus ei olisi katastrofi.



Varmaan jos emme olisi saaneet esikoista, niin olisin hoitoihin lähtenyt.

mutta olin varma että juttu on minusta kiinni ja perustutkimukset tk:ssa tehtiin. En vaan halunnut hoitoihin, tai pistää toista stressautumaan niistä. Yli kymmenen vuoden päästä sitten alkoi tärppäillä...

Mua on kanssa ihmetyttänyt se miksei halua tutkimuksiin, esim aiemmin mainittu kilpirauhasen vajaatoiminta on varmaan yksi tyypillisimmistä syistä. Samoin oireeton keliakia.



Nuokin sellaisia vaivoja, että voivat ajan kuluessa heikentää elämänlaatua muutenkin paljon ja tuoda sairauksia.

Minulle sanoi ystävä vuosia sitten, että ajattelivat kokeilla jos "lapsi olisi tullakseen, mutta eihän me mihinkään hoitoihin oltaisi lähdetty".

Olin silloin itse juuri vasta kohtaamassa lapsettomuusongelmaa, enkä osannut kysyä tai väittää vastaan.



Jälkeenpäin olen ajatellut, että näin todellakin voi todeta vain ihminen, joka ne lapset sai luomusti.



Ajattelen, että itse kuulun niihin ihmisiin, joilla on hyvä elämän hallinta. Käytän kaiken avun, minkä esim lääketieteen avulla voin saada.

Jos en olisi lähtenyt hoitoihin, olisi ainoa syy voinut olla, että olisin tajunnut, että en lopultakaan oikeasti halua lasta. Silloin olisi pitänyt oikeastaan tehdä päätös, että olen omasta tahdostani lapseton - mutta sellaista päätöstä en tehnyt.



Ajattelen, että omalla kohdallani lapsettomuus kasvatti: sain ne lapset jotka halusin, mutta jouduin tekemään päässäni työtä, ymmärtääkseni mistä on kyse. Kysymys ei ole romanttisista "rakkauslapsista", jotka tulevat lähes kutsumatta, vaan tietoisesta päätöksestä synnyttää ihminen, joka on minun vastuullani.

Toivoimme lasta, jota ei sitten alkanutkaan kuulua. Päätös ehkäisyn lopettamisesta oli kuitenkin vaikea, sillä meillä molemmilla on periytettävänä kroonisia autoimmuunisairauksia. Halusimme lasta kuitenkin niin paljon, että otimme riskin siitä, että lapsella on mahdollisuus sairastua niihin.



No lasta ei sitten kuulunut. Päätime aloittaa tutkimukset, sillä molemmat meistä olimme joutuneet joko rukkaamaan lääkitystä raskauden yrittämisen ajaksi tai muuten vaan ylimääräisesti tsemppaamaan omahoidossa, jotta raskaus olisi turvallinen ja sikiö kunnossa.



Yksi syy löytyikin heti kärkeen, ja se oli sellainen, että käytännössä IVF olisi ollut meille ainoa keino realistisesti raskautua.



Kävimme asiasta keskustelun, ja meillä molemmilla oli todella huono aavistus asiasta. Jotenkin, jos lapsi olisi tullut luomusti ja sitten sairastunut, asia olisi ollut jotenkin perusteltavissa meille, jotka toimimme vaikka tiesimme perimästämme. Mutta jos varta vasten, väkisin, olisimme laittaneet raskauden alkuun niin emme olisi kyenneet elämään oman syyllisyytemme kanssa.



Näin ollen päätimme luopua lapsisuunnitelmista, palautimme lääkkeet repertuaariin ja aloimme suunnitella lapsetonta elämää. Suremma lapsettomuutta aivan aidosti, eikä sitä todellakaan helpota tieto, että ehkä meitä olisikin onnistanut. Mutta kuten sanottu, molemmeilla oli sama ennakkoaavistus ja hoitojen jättäminen sikseen oli teoreettisen lapsemme suojelemiseksi.



Tilanteita on siis monenlaisia, ja toivon todella monen tähän ketjuun kirjoittaneen muuttavan käsitystään siitä, ettei hoitoihin menemättömyys välttämättä tarkoita sitä, ettei lasta kuitenkin haluaisi niin, että sydän särkyy.

Eli eka lapsi saatiin helposti ja nyt toivotaan lähiaikoina toista. Jos toista lasta ei kuuluisi luomuna niin en olisi valmis hedelmöityshoitoihin. Toki ymmärrän, että tämä on eri asia, kun meillä jo yksi lapsi on. Ekan lapsen saamiseksi olisin varmaan ollut halukas hoitoihin, mutta en toisen.

Jos olisimme voineet odottaa kauemmin kokemusperäistä tietoa siitä, ettei lasta todellakaan tule, olisimme pitäneet sen yhdenkin selvitetyn syyn mieluummin selvittämättömänä. Menimme tutkimuksiin vain siksi, että kovin monta vuotta perussairauksiemme sikiöturvallisella hoidolla ei olisi ollut hyväksi.



Tieto "viasta" ei nimittäin ole ollut helppo niellä siile, jolta se "vika" löydettiin. Se vaikutti identiteettiin enemmän kuin olisimme osanneet arvata, ja tämä "viallinen" on myös alkanut pelätä toisen salassa kantavan kaunaa tai lähtöaikeita, vaikkei näin olekaan.

että vaikka halusimmekin lapsia, voi olla jokin lajinkehityksellinen syy että emme niitä saa. Tiedämme kumpikin olevamme periaatteessa terveitä, joten mitään syövän tai muun pelkoja meillä ei ole, mutta uskomme, että on mahdollista että geenimme eivät vain sovi yhteen. Miksi lähtisimme silloin väkisin yrittämään luonnonlakeja vastaan?



Nyt olemme kahden adoptiolapsen onnelliset vanhemmat.

Teeskennellään, että kun ehkäisyn jättää pois ja toivoo luomuraskautta, eivät perinnölliset sairaudet ole oma "vika".



Riski on ihan sama, oli lapsi keinoalkuinen tai ei.

Siksi, koska inhoan lääkäreitä ja sairaaloita ja kaikkia kokeita. En vois koskaan kuvitellakaan että vapaaehtoisesti piikittäisin itseäni. Inhoan em asioita enemmän kuin mitä haluan lapsen. Ja haluan lapsen. Mies kävi exänsä kanssa lapsettomuushoidoissa ja miehen siittiöt todettiin hitaiksi, joten siinä on yksi syy lisää miks en lähde itseäni ronkituttamaan. Jos sitä lasta ei tule luomumenetelmällä, niin sitten tyydyn kohtalooni ja näin ollaan miehen kanssa asia päätetty.



Tätä voi olla ehkä vaikea ymmärtää, mutta lääkärikammoni on suurempi kuin haluni saada lapsi.

että vaikka halusimmekin lapsia, voi olla jokin lajinkehityksellinen syy että emme niitä saa. Tiedämme kumpikin olevamme periaatteessa terveitä, joten mitään syövän tai muun pelkoja meillä ei ole, mutta uskomme, että on mahdollista että geenimme eivät vain sovi yhteen. Miksi lähtisimme silloin väkisin yrittämään luonnonlakeja vastaan?

Nyt olemme kahden adoptiolapsen onnelliset vanhemmat.

Jos tuota logiikkaa käytetään, käytettäköön sitten kunnolla. Lääkäriin et mene ikinä, saati sairaalaan - se on lajikehitys, joka karsii teidät epäkelpoina pois kuleksimasta, kun sairastutte.

Ei OLE mitään luonnonlakia, joka estää joitakin saamasta lapsia. Lapsettomuuden takana on yleensä jokin, lääketieteellisesti hoidettavissa oleva syy joko naisessa, miehessä tai molemmissa - tai ei yhtikäs mitään syytä. Ei vaan onnistu!

Jos siinä jää "tuleen makaamaan", se on yhtä typerää kuin jättää jokin muu sairaus hoitamatta sen takia, että ehkä "luonto ei tarkoittanut minua jatkamaan elämääni".

Ei joku endometrioosi tms. kerro herttaisen hyväistäkään siitä, millaiset perintötekijät ko. naisella muuten on tai millainen hän olisi äitinä.

Mitä tulee adoptioon, niin siinä on omat riskinsä lapsen tulevaisuuden kannalta. Minkä varmaan hyvin tiedätkin, mutta et halua liikoja ajatella.

- esikoisensa ivf:llä ja kuopuksensa luomusti saanut tyytyväinen äiti -

Ikä oli varmaan tärkeä tekijä ja minusta ei olisi luonnollista pakottaa lasta syntymään jos niin ei ole tarkoitettu. Olen biologi ja kyllähän sekin vaikutti, onhan se tulevan lapsen terveyden mitta että paras siittiö tulee valikoiduksi matkallaan kohtuun esim.

Eli eka lapsi saatiin helposti ja nyt toivotaan lähiaikoina toista. Jos toista lasta ei kuuluisi luomuna niin en olisi valmis hedelmöityshoitoihin. Toki ymmärrän, että tämä on eri asia, kun meillä jo yksi lapsi on. Ekan lapsen saamiseksi olisin varmaan ollut halukas hoitoihin, mutta en toisen.

Toisin kuin luomuraskaudessa, se ei ole ollenkaan niin paljon sattumasta kiinni, mikä siittiö osuu munasoluun.



Ensinnäkin siemenneste tutkitaan ja toiseksi alkioista valitaan siirrettäväksi parhaat. Huonot munasolut eivät edes ala jakaantua, ja siirtovalmiiksi asti jakautuneista alkioistakin näkee, minkälaatuisia ne ovat. TOTTA KAI niissä voi olla heikkoja perintötekijöitä ja perinnöllisiä sairauksia (geenitestejä ei alkioille vielä tehdä kuin poikkeustapauksissa), mutta ihan samoin voi olla luomualkioissakin.

luonto tarkoitti nimenomaan heidät jatkamaan sukuaan...?



Ei helvata, ei toi teidän luonnonlaki-höpinä kestä lähempää tarkastelua.

että vaikka ihmiset eivät muuten uskoisikaan näihin luonnonlakeihin tai kohtaloon, niin tämä lapsettomuusasia on niin herkkä, että siinä keskustelu kääntyy nopeasti "näin ei vain ole tarkoitettu, kyllä luonto tietää ketkä ovat epäkelpoja" -keskusteluksi. Uskon, että monet jotka eivät mene hoitoihin lapsettomuudesta huolimatta, pelkäävät juuri jotenkin kohtalonomaisesti, että hoidoilla saatava lapsi ei olekaan terve. Syyllisyys on sitten hirveä, "mitäs menit leikkimään kohtalolla", jos hoidosta alkunsa saaneella lapsella todetaankin jokin sairaus. Ja tällä sairaudella ei useinkaan ole mitään yhteyttä hoitoihin, vaan lapsi voisi sairastua ihan luomualkuisenakin.

Ei OLE mitään luonnonlakia, joka estää joitakin saamasta lapsia. Lapsettomuuden takana on yleensä jokin, lääketieteellisesti hoidettavissa oleva syy joko naisessa, miehessä tai molemmissa - tai ei yhtikäs mitään syytä. Ei vaan onnistu!

Jos siinä jää "tuleen makaamaan", se on yhtä typerää kuin jättää jokin muu sairaus hoitamatta sen takia, että ehkä "luonto ei tarkoittanut minua jatkamaan elämääni".

Jos siinä jää "tuleen makaamaan", se on yhtä typerää kuin jättää jokin muu sairaus hoitamatta sen takia, että ehkä "luonto ei tarkoittanut minua jatkamaan elämääni".

Lapsettomuus ei ole sairaus. Sen lisäksi on eri asia huolehtia jo tässä maailmassa olevan ihmisen terveydestä ja tuottaa ehdoin tahdoin tähän maailmaan lisää ihmisiä soluista, jotka eivät vain ilmeisesti tule toimeen keskenään.

Mitä tulee adoptioon, niin siinä on omat riskinsä lapsen tulevaisuuden kannalta. Minkä varmaan hyvin tiedätkin, mutta et halua liikoja ajatella.

Lapsen saamisessa on aina riskinsä, adoptiossa ja biologisen lapsen saamisessa hiukan erilaiset. Me valitsimme niin kuin valitsimme. Kannattaisiko miettiä, miksi sinulla on tarve suhtautua noin vihamielisesti meidän valintaamme? Se kun ei ole sinulta millään tavalla pois.

että vaikka ihmiset eivät muuten uskoisikaan näihin luonnonlakeihin tai kohtaloon, niin tämä lapsettomuusasia on niin herkkä, että siinä keskustelu kääntyy nopeasti "näin ei vain ole tarkoitettu, kyllä luonto tietää ketkä ovat epäkelpoja" -keskusteluksi. Uskon, että monet jotka eivät mene hoitoihin lapsettomuudesta huolimatta, pelkäävät juuri jotenkin kohtalonomaisesti, että hoidoilla saatava lapsi ei olekaan terve. Syyllisyys on sitten hirveä, "mitäs menit leikkimään kohtalolla", jos hoidosta alkunsa saaneella lapsella todetaankin jokin sairaus. Ja tällä sairaudella ei useinkaan ole mitään yhteyttä hoitoihin, vaan lapsi voisi sairastua ihan luomualkuisenakin.

Ei OLE mitään luonnonlakia, joka estää joitakin saamasta lapsia. Lapsettomuuden takana on yleensä jokin, lääketieteellisesti hoidettavissa oleva syy joko naisessa, miehessä tai molemmissa - tai ei yhtikäs mitään syytä. Ei vaan onnistu!

Jos siinä jää "tuleen makaamaan", se on yhtä typerää kuin jättää jokin muu sairaus hoitamatta sen takia, että ehkä "luonto ei tarkoittanut minua jatkamaan elämääni".

Ja minusta on ihan ok kullekin ajatella mitä haluaa, kunhan pitää sitten turpansa kiinni, kun joku muu menee lapsettomuushoitoihin.

Taikauskoa se on, eikä mitään muuta.

Jos siinä jää "tuleen makaamaan", se on yhtä typerää kuin jättää jokin muu sairaus hoitamatta sen takia, että ehkä "luonto ei tarkoittanut minua jatkamaan elämääni".

Lapsettomuus ei ole sairaus. Sen lisäksi on eri asia huolehtia jo tässä maailmassa olevan ihmisen terveydestä ja tuottaa ehdoin tahdoin tähän maailmaan lisää ihmisiä soluista, jotka eivät vain ilmeisesti tule toimeen keskenään.

Mitä tulee adoptioon, niin siinä on omat riskinsä lapsen tulevaisuuden kannalta. Minkä varmaan hyvin tiedätkin, mutta et halua liikoja ajatella.

Lapsen saamisessa on aina riskinsä, adoptiossa ja biologisen lapsen saamisessa hiukan erilaiset. Me valitsimme niin kuin valitsimme. Kannattaisiko miettiä, miksi sinulla on tarve suhtautua noin vihamielisesti meidän valintaamme? Se kun ei ole sinulta millään tavalla pois.

Ja se on hoidettavissa tai ainakin sen seuraukset (lapsettomuus) on hoidettavissa.

Miten ihmeessä esimerkiksi endometrioosi viestittää, että miehen siittiö ja naisen munasolu eivät "tule toimeen keskenään"? Kai sinä nyt tajuat, että mystifioit ja keksit ihan ihmeellisiä salaliittoteorioita?

SINÄ tässä nyt suhtaudut vihamielisesti, ja minä vastasin sinulle vain samaan tyylin, jolla itse aloitit keskustelun. Että sopii tosiaan sinun itsesi miettiä, miksi sinulla on tarve suhtautua noin vihamielisesti meidän valintaamme, hmmmm....?

ja kun vastaus ei kelpaakaan, niin sitten haukutaan. Eiköhän jokainen tee omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan hoitojen ja ei-hoitojen suhteen.



Tässä ketjussa nimenomaan hoitoja kannattavat haukkuvat niitä jotka eivät niihin tahdo, toisin kuin nämä kieltäytyjät, jotka ovat vastanneet heille esitettyyn kysymykseen vain omalta kantiltaan.



Silti pinnan alta kuultaa oletus, että jonkun hoitoihin menemättömyys on samalla toisten hoitojen arvostelua. Näinhän ei ole, vaan ainoat toisten ratkaisujen haukkujat ovat näitä hoitoja kannattavat.