On se kätevää, esikoinen saa uudet sukset,
vanhat menevät keskimmäiselle ja aikanaan kuopukselle, samoin monot. Luistimiakin voi kierrättää samaa sukupuolta olevien kesken. ja kuka väittää että useampi lapsi käy kalliiksi?
Kommentit (6)
toki aina kannattaakin vedota joihinkin korkeintaan kerran vuodessa ostettaviin harrastusvälineisiin, no ei tietenkään tuolla tavalla tule monta lasta yhtä kalliimmaksi :)
Mutta miten on, kierrättävätkö isoimman menoerän myös eli ruuan? Yksi syö, toiset odottaa pari tuntia jne :D
Kun ovat syntyneet eri aikoihin ja kasvavat eri tahtiin. Toisen syksy puku on toiselle liian pieni tai liian iso Ja keväällä taas jo pieni jne..
joten jos ap saa kolme lasta mahtumaan samankokoiseen kotiin kuin yhden, niin mikäpä siinä.
Samoin kannattaa tähdätä kolmosiin, ettei tarvitse olla useampaan otteeseen vapailla, itse menetän useita tonneja joka kuukaudesta jonka olen kotona.
Kun ovat syntyneet eri aikoihin ja kasvavat eri tahtiin. Toisen syksy puku on toiselle liian pieni tai liian iso Ja keväällä taas jo pieni jne..
Jännä sinänsä kun keskimäärin lapset kasvaa n 6-8cm vuodessa eli syksystä kevääseen n 3-4cm, että siinä jää sitten aina vaatteet pieniksi...
kun mulla on lapset 1 v 10 kk ikäerolla ja tasan samankokoisia pituudeltaan ja kengänkooltaan. Että kiva kierrättää, eikun ei ollutkaan!
tuskaili siinä, että nuorimmaiselle on kyllä luistimia odottamassa pilvin pimein mutta pari pojista (eri ikäisiä) käyttävät saman kokoisia kenkiä ja luistimia, eli samaa kokoa pitää olla tuplaten...