Mitä tekisit tässä tilanteessa? (työsuhdejuttuja)
Olen vakituisessa työssä, mutta nyt on ilmennyt ongelmia. Työnantaja yrittää tiputtaa palkkaani (tai siis kaikkien palkkaa) ja muutenkin hankaloittaa toimintaa. Asiat on jo liitolle ilmoitettu mutta voi kestää jonkin aikaa ennen kuin ne saadaan kuntoon. Vituttaa joka päivä olla töissä ja tekis mieli häipyä.
No, mulle on tarjottu ns. oman alan töitä (tämä edellinen ei sitä ole) mutta vain 4kk pätkäksi, vuorotteluvapaasijaisuus. Tämän jälkeen olisin työtön. Palkkahommelit taasen menee niin, että nykyisellään tienaan kyllä kivasti, n. 4000 euroa kuussa, tuosta pätkästä saisin ehkä n. 2200€/kk ja ansiosidonnaiseni olisi ehkä noin 2000€/kk.
Nämä siis bruttoja.
Asuntolainaa on miehen kanssa yhteensä n. 50 000€, muita velkoja ei ole. Mies vakityössä, tienaa noin 2400€/kk.
Lähteäkö vai ei?
Kommentit (4)
on provisiopalkatusta työstä joten varsinaisia summia on vaikea sanoa, mutta selkeästi huonompaan järjestelmään siirrytään. Liitto ei edes kaikille näille asioille voi mitään tehdä, koska työnantaja voi provikkajuttuja muutella kunhan pohjapalkka on lain mukainen. Siksi tämä niin vituttaakin, kun yksipuolisesti vaan ilmoittelevat, että ai niin, tän kuun alusta sun palkkas muuttui.
2: Samaa mietin, että tuosta vois sit poikia jotain muita töitä tuosta sijaisuudesta.. En tiiä.
onko sun nykyinen paikka sellainen johon mahd pääsisit takaisin halutessasi (esim oman alan sijaisuuden jälkeen) ?
Mietit mikä on tärkeintä. Raha vai uusi työkokemus.
usko että pääsisin, ei ole päässyt juuri kukaan muukaan ennen. Lisäksi en usko että haluaisinkaan, tuskin se paremmaksi sinä aikana se tilanne muuttuu.
Raha ei sinällään ole mulle tärkeää, mutta toki siinä mielessä että laina pitää hoitaa ja muutenkin pystyä elämään. Huh, onpa hankalaa miettiä tätä.
Itse en lähtisi, koska omalla alallani on töitä tarjolla huonosti. Mutta jos tuo vv-sijaisuus auttaa saamaan oman alan työtä, niin sitten kannattaa kokeilla.