Miksi kotiäidit pitävät itseään parempina ihmisinä kuin töissäkäyvät?

Päivähoito on aina huono vaihtoehto alle 3-vuotiaalle.



Ja juu, kyllä, hyvälle vanhemmuudelle on kriteerit. Myös täällä Helsingissä.

TE jotka kerrotte että teini-ikäisenne tai sitä vanhemmat lapset ovat oikein elämäänsä tyytyväisiä vaikka ovatkin menneet varhain hoitoon. Mikä teillä on pointtina tässä? Eihän lapsella/nuorella ole mitään elämänkokemusta arvioida sitä, miten tuo varhainen hoitoon laittaminen on vaikuttanut häneen. Se kaikki tulee esille sitten, kun he saavat itse lapsia, ja silloin vasta voitte oikeasti keskustella tästä asiasta.

Aika kaukaa haettua. Eikö yhtä hyvin voisi sanoa, että pitää katsoa ihmisen elämä loppuun asti, ennen kuin pystyy kattavasti päättelemään, mikä vaikutus varhaisella hoitoon laittamisella on ollut. Eikö kaksikymppisen, sosiaalisen, hyvin pärjäävän, itseensä ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen habituksesta, käyttäytymisestä ja omista mielipiteistä voi päätellä yhtään mitään? Eikö kuitenkin ole todennäköisempää, että tällaisen ihmisen elämä sujuu jatkossakin hyvissä merkeissä?

Meidän lapset menivät aina mielellään hoitoon, osa heidän parhaista ystävistään on edelleen päiväkotiajalta ja he muistelevat lapsuuden asioita positiivisessa mielin, liittyi asia sitten kotonaolovuosiin (niitäkin oli, koska vauvalomavuosia oli useampi) tai hoitoaikaan.

Heille hoidossa olo on ollut selvä juttu - kun vanhemmat ovat päivän töissä, lapsilla on hoitaja tai he ovat päiväkodissa. Siitä huolimatta koti on ollut ja on edelleen se paikka, minne tullaan jakamaan suurimmat ilot ja murheet. Tässä vähän aikaa sitten esimerkiksi sain olla esikoiseni tukena, kun heillä oli monivuotisen poikaystävän kanssa tähänastisen yhdessäolon kovin kriisi, josta he kuitenkin selvisivät. Hän hakeutui vapaaehtoisesti jakamaan murheensa ja kysyi neuvoja, joista oli apua. Lapsi totesi, että onneksi on oma perhe ja omat vanhemmat ja oma äiti olemassa. Se on paras kiitos, minkä äiti voi saada. Ja kuitenkin olen palstan haukkuma äiti, jolle on elämässä myös työ tärkeällä sijalla.

että teini-ikäisenne tai sitä vanhemmat lapset ovat oikein elämäänsä tyytyväisiä vaikka ovatkin menneet varhain hoitoon. Mikä teillä on pointtina tässä? Eihän lapsella/nuorella ole mitään elämänkokemusta arvioida sitä, miten tuo varhainen hoitoon laittaminen on vaikuttanut häneen. Se kaikki tulee esille sitten, kun he saavat itse lapsia, ja silloin vasta voitte oikeasti keskustella tästä asiasta.

enkä ole koskaan kärsinyt mistään mielenterveyden ongelmista tai epävarmuudesta tai huonoista suhteista vanhempiini. Päinvastoin. Ja ikää on jo 40+ ja omat lapsetkin ovat jo kohta teinejä.



Ihan niin mustavalkoinen tämä asia ei todellakaan ole kuin av-mammat antavat ymmärtää. Lukemalla vaikka Keltikangas-Järvisen kirjoja sen kyllä huomaa myös - hän mm. puhuu päivähoidon _laadun_ tasosta, sillähän on myös todella suuri merkitys.

Oman lapsen saaminen on se hetki, jolloin kaikki oman lapsuuden mätöt ja äitisuhteen puutteet pulpahtaa pintaan.



Siksi esimerkiksi nykään äidit oireilee niin valtavasti... Aika monella nykyisellä noin 30-vuotiaalla on laitostausta, joka sitten oireilee, kun on itse äiti.

hoidin kaksoseni 3-vuotiaksi kotona lähinnä itsekkäistä syistä, koska tykkäsin niin paljon olla kotona ja oli tuo tilaisuus hengähtää työelämästä. Nuorempana äitinä olisin varmasti valinnut toisin, silloin olin pätkätyöputkessa ja olisi pitänyt rakentaa uraa samalla. Pitkä kotonaolo olisi alallani ollut tuossa vaiheessa ammatillinen itsemurha.



En osaa ottaa kantaa onko kotihoito ollut lapsilleni parempi vai huonompi vaihtoehto. Ainakin lapseni saivat rennon ja kiireettömän alun elämässään. Siitä olin onnellinen, että lapsilla oli toisistaan koko ajan sitä lapsiseuraakin.

kolmikymppisillä mt-ongelmista kärsivillä äideillä on yhteisenä tekijänä se, että heidät on laitettu varhain päivähoitoon. Vai oliko tämä ihan mutua taas?

Vai tarkoitatko "laitostaustalla" esim. lastenkotia?

t. itsekin pienenä päiväkotiin laitettu äiti (yli kolmikymppinen)

Oman lapsen saaminen on se hetki, jolloin kaikki oman lapsuuden mätöt ja äitisuhteen puutteet pulpahtaa pintaan.

Siksi esimerkiksi nykään äidit oireilee niin valtavasti... Aika monella nykyisellä noin 30-vuotiaalla on laitostausta, joka sitten oireilee, kun on itse äiti.

että mä oon parempi äiti lapselleni kun olen töissä. Silloin mun aika ei mene iltaisin murehtimiseen, ajatukset ei ole kokoajan laskuissa tai rahatilanteessa eikä mieliala ole kokoajan surkea ja toivoton. Mä uskon että kun taloudellinen tilanne paranee ja mieliala nousee niin vaikka lapsi on mun kanssa lyhyemmän ajan päivästä niin se laatu tulee korvaamaan määrän. Kotityöt on tottakai pakko hoitaa, mutta ainakin mun suunnitelma on saada hoidettua ne silloin kun lapsi nukkuu illalla tai sitten vkl päikkäriaikaan. Lapsi ei meilä herää imurinääneen niin ei siksi tarvii tehdä hereilläololoaikana.



Kai mun pointti tässä on se, että ihmisillä on niin erilaisia elämäntilanteita ettei voida vaan kategorioida hyviin kotiäiteihin ja huonoihin työssäkäyviin äiteihin.

itseäni ei ainakaan kiinnosta tippaakaan, mitä muut elämässään tekevät. Eikö ole tärkeintä, että itse on sinut päätöksensä kanssa? Oma lapseni oli hoidossa 1-vuotiaana reilun puoli vuotta, ja koin asiasta niin huonoa omaatuntoa, että jäin takaisin hoitovapaalle heti kun sopiva tilaisuus tuli eteen. Se, mitä joku muu olisi tehnyt samassa tilanteessa, ei mielestäni kuulu minulle, enkä jaksa tuollaisilla asioilla vaivata päätäni. Eiköhän jokainen pyri tekemään parhaan ratkaisun omassa tilanteessaan...

mutta minä nautin elämästäni, lapsistani ja kodistani suunnattomasti. Olen ollut kotona 4 vuotta ja odotan kolmatta lasta. Tarkoitus on olla kotona niin kauan että hän täyttää 3 vuotta. Elämässäni on ollut vaikeita aikoja ja tämä elämänvaihe on siihen verrattuna mahtavaa aikaa. En ole täydellinen äiti. kaukana siitä, mutta olen onnellinen kotiäiti. Järjetön ajatus muuten että kotiäiti eläisi työäitien varoilla! Kannatta ottaa selvää mitä oman lapsen hoito tulee kunnalle kuukaudessa maksamaan, ennekuin väittää moista. Ehkäpä kotiäidit mahdollistavatkin omalla panoksellaan näitten uraäitien uran?

Tottakai se että on lapsen kanssa kotona, kun lapsi on pieni, tekee äidistä paremman kuin työssäkäyvästä äidistä. Vaikka se kotiäiti makaisi sohvalla ja laittaisi lapselle dvd:n pyörimään. Tai juoruilisi päivät pitkät puhelimessa kun "lapsi voi leikkiä itsekseen". Tai puuhaa lapsen kanssa pääosin sisätiloissa, koska lapsi tykkää siitä. Tai kirjoittelee av:lle kun lapsi puuhaa huoneessaan kun "niin pienihän leikkii yksin".



Toki kotiäiti on parempi, vaikka hän stressaisi taloudellisesta tilanteesta kun raha ei meinaa riittää. Eikä lasta voi viedä mihinkään muualle kuin kotipihalle, koska ylimääräistä rahaa ei ole. Tokihan se on kuitenkin parempi että äiti on kotona ja vaikka valvoo yöt laskeakseen mihin huomenna kaupassa on rahaa, kuin että olisi töissä ja lapsi hyvässä hoidossa päiväkodissa.



Kotiäiti on kuitenkin aina ja kaikissa olosuhteissa parempi. Koska kotona pitää olla ja lapset vaurioituvat peruuttamattomasti päiväkodissa. Ja etenkin perhepäivähoidossa. Näin se vaan on, koska kaikki elämäntilanteet ovat stereotyyppisiä, ihmiset samanlaisia ja kaikille lapsille sama ratkaisu on aina sopiva.



terkuin kotiäiti, joka ei ole töissä, koska potee huonoa omaatuntoa edes siitä ajatuksesta että menisi töihin - kiitos ympäristön. Kotiäiti, jonka rahat eivät riitä kuitenkaan ja yöt menee rahoja laskiessa, turha tulla mutisemaan että "kun mekin pärjätään ja aina voi karsia". Aina ei voi karsia, on muitakin pakollisia menoja kuin perusmenot. Taidan kuitenkin ennemmin olla huono äiti ja mennä sinne töihin, laittaa 1,5 vuotiaan lapseni tarhaan . Parempi sekin, kuin että kämppä lähtee alta ja meistä tulee kodittomia. Tai sitten mä vaan olen tyhmä, enkä tajua että kannattaisi kuitenkin pysyä kotona..

ei se muuta sitä faktaa, että sinä edelleen olet tuon ikäiselle paras hoitaja.

2 vuotiaana ja mun parhaat ja kestävimmät ystävyyssuhteet löytyvät sieltä asti. Viihdyin päiväkodissa alusta asti, sen näkee jo pk-kuvista ja vauvakirjan teksteistä. En pidä vanhempiani millään tavalla huonompina, olen iloinen että heillä on nyt työuransa kun minä olen aikuinen ja äiti. Jos ei äiti olisi palannut työelämään ajoissa niin saattaa olla että hänen uransa olisi "ei niin tyydyttävä" ja kaikkien on hyvä muistaa se, että sitä elämää on sitten kun lapsetkin ovat aikuisia. Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että omasta elämästä pitäisi luopua. Se jos joku on huonon itsetunnon merkki, että marttyyrimaisesti korostaa omaa erinomaisuuttaan kotiäitinä ja katsoo nenän vartta pitkin työssäkäyviä. Ihmisen tulee olla tyytyväinen elämäänsä ja omiin ratkaisuihinsa, Suomessa on hyvä päivähoito ja lapset eivät siitä traumatisoidu jos päivähoitoon laitetaan.

että teini-ikäisenne tai sitä vanhemmat lapset ovat oikein elämäänsä tyytyväisiä vaikka ovatkin menneet varhain hoitoon. Mikä teillä on pointtina tässä? Eihän lapsella/nuorella ole mitään elämänkokemusta arvioida sitä, miten tuo varhainen hoitoon laittaminen on vaikuttanut häneen. Se kaikki tulee esille sitten, kun he saavat itse lapsia, ja silloin vasta voitte oikeasti keskustella tästä asiasta.

Mutta se muuttaa sen faktan, että kotiäiti olisi aina parempi kuin työssäkäyvä äiti. Mä olen äitinä paras mahdollinen lapselleni, juuri siksi että menen töihin. Sillä huolehdin lapseni tarpeista ja takaan hänelle turvallisen tulevaisuuden.

Mun tekstin tarkoitus olikin osoittaa se, että nenänvarttansa pitkin työssäkäyviä äitejä nyrpistelevät kotiäidit eivät kuitenkaan ole parempia äitejä vaikka niin luulevat. He vaan sattuvat omaamaan harvinaisen suppean ja mustavalkoisen maailmankuvan.

Paras äiti huolehtii lapsestaan sekä itsestään, niin fyysisesti, taloudellisesti kuin psyykkisestikin, tarkoitti se sitten kenen kohdalla mitä tahansa - kotona, töissä tai osa-aikatöissä olemista.

-42-

ei se muuta sitä faktaa, että sinä edelleen olet tuon ikäiselle paras hoitaja.

nuorempi lapsistani hoitoon 1,5-vuotiaana. Se on kamalaa, mut pakkotilanne. Mulle on ihan selvää, että olen parempi äiti lapsilleni kun olen kotona, kuin mitä tulen olemaan kun olen töissä. Minä en oikein ymmärrä, miksi sitä ei saa sanoa. Pieni lapsi tarvitsee äidin aikaa, eikä oikeastaan juuri mitään muuta. Kun olen töissä ja lapseni hoidossa, hän saa aikaani hyvin vähän hoitopäivän jälkeenkin, koska mun on pakko tehdä myös kotityöt.

43

Miksi kotiäitien kommentit harmittavat sinua, jos oma ratkaisusi on ollut lapsen vieminen hoitoon?

Tuskin sinä olet valintaa tehdessäsi ajatellut lapsen etuutta, sillä kotona hänen olisi paras olla, etenkin paras äiti-syndroomaiselle.