Mies iski mua nyrkillä selkään yöllä, kun kuorsasin.
Löi siis tosi lujaa sellasen oikean suoran ja huusi että ole nyt vittusaatana jo hiljaa. Pelästyin hirveästi ja menin olkkarin sohvalle. Hetken päästä tuli perässä, pisti täydet valot päälle ja alkoi huutaa niin että 7v poika heräsi. Poika ei yleensä herää vaikka mitä tapahtuisi.
Yritin tyynnytellä miestä olemaan hiljempaa, mutta se vain jatkoi "nyt puhutaan"-paasaustaan. Komensi mut makkariin, mutta kun en heti totellut, sanoi erittäin uhkaavaan sävyyn, että nyt menet ennen kuin mä suutun. Katsoin parhaaksi mennä.
Makkarissa jatkoi paasaustaan kaikesta mahdollisesta. Vastailin niukasti, mutta se vasta häntä ärsytti. Pelkäsin ihan hirveästi, sydän hakkasi ja päässä suhisi. Lopulta hän nukahti, ja minä hiivin olkkariin.
Aamulla heräsin siihen, kun taas pantiin täydet valot päälle ja sanottiin jotain vittumaista.
Meidän piti iltapäivällä lähteä kylpylään vuorokaudeksi ja lähdettiinkin, vaikka yöllä hän oli sanonut, ettei lähdetä, koska hän ei kestä kuunnella mun kuorsausta. Siellä hän onneksi käyttäytyi ihmisiksi, vaikka yleensä äyskii ja tiuskii mulle ihmisten kuullen.
Yöllä yritin väkisin pysyä valveilla mahdollisimman paljon, mutta kolmen jälkeen en oikein enää jaksanut. Itketti ja mietin, onko mies oikeesti tulossa hulluksi, kuten olen joskus ajatellut. Hän ei ole ollut varsinaisesti väkivaltainen, mutta on käyttäytynyt uhkaavasti, heristänyt nyrkkiä mun edessä ja kerran tyrkännyt mua molemmin käsin ja sanonut samalla, että vittu mä haluaisin lyödä sua.
Tiedän nyt myös, että hän on ennenkin lyönyt mua kun nukun. Olen pari kertaa herännyt siihen, että aivan kuin mua olisi isketty palleaan. Hän kielsi tehneensä niin kun kysyin, mutta nyt tiedän, etten kuvitellut.
Ennusteeni on aika huono vai mitä? On vain ajan kysymys, milloin saan kunnolla turpaani. Nämä kohtaukset tulevat arvaamatta, joten pitää olla varuillaan koko ajan.
Kommentit (56)
"se vain jatkoi "nyt puhutaan"-paasaustaan. Komensi mut makkariin, mutta kun en heti totellut, sanoi erittäin uhkaavaan sävyyn, että nyt menet ennen kuin mä suutun. Katsoin parhaaksi mennä. Makkarissa jatkoi paasaustaan kaikesta mahdollisesta. Vastailin niukasti, mutta se vasta häntä ärsytti. Pelkäsin ihan hirveästi, sydän hakkasi ja päässä suhisi."
Tiedän tunteen. Ennemmin tai myöhemmin menee rumaksi. Lähde. Rahallista tukea saa. Asunnon saa. Apua saa, jos mies ryhtyy hankalaksi. Kun uhkaava tilanne tulee, soita hätäkeskukseen heti äläkä jää odottelemaan ja toivomaan, että saat itse puhumalla miehen rauhoittumaan/lähtemään/järkiinsä. Yleensä poliisi tulee paikalle tällaisissa tilanteissa todella nopeasti, kun kerrot, että aiempaa väkivalta-/uhkailutaustaa on. Pidä käsilaukussa aina avaimet, rahaa, puhelin. Opeta lapsillesi esimerkilläsi, ettei ketään saa uhkailla tai kohdella kaltoin. Jos joku niin tekee, silloin toimitaan eikä odotella. Näissä tilanteissa armoa ei anneta. Älä sinäkään anna.
Omasta lapsuudesta tiedän, miten hirvittävän ahdistavaa ja pelottavaa oli isän raivonpuuskat. Vaikka varsinaista väkivaltaa ei aina ollut, niin se tunne, että "jotain tapahtuu" on niin hirveää, ettei sitä ymmärrä kuin samassa tilantessa olleet. Se muovaa kyllä aikuiselämänkin ihmissuhteet.
Jos pelkäät väkivaltaa, niin se on jo riittävän suuri syy lähteä. Sinun tapauksessa ensimmäinen isku on muuten jo tullut.
ja vauhdilla, ala järjestellä itsellesi asuntoa, nyt kun sulla on taas töitä. Kuulostaa todella vaaralliselta mieheltä, joka saa järjettömiä raivareita pikkuasioista. Muu maailma yleensä herättäisi nukkuvan tai vaihtaisi huonetta. Lyöminen ei ole oikein. Ja sen sun nolaaminen toisten kuullen. Älä jää kynnysmatoksi, ja entäs lapset, tuleeko nekin saamaan raivareista osansa?
(Meillä kuorsaa molemmat, ei sen takia ketään nukkuvaa lyödä ja aleta siitä paasaamaan. Lastenhuoneessa on varapatja, ja sinne lattialle jompikumpi parkkeeraa, jos toisen kuorsaus häiritsee. Mökillä voi aina vaihtaa alakertaan.)
Kyllä yh:na selviät ihan ok, vaikka sulla määräaikainen työpaikkakin olisi. Liityt työttömyyskassaan heti.
suuttui ihan pienistä asioista ja saattoi ruveta huutamaan vaikka keskellä kauppaa ja nolas monta kertaa julkisesti. olen joutunut menemään turvaan lukkojen taakse vessaan koska uhkailu on just sitä luokkaa että turpaan tulee ja aika äkkiä. lisäksi pelkäsin ja inhosin sitä huutoa. en voi tajuta miten joku voi niiiin helposti menettää hermonsa. en vain tajua.
tosta kuorsauksesta. ite aina otin miestä nenästä kiinni että olis hiljaa mutta eihän se tehoa kuin hetken.
Päästään pipi se on ja siksi sun pitää lähteä lasten kanssa ajoissa turvaan, ennen kuin tapahtuu jotain vakavampaa. Sun pitäisi mennä lääkäriin näyttämään iskun jälkeä. Kerää ainakin vaatteita ja rahaa työpaikalle piiloon, ettet joudu taivasalle, kun äkkilähtö tulee. Älä kuvittele, että pystyt hallitsemaan tilanteen, kun äijä sekoaa.
Mies tulee kohta työreissulta. Ahistaa.
Olen pohtinut, voiko mies olla tosiaan sairas mieleltään. Hänen äitinsä oli kuollessaan psykiatrisella osastolla harhojen takia. Mistä mä tiedän onko tää jotain sellaista, vai onko se vain muuten ilkeä ja inhottava. Välillä menee pitkään rauhallisesti ja sitten päässä napsahtaa.
missä asennossa petikaveri kuorsaa? Mun mies kuorsaa vain selällään ja tönäisen sitä pikkusen jos kovaääniseksi äityy. Näin vaihtaa asentoa ja kuorsaus loppuu. Selkään voi myös laittaa yövaatteeseen taskun, johon laitetaan pallo. Näin ei voi nukkua selällään. Näin jostain luin.
Luuletko, että joku uskoo tarinasi ja jos on joku uskonut niin on TYHMÄ.
Jos kuorsaat niin kuorsaat makaessasi selälläsi ja silloin ei mies pääse lyömään selkään.
Muutenkin juttusi oli ihan pimee. Mene hoitoon.
Kukaan meidän tuttu ei tosin uskoisi miehestä mitään tällaista.
Tällä hetkellä en jaksa ruveta eroruljanssiin, yritän selvitä muuten.
Syksyllä kaikki saattaa olla toisin.
T. Ap
selviät hengissä syksyyn saakka. Yks isku väärään kohtaan voi viedä hengen, vaikkei se olisikaan tarkoitus.
ja että pidät kulisseja pystyssä ei ole hyvä juttu. eikö sulla ole ketään, jolle voisit oikesti kertoa kaiken?
että tuo juttu oli totta?
kuinka voi lyödä selkään jos toinen makaa selällään?
jos uskoit niin mene hoitoon.
mä kuorsaan ihan missä asennossa tahansa siis vaikka mahallani ja valitettavan kovaa (jopa naapurit ovat valittaneet) mutta silti mun mies ei ikinä oo LYÖNYT mua ja huutanut... töytäissyt kyllä ja sanonut, että oo jo hiljaa
hommasin kuorsuskiskon, en enää kuorsaa, mahtava homma!
Joka viides parisuhteessa elävistä naisista on joutunut joskus puolisonsa väkivallan, uhkailun tai seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Tutkitusti naisen vaarallisin paikka on kotona, neljän seinän sisällä.
Väkivallan käyttäjistä valtaosa, 90 prosenttia, on edelleen miehiä. Suurin osa väkivallan käyttäjistä on tavallisia, työssäkäyviä miehiä. He edustavat kaikkia yhteiskuntaluokkia ja omaavat hyvin erilaisia elämänkohtaloita.
– Pyrkimys kumppanin tekemisten kontrollointiin ja määräilyyn saattavat olla merkkejä vallankäytön tarpeesta parisuhteessa. Asetelma on väärä, sillä suhdetta ei saisi hallita vain yksi osapuoli. Sen tulisi olla kahden ihmisen tasavertainen liitto. Tasapainoiseen suhteeseen ei kuulu pyrkimys toisen elämän rajoittamiseen, Lyömätön Linja Espoossa -toiminnan johtaja Jari Hautamäki sanoo.
Hautamäki kertoo, että väkivalta alkaa suhteessa usein samalla kaavalla. Ensin on kovaa huutamista, lähestymistä, kiinnipitämistä ja ravistelua. Myöhemmin mukaan tulevat läimäytykset, tönimiset ja potkut. Väkivalta on luonteeltaan sellaista, ettei se koskaan katkea itsestään.
Ilman apua, perheväkivalta vain pahenee ja lisääntyy ajan kuluessa.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/?x217839=907014
Joanna V. Hunterin kirja But He’ll Change on perheväkivallan uhrin paras ystävä: jämäkkä, luotettava ja ymmärtävä. Se panee väkivaltaisen miehen ahtaalle. Naisesta – uhrista – kirja kuorii selviytyjän.
Se tavallinen tarina. Nainen tapaa valloittavan miehen, rakastuu. Kaikki on kuin satua. Pari avioituu, saa lapsia. Elämä on ihanaa ja kaunista eikä mikään ole pielessä – kunnes eräänä päivänä idylli sortuu: mies lyö.
Se tavallinen, tuhansien naisten tarina on myös Joanna V. Hunterin tarina. Yhdysvaltalainen Hunter eli vuosikausia väkivaltaisen, sekä fyysisesti että henkisesti alistavan miehen kanssa. Mutta toisin kuin aivan liian moni muu, Hunter ei jäänyt onnettomaan, vaaralliseen suhteeseen, vaan onnistui lähtemään. Vuosia myöhemmin kokemusten pohjalta syntyi kirja But He’ll Change. End the Thinking That Keeps You in an Abusive Relationship, (Kyllä se vielä muuttuu. Lopeta selitykset, jotka pitävät sinua alistavassa suhteessa).
Kuten kaikki perheväkivallan kohteeksi joutuneet naiset, Hunterkin oli ensimmäisen lyönnin jälkeen yllättynyt, järkyttynyt ja epäuskoinen. Ei minun elämässäni tapahdu tällaista, hän ajatteli ja selitti itselleen, että kyse oli yksittäistapauksesta. Kymmeniä iskuja, potkuja ja tönäisyjä myöhemmin selitykset lisääntyivät: Mutta kun rakastan häntä. En osaa elää ilman häntä. Hän tarvitsee minua. Ei hän tarkoita pahaa. Kyllä hän muuttuu.
Luuletko, että joku uskoo tarinasi ja jos on joku uskonut niin on TYHMÄ. Jos kuorsaat niin kuorsaat makaessasi selälläsi ja silloin ei mies pääse lyömään selkään. Muutenkin juttusi oli ihan pimee. Mene hoitoon.
Miten niin juttuni on pimee? Sulla on vissiin aika vähän elämänkokemusta, jos luulet, ettei tällaista voi tapahtua. Minä en olisi uskonut, että meille käy näin, jollekin muulle vain.
Ap
"Haluan, että lapset saavat käydä lukuvuotensa rauhassa loppuun, ja itse haluan keskittyä uuteen työpaikkaani. Syksyllä kaikki saattaa olla toisin."
Syksyllä tosiaan kaikki saattaa olla toisin, olet oikeassa. Sinä saatat olla hengetön ja lapset asuvat isänsä kanssa, joka hakkaa heitä. Koskaan ei tosiaan tiedä. Itse en jäisi kyllä tilannetta enää katsomaan vaan pakkaisin kamppeet ja ottaisin jonnekin auttavaan tahoon yhteyttä.
Päästään pipi se on ja siksi sun pitää lähteä lasten kanssa ajoissa turvaan, ennen kuin tapahtuu jotain vakavampaa. Sun pitäisi mennä lääkäriin näyttämään iskun jälkeä. Kerää ainakin vaatteita ja rahaa työpaikalle piiloon, ettet joudu taivasalle, kun äkkilähtö tulee. Älä kuvittele, että pystyt hallitsemaan tilanteen, kun äijä sekoaa.
Kukaan meidän tuttu ei tosin uskoisi miehestä mitään tällaista.
Tällä hetkellä en jaksa ruveta eroruljanssiin, yritän selvitä muuten.
Syksyllä kaikki saattaa olla toisin.
T. Ap
selviät hengissä syksyyn saakka. Yks isku väärään kohtaan voi viedä hengen, vaikkei se olisikaan tarkoitus.
ja että pidät kulisseja pystyssä ei ole hyvä juttu. eikö sulla ole ketään, jolle voisit oikesti kertoa kaiken?
kuorsaa usein ja kovaa. Olen itse erittäin herkkäuninen enkä saa pitkään aikaan unta, jos herään. Kyllä on mullakin ollut väkivaltaisia ajatuksia, kun väsyneenä taas herään.
Teoilleen ihminen onneksi voi jotain, joten en tietenkään lyö ikinä.
Sulla on hei lapsia, sun pitää ajatella heidän oikeuttaan olla kasvamatta kieroon. Tuolla menolla poikasi perii isänsä mallin ja tytär äitinsä.
Lähde heti kun seuraavan kerran uhkailee, ja pidä huoli että kerrot turvakodissa kaikki vanhatkin jutut. Äläkä koskaan jää miehen kanssa kaksin eroa tehtyäsi.
ymmärtämään, miksi he joutuivat elämään tuollaisessa perhehelvetissä. Tietysti, kun äidillä ei ollut vakituista työpaikkaa...
Älä nyt oikeasti viitsi.