Lue keskustelun säännöt.
Joilla aikuisia / aikuistuvia lapasia, miten olette selvinneet lasten tuomasta pettymyksestä?
01.01.2012 |
Pettymyksellä haen sitä, että olette itse miettineet minkä opiskelupaikan / kumppanin / elämän tavan lapsi valitsee ja kun näin ei sitten tapahdukaan, niin miten olette tästä selvinneet?
Itselläni tämä ei ole ajankohtaista vielä, sillä lapseni on 1v, mutta mietin vain, että huomaan itsessäni pelettovia piirteitä siitä, että suunnittelen hänen tulevaisuuttaan jo valmiiksi. Onhan tässä mulla vielä aikaa kasvaa, mutta uskon, että tältäkin palstalta löytyy vanhempia, jotka ovat olleet pettyneitä näihin valintoihin.
Miten siis olette selvinneet (=saanut pidettyä suunne kiinni ja olleet tyytyväisiä siihen mitä on)?
Kommentit (57)
Mummini on kuollut jo 12 vuotta sitten, joten hänen kutomansa lapaset varmaankin ovat jo aikuistuneet? Hyvin ovat tosiaan kestänyt. Toista se ois, jos meikäläinen alkais lapasia tikuta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enminä ainakaan omia valintoja tehnyt. Minut on pakotettu lukioon ja sen jälkeen yliopistoon ja töihin. Vanhempani tekivät täysin selväksi, että kotiin ei ole asiaa jos valitsen toisin.
Tyttäremme valitsi puolisokseen todellisen luuserin, jolla ei ole työtä eikä koulutusta eikä aikomusta hankkia kumpaakaan. Hän on omasta mielestään valinnut parhaan mahdollisen elämäntavan ja suosittelee sitä tyttärellemmekin. Koska hän on täysin sosiaalitukien varassa, myös tyttömme tulot syynätään Kelassa ja sossussa tarkasti, sillä oletus on, että tyttäremme elättää miestään. Siksi emme voi esim. laittaa hänelle rahaa tilille lahjaksi(kun sama summa otettaisiin heti avomieheltä pois). Käteen antaminen on vaikeaa 300 kilometrin päähän.
Erityislahjakas tyttäremme opiskelee unelma-alaansa, mutta oli vähällä jättää todella vaikeasti saatavan opiskelupaikan ottamatta tämän samaisen poikaystävän takia. Suostui pitkin hampain aloittamaan opiskelun, kun maksoimme myös poikaystävän muuton ja molempien takuuvuokrat ja vuokrat aluksi. Tämä vei kaikki säästömme ja esim. lomiin varatut rahat. Tämä jatkuva säätäminen on myös heikentänyt meidän ja tyttären välejä niin, että emme enää edes tapaa häntä juuri lainkaan. Hän ei ole millään muotoa kiitollinen uhrauksista, joita olemme tehneet.
on, että yliopistokoulutus on hankittava. Sai sitten hakeutua mieleiselleen alalle, tekee parhaillaan gradua.
En vaadi muuta.
Yo-koulutuksen hankkineita on nykyään varmaan 50 % väestöstä, sen sijaan yo-koulutusta vaativat paikat ei ole lisääntyneet. Itse vaadin aikoinani itseltä yo-koulutusta. Nyt olen FM, joka on töissä alalla, jossa ei vaadita mitään koulutusta. Olisin voinut olla huonopalkkaisessa työssäni hyvin kauan pidempään jos en ois hankkinut yo-koulutusta. Yleissivistys on kyllä ollut hyvä etu, vaikkei sitä mihinkään tarvitsekaan.
Toisaalta kuitenkin ymmärrän, että koulutus tuo turvaa. Ja kyllä se yleissivistyskin tärkeää on. Itselläni vaan lähinnä haittaa, jos joku kuulee, että on FM, että mikähän toikin kuvittelee olenvansa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity lapseesi ja hänen kehitykseen. Aikuistumiseen on vielä vuosia aikaa, mutta samantapaisia pettymyksiä saattaa tulla jo aiemmin jos lapsi ei innostukaan sinun valitsemasta harrastuksesta tms.
Sanoisin tähän yleisen neuvon: keskity omien mielenkiinnon kohteittesi löytämiseen ennemmin kuin lapsen. Elämän ei kuulu pyöriä vain lapsen ympärillä. Kaikilla vanhemmilla oli varmaan ennen lasta harrastuksia / mielenkiinnin / intohimon kohteita. Niitä kannattaa jatkaa ja vahvistaa, näin lapsikin saa terveen mallin.
Itsehän olet lapases valinnu, turha murehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En välttämättä ole oikein ihminen vastaamaan, koska minulla ei ole lapsia, mutta kerron kuitenkin, millaista on ollut, kun vanhemmat ovat pettyneet ja vihastuneet elämäni valinnoista.
Menin armeijaan lukion jälkeen, isän lopetti yhteydenpidon täysin. Emme ole puhuneet pariin vuoteen, koska hän on varma että kävin intin vain hänen kiusakseen.
Äitini ei ole koskana sanonut armeija-ajastani mitään huonoa, mutta armeijan jälkeen kävin uudelleen toisen asteen amiksessa; valmistuin yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi ("rekkalesboksi"). Tästä äitini otti nokkiinsa, koska rekkakuski on kuulemma duunari ja äiti olisi halunnut minusta akateemisen. Hän toteaa aina kun kerron työpäivästäni/jostain autoihin liittyvästä, ettei häntä kiinnosta miesten työt. Äitini on sairaanhoitaja.
On raskasta, miten vanhempieni seurassa joudun kieltämään osan itsestäni ja teeskentelemään, ettei se satu. Isäni ei ole suostunut tapaamaan kihlattuani, jonka löysin armeijasta.
Kuitenkaan en suostu ajattelemaan, että olisin pettänyt vanhempani: olen aikuinen ja minulla on oikeus tehdä elämässäni mitä haluan ja olla onnellinen. Mielestäni on todella suvaitsematonta omilta vanhemmilta toivoa, mitä lapsista tulee "isoina" - vaikka tietenkin ymmärrän, että vanhemmat haluavat lapsilleen vain parasta.
karmeaa, kun näkee lapsensa ottavan puolisokseen täydellisen lusmun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla ei ole mitään oikeutta suunnitella millainen lasteni OMA elämä tulee olemaan. He tulevat tekemään ihan itse omat suuret päätöksensä. Toivon hartaasti, että olisin sellainen äiti, joka olisi luottamuksen arvoinen ja saisin keskustella nuoreni kanssa, kun hän näitä päätöksiään tekee.
Lastansa ei kukaan voi omistaa. Ei fyysisesti tai henkisesti. Olisi henkistä väkivaltaa määräillä ja puuttua mainitsemiisi asioihin.
JOS joskus alat rakastaa omaa 1-vuotiastasi, huomaat, että hänen hyvinvointinsa ja ONNELLISUUTENSA onkin sinulle kaikkein tärkeintä ja siksi voit hyväksyä, että hänellä on ihan oma elämä ilman sun suunnitelmia.
Jos omat lapseni tekevat huonoja valintoja elämässään, joutuvat vaikeuksiin, rikoksiin tai huumeisiin olisi se tietysti valtava pettymys ja suru. Se olisi valtava pettymys omiin vanhemuuden tatoihini, en olisi osannut opettaa lasta elämään, osannut antaa mitä hän tarvitsee ja olla hänen tukenaan.
Lasteni ei tarvitse toteuttaa minun haaveitani, mutta myönnän, että olen tuntenut häpeää ja pettynystä, kun nyt 15v tyttöni on laiminlyönyt koulunkäynnin ja peruskoulun päättötodistus tulee olemaan surkea. Kaikki kyselevät mihin lukioon hän aikoo ja lukioon hänellä ei todellakaan ole mitään asiaa. Samanikaisillä serkuilla on yli ysin keskiarvot ja äidit loistavat tyytyväisyyttä. Pettymyksen tunne tulee ehkä pelosta, että tyttö ei löydä omaan paikkaansa vaan liittyy näiden syrjäytyneiden nuorten isoon joukkoon. Pelko tulee myös siitä, että minä kyllä näen tuossa välillä niin huonosti käyttäytyvässä neitosessa paljon potentiaalia vaikka mihin, mutta pelkää, että muut eivät sitä näe.
On paljon helpompi olla äitinä toiselle lapsellemme, joka on luokkansa parhaimistoa ja harrastaa aktiivisesti vaikka mitä.
Pettymystä en lapsille osoita, mutta puhun paljon siitä että ihmiset ovat erilisia, eikä erilaisuus liity arvoasteikoon hyvä-huono.
Pettymystä lievittää ehkä se, että vaikka olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen johtavassa asemassa, suurimmaksi saavutuksekseni koen omat lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikuttavat ihan aikuiselta mallilta eli siinä ei mitään. Se asia mihin olen pettynyt on että varsinkin tuulisella säällä noihin tarvitsee sormikkaat alle, muuten tulee kylmä. Siinä mielessä eivät kauhean itsenäiset lapaset. Toivottavasti tämä vastasi ap'n kysymykseen.
Näin minäkin äitinä ajattelen.
Äiti, jonka nuori on ihan erilainen kuin itse. Mutta kunnollinen.
"mulla ei ole mitään oikeutta suunnitella millainen lasteni OMA elämä tulee olemaan. He tulevat tekemään ihan itse omat suuret päätöksensä. Toivon hartaasti, että olisin sellainen äiti, joka olisi luottamuksen arvoinen ja saisin keskustella nuoreni kanssa, kun hän näitä päätöksiään tekee.
Lastansa ei kukaan voi omistaa. Ei fyysisesti tai henkisesti. Olisi henkistä väkivaltaa määräillä ja puuttua mainitsemiisi asioihin.
JOS joskus alat rakastaa omaa 1-vuotiastasi, huomaat, että hänen hyvinvointinsa ja ONNELLISUUTENSA onkin sinulle kaikkein tärkeintä ja siksi voit hyväksyä, että hänellä on ihan oma elämä ilman sun suunnitelmia.
Jos omat lapseni tekevat huonoja valintoja elämässään, joutuvat vaikeuksiin, rikoksiin tai huumeisiin olisi se tietysti valtava pettymys ja suru. Se olisi valtava pettymys omiin vanhemuuden tatoihini, en olisi osannut opettaa lasta elämään, osannut antaa mitä hän tarvitsee ja olla hänen tukenaan."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani olisivat halunneet, että joku heidän lapsistaan olisi jatkanut perheen maatilaa. Suvussa ei ole koskaan tehty mitään muuta työtä kuin maanviljelyä. Vanhempien pettymykseksi jokainen meistä meni yliopistoon. Tila jouduttiin lopettamaan vaikka ois voinut rakentaa suurella rahalla 200 lehmän navetan, kökkiä siellä kahdesti päivässä nälkäpalkalla ja syrjäytyä. Vanhempiaan on joskus vaikea miellyttää...
Onneksi sentään miehestäni pitävät enemmän kuin musta!
on, että yliopistokoulutus on hankittava. Sai sitten hakeutua mieleiselleen alalle, tekee parhaillaan gradua.
En vaadi muuta.
vanhemmat vaativat ihan päinvastaista. Kun 18-vuotiaana lukiolaisena ilmoitin hakevani opiskelupaikkaa yliopistosta, saivat vanhempani aivan täydellisen raivarin.
(isä talonmies, äiti siivooja)
Mitä ihmettä oikein haihattelen jotain yliopisto-opintoja, pitää mennä oikeaan kouluun.
Nuorena ja pelokkaana taivuin vanhempieni tahtoon ja menin kauppikseen, vaikka en ole yhtään markkinointihenkinen... Sieltä sitten valmistuin, nyt töissä jo kohta 20 vuotta paikallisessa marketissa, jossa työ tasoa evvk.
Monasti kadehdin niitä, jotka uskaltavat kapinoida vanhempiaan vastaan ja tehdä omia päätöksiä. Minä en uskaltanut.
Meidän perheessä yliopisto-opintoja pidettiin ihan haihatteluna, jota yksikään järkevä ihminen ei ajattele...
Onneksi lapset ovat lapsia niin pitkään, että vanhempikin ehtii sopeutua ;). Itse olen ajatellut, että itse lapsi ei koskaan tuota pettymystä. Jotkin hänen tekonsa tai valintansa voivat tietysti tehdä niin.
Lapsen valintoja voi yrittää vaivihkaa ohjailla, mutta päätökset tekee (aikuinen tai aikuistuva) lapsi itse ja elää sitten seurausten kanssa. Täytyy myöntää, että olisin itse ehkä tehnyt joitakin asioita toisin,mutta tämän kanssa eletään.
Sen olemme lapsilta vaatineet, että jokin tutkinto on suoritettava peruskoulun jälkeen. Alan ovat saaneet valita itse. Nyt näyttää siltä, että töitä riittää ja menestyvät elämässä (vaikkeivät valinneet sitä akateemista alaa). En siis ole ollenkaan pettynyt lapsiini, Hienoja ihmisiä ovat kaikki.
MItä tarkoitat, missä iässä lapaset ovat aikuistuneet? Montako vuotta ovat lojuneet hattuhyllyllä kun ovat aikuistuneet?
Mun kovinkaan monet lapaset eivät ole tuottaneet pettymystä. Todella taidokkaasti on mummini kutonut niin kasassa ovat pysyneet. Ei taida edes olla mitään Seppälän tms. lapasia meikäläisellä.