Joilla aikuisia / aikuistuvia lapasia, miten olette selvinneet lasten tuomasta pettymyksestä?

En tarkoita pettymystä siitä, että ei tee niin kuin vanhemmat haluavat tai suunnittelevat vaan sitä, että vanhempi ei saisi olla pettynyt, jos aikuistuva lapsi ei käytä lainkaan omaa kapasiteettiaan, ei saa opiskelupaikkaa huonojen numeroiden takia ja elää sossun tuella. Miksi tähän ei saisi olla pettynyt? Miksi pitäsi osata iloita, kun lapsi heittää elämänsä hukkaan - varsinkin jos heittää sen hukkaan esim. luuserin poikaystävän takia?

On tosiaan olemassa vanhempia, jotka eivät hyväksy lastensa ratkaisuja, vaikka päällisin puolin niissä ei vikaa olisikaan, mutta mielestäni kyllä lapsensa ratkaisuihin saa olla pettynyt, jos lapsi ei tee elämällään mitään ja jättäytyy pois normaaleista rutiineista. Olen jopa sitä mieltä, että vanhempien pitäisi selvemmin ilmaista mielipiteensä eikä vain nostaa käsiä pystyyn. Jos lapsi valitsee elämänurakseen sossutuilla elämisen, en ikimaailmassa suostuisi lastani tukemaan rahallisesti tai antamaan hyväksyviä kommentteja. Miksi en saisi ilmaista mielipidettäni, kun lapsi ei millään tasolla pyri toimimaan omaksi parhaakseen?

Esim. tuo yksi vanhempi, joka maksoi lapsensa ja tämän luuserimiehen asumiset opiskelupaikkakunnalla, jotta lapsi vain opiskelisi, on nyt valintapisteessä. Kun välit ovat jo valmiiksi etäiset, eikä lapsi arvosta lainkaan vanhempiensa tukea, on mielestäni tärkeää, että vanhemmat ilmaisevat kantansa suoraan. Suosittelen kirjeen kirjoittamista. Siihen kun laittaa, että lapsi olisi voinut valita minkälaisen elämän tahansa, kunhan käyttäisi taitojaan hyväkseen ja vanhemmat olisivat sen hyväksyneet mutta että eivät voi hyväksyä lusmuilua ja tuilla elämistä ja päivien kuluttamista nenäänsä kaivellen ja että eivät tule tuollaista elämäntapaa elättämään missään vaiheessa. On tärkeää kertoa lapselle, että hän olisi voinut valita monella tapaa ja vanhemmat olisivat sen hyväksyneet. Ja on tärkeää ilmaista tarkalleen, mikä on se elämäntapa, mitä vanhemmat eivät hyväksy ja miksi.

Liian moni nuori valitsee sen tien, josta on helpoin kulkea. Ei viitsitä yrittää, kun helpommalla pääsee ja lopulta eletään sossun tuella eikä pyritäkään parempaan. Kyllä tästä voi jo mielipiteensä ilmaista.

elämisestä. Sellaista tukea voivat tarvita jopa työssä käyvät ihmiset ja vaikka olisivat kuinka yritteliäitä, jotkut jopa menestyneitä, kuten monet taiteen ja kulttuurin alalla työskentelevät. Katsos kun tässä maassa on aika kallista esim. asuminen ja ruoka, kaikilla ei ole 8-16-työtä, josta saa keskivertosuomalaisen palkan.

En tarkoita pettymystä siitä, että ei tee niin kuin vanhemmat haluavat tai suunnittelevat vaan sitä, että vanhempi ei saisi olla pettynyt, jos aikuistuva lapsi ei käytä lainkaan omaa kapasiteettiaan, ei saa opiskelupaikkaa huonojen numeroiden takia ja elää sossun tuella. Miksi tähän ei saisi olla pettynyt? Miksi pitäsi osata iloita, kun lapsi heittää elämänsä hukkaan - varsinkin jos heittää sen hukkaan esim. luuserin poikaystävän takia?

On tosiaan olemassa vanhempia, jotka eivät hyväksy lastensa ratkaisuja, vaikka päällisin puolin niissä ei vikaa olisikaan, mutta mielestäni kyllä lapsensa ratkaisuihin saa olla pettynyt, jos lapsi ei tee elämällään mitään ja jättäytyy pois normaaleista rutiineista. Olen jopa sitä mieltä, että vanhempien pitäisi selvemmin ilmaista mielipiteensä eikä vain nostaa käsiä pystyyn. Jos lapsi valitsee elämänurakseen sossutuilla elämisen, en ikimaailmassa suostuisi lastani tukemaan rahallisesti tai antamaan hyväksyviä kommentteja. Miksi en saisi ilmaista mielipidettäni, kun lapsi ei millään tasolla pyri toimimaan omaksi parhaakseen?

Esim. tuo yksi vanhempi, joka maksoi lapsensa ja tämän luuserimiehen asumiset opiskelupaikkakunnalla, jotta lapsi vain opiskelisi, on nyt valintapisteessä. Kun välit ovat jo valmiiksi etäiset, eikä lapsi arvosta lainkaan vanhempiensa tukea, on mielestäni tärkeää, että vanhemmat ilmaisevat kantansa suoraan. Suosittelen kirjeen kirjoittamista. Siihen kun laittaa, että lapsi olisi voinut valita minkälaisen elämän tahansa, kunhan käyttäisi taitojaan hyväkseen ja vanhemmat olisivat sen hyväksyneet mutta että eivät voi hyväksyä lusmuilua ja tuilla elämistä ja päivien kuluttamista nenäänsä kaivellen ja että eivät tule tuollaista elämäntapaa elättämään missään vaiheessa. On tärkeää kertoa lapselle, että hän olisi voinut valita monella tapaa ja vanhemmat olisivat sen hyväksyneet. Ja on tärkeää ilmaista tarkalleen, mikä on se elämäntapa, mitä vanhemmat eivät hyväksy ja miksi.

Liian moni nuori valitsee sen tien, josta on helpoin kulkea. Ei viitsitä yrittää, kun helpommalla pääsee ja lopulta eletään sossun tuella eikä pyritäkään parempaan. Kyllä tästä voi jo mielipiteensä ilmaista.

Tosin mun lapseni jo yläasteella..

tuottaneet mitään pettymyksiä.

Lapseni ei ole minä.



Tosin en pidä suutani kiinni, jos lapsi tuo kotiin näytille orastavat rikollisen ja 3 lapsen yh-äidin, jonka edellinen elättäjä on vankilassa. Mutta samalla tavalla sanoisin ystävällenikin, että valintansa on järjetön.



Eli lapsi saa tehdä virheitä ja poiketa "suunnitelmistani", mutta sanon hänelle ihan samat mielipiteet kuin sanoisin ystävälleni. Eli tyhmä ottaa pikavippejä, idiootti sammuu kadulle, vain järjetön ei opiskele ammattia jne.

tuottaneet mitään pettymyksiä.

Ilmeisesti et välitä tai sitten (harvinaista kyllä) ovat tehneet juuri sinua miellyttäviä valintoja. Hurskastelua väittää, etteivät lapset muka koskaan omilla valinnoillaan tuottaisi pettymystä vanhemmilleen.

on, että yliopistokoulutus on hankittava. Sai sitten hakeutua mieleiselleen alalle, tekee parhaillaan gradua.

En vaadi muuta.

En minäkään tehnyt mitään valintoja, jotka olisivat vanhemmilleni olleet pettymyksiä...



Jos on fiksut odotukset, kyllä fiksut lapset sitten toimivat fiksusti.



Ja esimerkiksi koulutuksen suhteen, vanhemmat itse aika lailla määrittävät sen uran kouluvalinnoilla ja sillä, miten paljon panostavat lasten koulunkäyntiin alkuvaiheessa.

yritin estää tytärtäni menemästä naimisiin ja tekemästä lapsia köyhemmän miehen kanssa. Olen vieläkin katkera ja tyttäreni tietää sen. Nähdään muutaman kerran vuodessa pikaisesti.

näistä nuoremman kanssa on helppoa, koska hän on valinnut kaiken samoin kuin minä tekisin, olemme kiinnostuneita samoista asioista ja hänen poikaystävänsäkin on tosi mukava. Vanhemman kanssa on toisin. Hän valitsi koulutuksen, joka ei minua miellyttänyt, poikaystävästä en pidä, ja muutenkin ollaan kaikesta eri mieltä. Aluksi oli vaikeaa, mutta olen pikkuhiljaa sopeutunut. Olen hyväksynyt, että´en voi mitenkään vaikuttaa asiaan ja jokainen tekee omat ratkaisunsa. Välimmekin ovat alkaneet lämmetä, kun olen itse muuttanut ajattelutapaani ja huomannut, että fiksu ja pärjäävä aikuinen se tämäkin lapseni on.

varrella kasva tajuamaan että lapsesi on erillinen yksilö omine tarpeineen. Uhmaikä murrosikä yms kasvattaa vanhempaa tähän. 1v on vielä äidin vauva ja äidin tahdon alainen, koulussa viimeistään lapselle alkaa kasvaa omakin elämä. Paitsi niille jotka joutuvat luopumaan omasta elämästään toteuttaakseen äidin tarpeita- heitäkin on nähty.

En olisi huolissani, jos et ole jotenkin häiriintynyt itse. Paras lahja elämää varten lapselle on mielestäni kunnioittaa hänen persoonaansa ja erillisyyttään, jo ihan pienestä pitäen. Toteuta itse omat tarpeesi ja unelmasi, niin lapsikin saa oikeuden omaan elämään.Näin olen yrittänyt itse tehdä ja kyllä on ihanaa katsoa kun lapset pikkuhiljaa kokeilevat omia siipiään ja voimiaan ja luottamus elämää kohtaan kasvaa:)

He eivät ole vanhempiensa jatke vaan omia ihania persooniaan ja heillä on oma elämä elettävänä.

sen mukaan mita vanhemmat teilta odottivat? Onneksi minun vanhempani rakastivat minua ehdoitta, sain itse tehda valintani, vaikka kaikki niista eivat varmaan vanhempia miellyttaneet.



Ihme juttuja te kylla mietitte. Itsellani lapset 17, 21 ja 23, ja olisin pettynyt jos he paatyisivat rikollisille teille, huumeiden kayttajiksi tai alkoholisteiksi. Muuten minulle kelpaa kylla kaikki valinnat, tarkeinta on se etta he ovat onnellisia olivatpa sitten suuryhtion johtajia tai roskakuskeja. Tiedan vanhempia jotka puolipakolla ohjaavat lapsiaan toteuttamaan omia toteutumattomia unelmiaan, lapsen omista toiveista tai lahjakkuuksista viis, ja sita on surullista katsella. Varsinkin Suomessa missa aikuinenkin voi opiskella ilmaiseksi, ei ole mitaan tekosyyta miksei vanhempi voisi myohemmallakin ialla ihan itse toteuttaa omat unelmansa, ja jattaa lapset rakentamaan omat elamansa ja tekemaan omat valintansa.

yritin estää tytärtäni menemästä naimisiin ja tekemästä lapsia köyhemmän miehen kanssa. Olen vieläkin katkera ja tyttäreni tietää sen. Nähdään muutaman kerran vuodessa pikaisesti.

Ilmeisesti häistäkin on jo useampi vuosi, silti mieluummin hylkäät lapsesi ja lapsenlapsesi kuin nielisit sen, että lapset ei aina tee niin kuin vanhempi haluaa?

Minusta on ihan hyvä yrittää toki ohjata ja neuvoa lasta, mutta siinä vaiheessa jos lapsi pitää päänsä ja näyttää pärjäävän vaikka ei olekaan kunnioittanut vanhemman toiveita, ja on aiemmin tullut sanottua lapsen valinnoista jotakin tuomitsevaa, järkevä vanhempi pyytää anteeksi ja muuttaa ennakkokäsityksiään.

Muutama tällainen tapaus nähtynä, jossa vanhemmalla on joku tuomitseva ennakkomielipide jostakin lapsensa valinnasta, uraan tai kumppaniin tai lapsiin liittyen, se on iso asia jos voi pyytää anteeksi ja erimielisyys voidaan jättää taakse. Jos taas vanhempi itsepäisesti pitää kiinni tuomitsevista näkemyksistään, menee monen ihmisen elämä siltä osin pilalle.

noiden lapasten loma-ajoista?

Tosin pari peruspöljää on ketjussa ollut joten keskustelun taso säilyy.

pettymyksiä, kun ei aseta odotuksia, vaan tarjoaa itse hyvän elämän eväät, se on aikuisen tehtävä. Tukee lapsen omia unelmia ja tarjoaa taloudellisia resursseja.



t. Ammatilliseen oppilaitokseen omaa unelmaansa toteuttamaan lähtevän nuoren maisteriäiti

ihan normaalisti mullakin oli ns. toiveita, mitä elämä heille kantaa tullessaan...



Elämisen ja kasvamisen myötä moni näistä toiveista kariutuu ja lopulta enää toivon vain, että tulevat onnellisiksi, mitä ikinä tekevät.

Totta kai halusin akateemiseksi, kuten koko isän suku ennen minua, mutta ala tuli kyllä lahjakkuuden mukaan. Sille ei sitten taas voi mitään, että kielellisesti lahjakas isä sai kielellisesti lahjakkaan tyttären, jolla on kielelliset lahjakkaat lapset.

noiden lapasten loma-ajoista?

Tosin pari peruspöljää on ketjussa ollut joten keskustelun taso säilyy.

minäkin tulin vaan kysymään et miks kaikki höpisee lapsistaan kun kysymys oli aikuistuvista lapasista???

luulen, että tulen pettymään. Tyttäreni ei ole hyvä koulussa ja ei varmaankaan pääse akateemiselle alalle. Minun sukuni on akateemista. Mieheni suvusta mies on. (Tytölläni on ilmeisesti periytyvä vaiva ,jolloin fyysinen työ ei oikein käy.)

Lasteni ei tarvitse toteuttaa minun haaveitani, mutta myönnän, että olen tuntenut häpeää ja pettynystä, kun nyt 15v tyttöni on laiminlyönyt koulunkäynnin ja peruskoulun päättötodistus tulee olemaan surkea. Kaikki kyselevät mihin lukioon hän aikoo ja lukioon hänellä ei todellakaan ole mitään asiaa. Samanikaisillä serkuilla on yli ysin keskiarvot ja äidit loistavat tyytyväisyyttä. Pettymyksen tunne tulee ehkä pelosta, että tyttö ei löydä omaan paikkaansa vaan liittyy näiden syrjäytyneiden nuorten isoon joukkoon. Pelko tulee myös siitä, että minä kyllä näen tuossa välillä niin huonosti käyttäytyvässä neitosessa paljon potentiaalia vaikka mihin, mutta pelkää, että muut eivät sitä näe.



On paljon helpompi olla äitinä toiselle lapsellemme, joka on luokkansa parhaimistoa ja harrastaa aktiivisesti vaikka mitä.



Pettymystä en lapsille osoita, mutta puhun paljon siitä että ihmiset ovat erilisia, eikä erilaisuus liity arvoasteikoon hyvä-huono.



Pettymystä lievittää ehkä se, että vaikka olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen johtavassa asemassa, suurimmaksi saavutuksekseni koen omat lapseni.