Heitänkö suosiolla kaksivanaisen orkidean pois? Vai onko keinoa, jolla saada ne kukkimaan
uudelleen? Kukat tippuneet jo pari viikkoa sitten ja ajattelin kokeilla jos pystyisin pitämään kasvin hyvissä voimissa ja kukkimaan uudestaan.
Isot voimakkaat lehdet mutta nyt alin ja pienin lehti (kämmenen kokoinen) kellastuu. Olenkohan kastellut liikaa?
Pitäisikö jo luopua? En myöskään haluaisi tyhjänpanttinakaan tuossa pitää ;-)
Kommentit (7)
parin viikon välein kuki! Odottele vähän pitempi aika.
Parasta aikaa juuri kukassa. Kukinto kestääkin sitten melkein pari kuukautta kauniina.
Katso orkidean hoito-ohjeet googlettamalla! Oikea hoito on tärkeää!
Niinhän se orkidea tekee.
Sitä kuuluu kastella siten, että parin viikon välein upottaa sen ruukun kanssa veteen 10 min ja sitten nostaa sen pois valumaan ja sitten antaa olla kastelematta taas 2 vk.
Siihen kasteluveteen voi laittaa 1 rkl kahvia.
Lehdet kellastuu aina silloin tällöin. Leikkaa pois kun on ihan kuollu.
Uusi kukkarunko kasvaa juuresta. Joskus uudet nuput tulevat myös vanhaan kukkarunkoon.
Vanhan rungon voi leikata pois jos se kuivuu, ei ennen.
annan niiden kukkia sen 3-4kk mitä kukkivat, sumuttelen välillä, lorottelen hanasta vettä purkkiin, sitten ne pitää 1-2kk taukoa ja aloittavat taas kukkimisen, väliajan ne ovat khh:ssa ikkunalla, sopivan kosteaa, leikkelen vanhan varren pois jos siihen ei tuu ne uudet kukat..
en hoitele muuten mitenkään, ai niin, suojaruukun + se oma ruukku muovia, ei lasia, lasin lämpötila vaihtelee liikaa ja näivettää orkidean nopeasti
kukkineeseen orkideaan pari sellasta silkkiorkideanoksaa/ kukkaa ja tökkäsin ne sinne ruukkuun kunnes kukka tekee uudet aidot kukat. Ei näytä niin tylsältä ja kukatkin näyttää ihan aidoilta jollei läheltä mene katsomaan. Näin olen malttanut olla heittämättä kukkinutta roskikseen. :)
Olen yrittänyt saada pariakin orkideaa kuolemaan, huonoin tuloksin. Kastelen suoraan purkkiin kerran viikossa ja vien kesäksi parvekkeelle paahteeseen. Viimeksi kasvi melkein kuoli sinne, mutta kun nostin sen syksyllä takaisin sisälle, se kasvatti kaksi isoa kukkavanaa.
Kukkivat meillä kerran vuodessa.
tosiaan hoida oikein mitenkään. Kun kukat on tippuneet, näyttää ihan rangalta. Siirrän pois silmistä jonnekin syrjäään, joskus tosi harvoin kastelen. Ja sitten jossain vaiheessa siinä on taas nuput ja kukkii vaikka miten paljon. Kukathan siteää kuivuutta paljon paremmin kuin märkyyttä. Ihmettelen mistä se saa sitä kasvuvoimaa, en edes lannoita sitä ikinä mitenkään.