Onko teillä mies perheen pää?
Jos on, miten tämä ilmenee käytännössä?
Kommentit (25)
mies ei ole uskossa, joten hän ei ole perheen pää sillä tavalla kuin olisi ihanteellista. Kristuksenhan pitäisi olla miehen pää.
Ei mies ole perheen pää, mutta kumpi meillä tekee lopulliset päätökset isoissa asioissa, enpä osaa sanoa.
Minä olen enemmän se, joka saa asioita aikaan - isoja ja pieniä. Olen aikaansaavempi ja siksi minulla on tässä perheessä enemmän valtaa.
Mutta kuuntelen toisaalta mieheni ajatuksia tarkoin, koska pidän häntä etevänä ajattelijana. Minulle päätöksenteko on vaikeaa ja hyppään helposti mietintävaiheen ohi vain saadakseni jotain tapahtumaan, mies taas oikeasti harkitsee ja pystyy perustelemaan päätöksiään. Usein siis hänen kannastaan tule se minun kantani, joten pitäisikö sanoa, että hän oli pää?
Sekin vaikuttaa, että joissain asioissa miehelläni on ehdottomammat mielipiteet kuin minulla. Aivan ehdottomat. Minusta löytyy paljon enemmän joustoa. Niinpä ristiriitatilanteissa useammin käy niin, että tehdään niinkuin mies halusi. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Eivät nämä kärjisty avoimeksi kiistaksi, koska asetelma on minulle selvä alusta asti ja minä siis olen se joustava. Mies ei luultavasti tajua, miten paljon hän on määrännyt meidän olosuhteistamme tällä tavalla - koska näennäisesti tosiaan minä olen se primus motor :-)
Minä en niinkään työnteosta perusta. Vähän välttelen sitä. Viihdyn enemmän kotosalla lasten kanssa.