Mitä mieltä lapsista, jotka asuvat vanhempiensa luona yli 20-vuotiaaksi?

minusta on ok jos molemmille osapuolille sopii

ja käy lukion normaalissa ajassa ja asuu sen ajan kotona, sekä välissä vaihto-oppilaana, niin on kotoa muuttaessaan yli 20. Mitäpä tuosta pitäisi ajatella?

ja käy lukion normaalissa ajassa ja asuu sen ajan kotona, sekä välissä vaihto-oppilaana, niin on kotoa muuttaessaan yli 20. Mitäpä tuosta pitäisi ajatella?

Vaan on vaikkapa huonosti palkatussa työssä ja asuu kotona vielä 25-vuotiaana?

Hänellä on välit vanhempiin kunnossa, kotona asuminen ei häiritse nuorta itseään itsenäistymisessä ja hän osaa fiksusti säästää rahaa tulevia korkeakouluopintojaan varten.



Toki on muitakin variaatioita, mutta näin minun lähipiirissäni. Vain amisnuoret ovat muuttaneet kotoa aikaisemmin.

itse 26-vuotiaana



kun täytin 20, aloin yhteisestä sopimuksesta vanhempien kanssa maksaa pientä vuokraa ja muutamia yhteisen talouden laskuja (mm. puhelinlaskun, jonka suurimmaksi osaksi aiheutin, ajalla ennen kännyköitä...)



mulla oli melko yksityiset olot talon yläkerrassa

Ei tarvitse rakentaa uusia asuntoja, kun lapset pysyisivät konona hieman kauemmin. Rahaa säästyy ja lapset saavat pesämunan säästäessään esim asumiskuluissa. vanhemmat taas tietysti saavat kompensaatiota kuluilleen vuokran muodossa. Ihmisillä on seuraa toisistaan, mikä vähentää yksinäisyyden tunnetta ja masennusta.

ja käy lukion normaalissa ajassa ja asuu sen ajan kotona, sekä välissä vaihto-oppilaana, niin on kotoa muuttaessaan yli 20. Mitäpä tuosta pitäisi ajatella?

Vaan on vaikkapa huonosti palkatussa työssä ja asuu kotona vielä 25-vuotiaana?

jotkut korkeakoulu opiskelijat sekä yo-pohjaiset amikset asuvat vanhempiensa luona. jos joku on tyyliin 22 ei opiskele ja asuu vanhemmillaan ajattelen tyypin olevan suoraan sanottuna vähän säälittävä

ainakin liian kallista (vuokra). Mielummin nuori aikuinen asuu vanhempien luona ja säästää rahaa vaikka omaan asuntoon.

Edellyttäen tietysti että ne lapset hoitaa kotityöt ja nuorempien sisarusten hoidon kuten tähänkin asti. Ei huvittais ryhtyä itse hommiin.



t.viiden äiti

Toisilla alkaa armeija suoraan lukion/amiksen päättymisen jälkeen. Jos olet vuoden kurkkusalaateissa saatat hyvinkin olla 20 reserviin päästessäsi, eikä ole kannattavaa muuttaa suoraan koulun loppumisen jälkeen omilleen, jos armeija alkaa heinäkuussa. (Valtio maksaa varusmiehen asumisen mikäli tämä on asunut kyseisessä asunnossa väh. 3kk.)



Jos lapsi lukion jälkeen menee amkhon, joka on omassa kaupungissa eikä halua muuttaa pois, on se minusta ihan ok. Perheessäni oli käytäntö, että niin kauan kuin teet jotain, saat asua kotona (töitä/opiskelet), mutta jos vain räit kattoon niin saat tehdä sen muualla. Itse muuutin 18-vuotiaana, sisko on 21 ja asuu edelleen kotona.

Itse en enää sen ikäisenä asunut, mutta ihmetyttää mikä hinku suomalaisilla on potkia lapset ulos kodistaan. Onko se vain rahan ja tilanpuutetta vai oikeastiko halutaan yksin möyröttää kotona?

Itse en enää sen ikäisenä asunut, mutta ihmetyttää mikä hinku suomalaisilla on potkia lapset ulos kodistaan. Onko se vain rahan ja tilanpuutetta vai oikeastiko halutaan yksin möyröttää kotona?

jonkinlainen ihanne, että nuori itsenäistyy varhain, on pärjäävä, eikä tarvitse vanhempiaan. No jaa. Kyllä 20v. voi vielä olla aivan kakara.:)

ja voivat asua kotona aika itsenäisesti juuri niin pitkään kuin haluavat, täytyy tai on järkevää. Tai jos välillä asuvat muualla, ovat opiskelijavaihdossa tms., niin aina löytyy meitlä katto pään päälle ja mukavammat oltavat kuin esim. opiskelijasoluista. Olen itse asunut 2 hengen huoneessa ja tiedän, mitä se voi kauheimmillaan olla.

itsestäni :)? Muutin kotoa 23-vuotiaana. Olen sitä mieltä, että olen tästäkin huolimatta ihan OK tyyppi.



Ei vaan, vakavasti ottaenkin voin sanoa, että kukaan perheestäni tuskin sai tuosta aikoinaan traumoja ja päätös asua kotona muutamana opiskeluvuonnakin tuntuu vielä jälkikäteenkin ihan hyvältä ratkaisulta.

Suomessa leimataan hirveästi, jos ei "itsenäisty" (=muuta pois kotoa) nuorena. Parempi juttu voisi kuitenkin olla asua vanhempiensa kanssa kuin yksin, niin taloudellisesti kuin sosiaalisistakin syistä. Kaikilla nuorilla ei ole laajaa kaveripiiriä.

Koska ei pärjää yksin. Ajoittain toivon, että mulla olis sisua vaan tuupata se palvelutaloon tuosta mutta kun sydän sanoo toisin.

Minä lapsen olen halunnut ja haluan myös, että läheisilläni on hyvä olla. Oman mukavuudenhalun takia en voi pakottaa lastani muuttamaan paikkaan, jossa hän ahdistuisi ja voisi huonosti.

Toivon kyllä, että lähiaikoina löytyisi asumisratkaisu, joka toimii ja lapseni pärjäisi itsenäisemmin. Sitä hän itsekin toivoo.



Toiseksi vanhin lapsemme asuu jo omillaan mutta tarvitsee edelleen meitä hänkin. Autamme asioissa, joissa apua tarvitsee. Mutta helpompi näin, on monissa asioissa kuitenkin jo itsenäinen eikä haluaisi elää meidän kodin säännöillä.

Suoraan sanottuna välillä ottaa päähän kun poika on 21 ja edelleen hiihtää nurkissa. Jos edes opiskelisi mutta ei, on vain kotona ja pelaa tietokoneella. Äitinä kamalaa edes sanoa tällaista, mutta toivottavasti se pian tajuaisi muuttaa...

Suoraan sanottuna välillä ottaa päähän kun poika on 21 ja edelleen hiihtää nurkissa. Jos edes opiskelisi mutta ei, on vain kotona ja pelaa tietokoneella. Äitinä kamalaa edes sanoa tällaista, mutta toivottavasti se pian tajuaisi muuttaa...

Olennaisinta ehkä on, mitä poika on tehnyt tähän asti? Onko siis joku tutkinto (amis?) vai pitäisikö hakea jatko-opiskelupaikkaa? Surullista, mutta totta, että jos kotona on liian hyvät oltavat ja koulut jääneet kesken, on perseelle potkiminen ja opiskelemaan kannustaminen parasta mitä vanhemmat voivat tehdä. En tiedä auttaako ulosheittäminen, ei varmaan. Nuoren on tajuttava etteivät vanhemmat ole ikuisesti elossa häntä elättämässä, joskus pitäisi pärjätä omillaan.

Suoraan sanottuna välillä ottaa päähän kun poika on 21 ja edelleen hiihtää nurkissa. Jos edes opiskelisi mutta ei, on vain kotona ja pelaa tietokoneella. Äitinä kamalaa edes sanoa tällaista, mutta toivottavasti se pian tajuaisi muuttaa...

Olennaisinta ehkä on, mitä poika on tehnyt tähän asti? Onko siis joku tutkinto (amis?) vai pitäisikö hakea jatko-opiskelupaikkaa? Surullista, mutta totta, että jos kotona on liian hyvät oltavat ja koulut jääneet kesken, on perseelle potkiminen ja opiskelemaan kannustaminen parasta mitä vanhemmat voivat tehdä. En tiedä auttaako ulosheittäminen, ei varmaan. Nuoren on tajuttava etteivät vanhemmat ole ikuisesti elossa häntä elättämässä, joskus pitäisi pärjätä omillaan.

Pojalla on siis ammattikoulusta paperit. Kävi armeijan suoraan valmistumisen jälkeen ja siitä asti vain ollu kotona. Olen koittanut saada häntä edes harkitsemaan työ -tai opiskelupaikkaa, mutta kun ei niin ei.

Hän meni lukion jälkeen armeijaan ja sen jälkeen aloitti amk-opinnot omassa kotikaupungissa. Hän tuntuu viihtyvän ihan hyvin kotona eikä muakaan ahdista yhtään. Toiseksi vanhin on muuttanut muualle opiskelemaan, mutta on nyt koko joululoman meidän kanssamme.