Mieheni ei rakasta minua aviomiehen tavoin (omien sanojensa mukaan)

saattaa mennä vuosi tai kaksi ja jos on fiksu ei sössi teidän liittoanne.



Meillä vaati kolme kuukauden asumuseron, että mies tajusi, että ei se yhteiselo hassumpaa olekaan.

Sanoinkin sen miehellekin jo ääneen, että voisiko se olla sitä ja googelttaa joskus jos vaan viittii ja tuumasin, että itse kun sen älysin niin heti "alkoi helpottamaan". Ja sitten tietysti syytän itseäni, kun en sitä kesällä hälle ääneen sanonut ja soimin itseäni, että olisiko kaikelta tältä hässeliltä vältytty jne jne. ;) Itsellä se kesti varmaan kokonaisuudessaan 1,5 vuotta.



Toivoa vaan sopii, että on niin "fiksu ettei sössi tätä liittoa" ;D Ihanasti sanottu. =D Olen kyllä jo sitäkin miettinyt, että "laitan" miehen muuttamaan yksin työnsä perässä (ei siis mikään pakko ole muuttaa) vähäksi aikaa uudelle paikkakunnalle ja siinä hänellä (ja minulla) on hyvä aika katsoa, että miten homma etenee ja miltä ne ajatukset tuntuu kun välimatkaa on 500km. Tämä ratkaisu tuntuu vaan niin kauhean raskaalta lasten kannalta. Toisaalta, ainahan tuolle tilanteelle voi "keksiä" jonkun fiksun selityksen lapsia (ja perheen ulkopuolisia) varten.



Huh, on tämä ollu ihan helvetin raskas vajaa kaks vuotta!!!! Ensin ite ja nyt mies, huoh. :/



N31

Ilmeisesti olette aika nuorena menneet yhteen ja saaneet lapsia, jos jo nyt kypsyttää?



Tai siis, itse olen samanikäinen ja tunnen, että elämä on tosi hyvin. Mulla ei ollut mitään kolmenkympin kriisiä, mutta toisaalta mulla on vasta alkanut tämä lapsiperhe-elämä vähän aikaa sitten enkä koe vielä puutuneeni tähän samaan :)



Viestini sävy saattaa tuntua ikävältä, mutta ei se ollut tarkoitus.. mietin vaan, että miten paljon se voisi vaikuttaa että saa lapset tosi nuorena. Sitten tavallaan ehkä jo kolmekymppisenä saattaa tuntua että "tässäkö tämä elämä nyt oli" ja kriisi on valmis?

Se ei korjaa ongelman syytä. Lapsiperheen arki on usein raskasta. Sitä kuvittelee, että muilla on helpompaa ja elämä muuttuu iloksi muuttamalla, kumppania vaihtamalla (ja sitten tehdään uusia lapsia ja parin vuoden päästä erotaan tai tajutaan, että tilanne ei vaihtamalla parane) tms.



Päättäkää, että olette yhdessä pikkulapsivaiheen yli ja katsotte tilannetta sitten uudestaan. Toki voitte kokeilla asumuseroa, mutta se johtaa helposti lopulliseen eroon. Mieluummin olette naimisissa, mutta mies asuu viikot toisella paikkakunnalla tms.



Tärkeintä olisi hommata keskusteluapua. Tehkää perheenä kivoja asioita ja myös kahdestaan ilman lapsia. Myös kummallekin omaa aikaa (ei baarireissuja, sillä niistä ei seuraa hyvää).

...

ota selvää mikä mättää.



Ennuste tietysti on, ettei se muutto mitään auta, kun on edelleen ne samat lapset ja vaimo.



Mars perheasiainkeskukseen keskustelemaan. Eihän tuo mies itsekään nyt tiedä mistä mättää, jos ei ole toinen nainen kierroksessa.



Paras arvaus on, että ap:n kriisin henkinen ja seksuaalinen jälkiprosessointi on kyseessä. Jos on ns. kunnon mies, niin mies kesti sen hampaat irvessä, nyt on jälkikrapula, että miettii oliko se sen arvoista ja eikö se onni tullutkaan takaisin.



Eli ennen kuin muutatte toiselle puolelle Suomea, niin kannattaa myös tarkistaa, onko mies sössinyt hommat työelämässä tms. miksi paikkakunnan pölyt pitää karistaa. Ja jos vaimo henksiesti katosi jonnnekin vuosi sitten, niin eihän tuo todellakaan ole mahdotonta, että siinä tilanteessa on löytänyt toisen naisen, joka ei ole ollut kriisissä.



Ja seksihommat pitää saada normaali tasolle. Se, että on seksiä, seksiä vaimon kanssa, ja vaimo myös haluaa seksiä miehensä kanssa, ovat erittäin tärkeitä miehen psyykkisen hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Jos tuo mättää, niin vie varmasti vie miehen henkiseen kriisiin ja mies joko tiedostaa sen tai sitten vaan selkäytimen kautta.

Kuulostaa ihan mun tilanteeltani. Aviomies oli löytänyt toisen naisen, eikä uskaltanu suoraan sanoa.

Seitsemän vuotta myöhemmin ymmärsin, että alkoi pettää muo silloin. Kaikki paljastui vasta paljon myöhemmin ja naisiakin oli jo useampi ehtinyt olla.



Olesin 90% varma, että hän on ihastunut toiseen. Todennäköisesti ei vielä pettänyt, mutta vaara on.

ja siksikin sanoo, että muutto vois pelastaa tilanteen. Pääsis kauemmas ihastuksesta



Mulle kävi niin, että yllätyserohalujen syyksi paljastui uusi nainen. Vaikka kielsi koko asian perheterapeutinkin edessä. Mutta kas kummaa, heti virallisen eron (joka piti saada heti, kun päivät oli täynnä) paljastui "uusi tyttöystävä" ja luotettavalta taholta kuulin, että olivat tavanneet ennen meidän eroa ja alkaneet seurustella heti kun mies ilmoitti eroavansa.

Toista naista ei ole vaikka sitäkin olen jo ehtinyt epäilemään ja olen suoraan kysynytkin. Toki tiedän, että voi valehdella jne. mutta ongelmat ovat varmasti tällä haavaa paljon syvemmällä.



Muutto on miehen mielestä ainoa pelastus meidän suhteelle, mutta mitä enemmän me jutellaan asioista, sen enemmän alkaa tuntua, että ei meillä tule olemaan yhteistä tulevaisuutta vaikka todella, todella, todella paljon sitä haluan!! Mutta kun yhden halu ei riitä...



Kuinka ihmeessä saan miehen "pään kääntymään" ja rakastumaan minuun uudestaan?? Itse asiassa, olen valmis vaikka muuttamaankin hänen mukanaan, mutta kun tässä tilanteessa pitäisi jaksaa vielä 4-5kk eikä silloinkaan ole vielä varmuutta muutetaanko edes! Ja nykyinen tilanne on todella huono!! Itsellä alkaa psyykkinen ja fyysinen kunto pettämään kaiken tämän alla. Tai no ei vielä, mutta koko ajan pelkään, että milloin pettää...



Toisaalta olisi niin helppoa laittaa asuntohakemus vetämään ja luovuttaa "suosiolla" mutta kaikesta siitä huolimatta mitä on tapahtunut ja millaisia kriisejä minä olen kokenut, haluan jatkaa ja yrittää vielä. Selvyyden vuoksi siis sanottakoon, että en ole pettänyt miestäni vaikka kriisejä onkin ollut. Siinäpä se ehkä suurin syy miehen nykyisiin tuntemuksiin ja rakkaudenpuutteeseen onkin, niitä kriisejä on ollut liikaa ja hän ei enää uskalla rakastaa minua. :/



Millaisia ajatuksia nämä herättää teissä? Ja tiedän, olen sössinyt itse omalla käytökselläni kaiken, mutta mikä tämän korjaa??



N31 eli ap