Tuleeko teille koskaan tunne, kun olette jossain kyläpaikassa,

Varsinkin vauvaperheiden luona. Argh sitä pilkuntarkkaa selvitystä esikoisvauvelin vuorokausirytmistä. Tietysti normaaleissa mitoissa kestää, mutta kun usein se menee niiiiiin yli.

Ei tarvitse olla edes kylässä, jutella vain puhelimessa ja kaikki mitä hän sanoo tuntuu tyhjänpäiväiseltä paskalta, mistä tämä ihminen ei edes tiedä yhtään mitään siitäkään..

Varsinkin ne ihmiset joilla on aina jotain valittamista. Ne ei osaa muuta kuin marista. Itsellä etenevä vakava sairaus eikä todellakaan kiinnosta jonkun valitukset vaikka naapurin koiran haukkumisesta.

kahvitunnilla usein. Ja sit joskus jos seurueessa on sellainen mies joka rakastaa omaa isoa ääntään ja luulee että "hauskat" juttunsa kiinnostavat muita, eikä kukaan kehtaa sanoa että turpa kiinni

huono ihminen kun ajattelen noin. ap

huono ihminen kun ajattelen noin. ap

Onko vika näissä idiooteissa, vai olenko liian vaativa, hullu, idiootti...?

En ole vielä löytänyt vastausta siihen kumpi meistä on se "oikeinajattelija"

t. 3

Tai no, yksi kaveripariskunta. Ovat miehen parhaat ystävät, valitettavasti. Pahinta on se, että miehestä tulee myös yhtä rasittava heidän seurassaan.

No, nykyään lähden pitkälle lenkille heti kun tiedän että ovat tulossa. Kuuntelen mieluumin vaikka liikenteen ääntä kuin heitä.



Mies tietty tahtoisi että viettäisin aikaa heidän kanssaan, mutta kun he ovat samassa huoneessa, tuntuu että aika hidastuisi ja heidän jorinansa tappaisivat minua sekunti kerrallaan.



Itseasiassa miehen veli vaimoineen sekä vanhemmat ovat samanlaisia..



No, onneksi osaan "kuunnella" sujuvasti paskanjauhantaa. Sen taidon opin baarityössä.

Erityisen ärsyttävä on eräs itsekeskeinen äiti, joka kehuu lapsiaan, huonekalujaan, ym. taukoamatta. Juu, hän on ihan fiksu (Tekniikan tohtori), mutta perhe-elämänsä osalta ihan sitä junttikauraa joka ostaa ruokansa Prismasta ja asuu Klaukkalassa...



Sanallakaan ei kysy, mitä minulle tai lapselleni kuuluu. Ei muista edes mieheni nimeä, vaikka varmasti olen useammankin kerran hänestä puhunut.



Ex-tuttavissa on muitakin itsekkäitä naisia, ja em. eukko on lennätetty samaan kaartiin. Ystävyys on aina dialogi.

mutta työkaveristani on tullut niin paskamainen pelle akka, että huh!!!! perkales!!





hirveä rasisti natsi mamma jota en enää jaksa kuunnella sekunttiakaan!! ja vastaan en halua sanoa, koska hän on nyt raskaana... annan vaan olla, mutta kyllä kiehuu ja aika paljon...



ihan oikeasti odotan jo sitä, kun jää äitiyslomalle.. valitettavasti ei aijo olla kun sen vuoden verran :/

Varsinkin miehen tiettyjen sukulaisten luona. Ei jaksaisi millään kuunnella, kun joko parjaavat niitä, jotka ei ole läsnä tai keskustelevat jostain idolseista tai salkkareista.

Tässä tosi mielenkiintoinen juttu Marshall Rosenbergiltä, joka on nonviolent communicationin uranuurtajia.



Artikkeli kokonaan tässä:



http://www.yesmagazine.org/issues/rx-for-the-earth/837





Alla vielä lainaan pitkää pätkää jossa hän kertoo tilanteesta jossa meni ihmettelemään isossa porukassa että miksi me jauhetaan tätä samaa kun tää ei anna mulle mitään. Ja kaikki joukossa tunsi samoin! Lopuksi sukeutui ihan hyvä keskustelu. Mä luulen että ihmisillä on vielä toivoa :)



" SARAH: I was interested in an example you shared in one of your workshops about a group of teachers who were having a conversation that wasn't feeding you spiritually.



MARSHALL: Well, I was sitting around with a group of teachers who were all talking about what they did on vacation. Within ten minutes, my energy had dropped very low; I had no idea what people were feeling or wanting.



In giraffe, we know it's not being kind to the other person to smile and open your eyes wide to hide the fact that your head has gone dead. The person in front of you wants their words to enrich you, so when they aren't, it's helpful to be kind and stop them. Of course, in the jackal culture, this isn't done.



After listening awhile to the teachers, I screwed up my courage and said, “Excuse me, I'm impatient with the conversation because I'm not feeling as connected with you as I'd like to be. It would help me to know if you're enjoying the conversation.” All nine people stopped talking and looked at me as if I had thrown a rat in the punch bowl.



For about two minutes, I thought I'd die, but then I remembered to look at the feelings and needs being expressed through the silence. I said, “I guess you're all angry with me, and you would have liked for me to have kept out of the conversation.”



The moment I turned my attention to what they were feeling and needing, I removed their power to demoralize me.



However, the first person who spoke told me, “No, I'm not angry. I was just thinking about what you were saying. I was bored with this conversation.” And he had been doing most of the talking! But this doesn't surprise me. I have found that if I am bored, the person doing the talking is probably equally bored, which usually means we're not talking from life; we're acting out some socially-learned habits.



Each one of the nine people then expressed the same feelings I had – impatience, discouragement, lifelessness, inertia. Then one of the women asked, “Marshall, why do we do this? Why do we sit around and bore each other? We get together every week and do this!”



I said, “Because we probably haven't learned to take the risk that I just did, which is to pay attention to our vitality. Are we really getting what we want from life? Each moment is precious, so when our vitality is down, let's do something about it and wake up.” "

Hän on akkamaisin ihminen, jonka tiedän. Kun tuttavuus on edennyt, niin myös keskustelujen taso on muuttunut sellaiseksi, etten millään jaksaisi kuunnella.



Valittaa kaikki kolotuksensa. Närästää, kahvi ja tee ja kaikki. Nukkumisvaikeuksia. Ahistaa, kun ei ole naisystävää. Ahistaa, kun ei ole työtä - toisaalta, tarjotut hommat ei kelpaa, kun voi olla liian vaativaa (ahistaisi lisää) tai voi joutua joskus matkustamaan tms.



Ahistaa, kun omistaa liikaa, kuten kesämökin. Ja haukkuu kaikki kaverinsa. Aina ne samat liirumit ja narinat... Että miten, kun hän menee kylään, niin jossain vaiheessa perheelliset kaverit sanoo, että nyt hänen täytyy lähteä kotiin, kun pitäisi laittaa lapset nukkumaan. Niin sekin on hänen sorsimistaan!



Ja on sellainen perskärpänen, että ei lähde kotiin kulumallakaan. Kun eihän hän kuitenkaan saa unta, niin voi olla kylässä vaikka klo 3 asti aamuyöllä. Ja jos menee hänen luokseen, keksii vaikka mitä, ettei toinen pääsisi ajoissa lähtemään.



Tekisi mieli sanoa, etten halua olla enää yhteydessä. Mutta tiedän, että se ahdistuisi siitä lisää... Argh. Yritän pitää yhteydenpidon minimissä.

kotiin vierailulle. Vanhemmat jauhavat koko ajan kuinka ihmiset ovat tyhmiä, kun eivät kouluttaudu ja kuinka vähempiarvoisia kouluttamattomat ovat. Kehuvat itseään ja Mersujaan(eivät puhu koskaan autoista vaan Mersuista; kun menimme Mersulla sinne tai kun tankkasin Mersua..)Samoin kehuvat jatkuvasti lapsensa todistusta, kokeiden numeroita ja rikkaista naapureista riittää jauhamista. Tämä siksi, että ymmärtäisimme heidän asuvan kalliilla alueella. Huoh..suljen korvani ja mietiskelen omiani. Välillä yritän sanoa jotain mikä muuttaisi keskustelujen suuntaa. Kärsin tämän n.4 kertaa vuodessa kummilapsemme takia, muuten ystävyys saisi jäädä.

...livenä pyrin valitsemaan seurani paremmin. Töissä ei tietty aina toisten jutut kiinnosta, mutt ei ne silti täyttä sontaa ole.

Varsinkin kun miehet puhuvat omia juttujaan ja itse seuraa statistina sivusta.

Suomalaisilla on vielä paljon oppimisen varaa smalltalkin osalta, niin puhumisen kuin kuuntelemisen suhteen. Sivistynyt ihminen jaksaa kuunnella, vaikka aihe ei nyt niin huippukiinnostava olisikaan ja toisaalta sivistynyt ihminen osaa asettua vastapuolen asemaan ja valita puheenaiheensa oikein...

Suomalaisilla on vielä paljon oppimisen varaa smalltalkin osalta, niin puhumisen kuin kuuntelemisen suhteen. Sivistynyt ihminen jaksaa kuunnella, vaikka aihe ei nyt niin huippukiinnostava olisikaan ja toisaalta sivistynyt ihminen osaa asettua vastapuolen asemaan ja valita puheenaiheensa oikein...

niin kehittelepä siinä sivussa jotain sävayttävää smalltalkia. Puuduttavaa.

Olen huomannut olevani sosiaalisesti melko rajoittunut, aika erakkomainen luonne. Kestän muutaman ystävän, oman perheeni ja ihan pienen lähipiirin, mutta vain pieninä annoksina vierailuja ja muuta sosiaalista tapahtumaa. Ihmisten jatkuva kohtaaminen väsyttää mua, siksi pyrin lyhyisiin tapaamisiin, rasitun melusta, hälinästä, paskanjauhannasta ja kaikenlaisista sosiaalisista roolileikeistä tosi paljon. Olen nyt kun ikää on tullut alkanut ymmärtää itseäni yhä enemmän. Olen silti mielestäni ihan mukava ihminen, pidän itsestäni ja muistakin ihmisistä mutta olen tarkka reviiristäni ja ajastani.

Mä päätin eilen just ajaessani kotiin lähes 200 km päästä,että ei näis kyläilyissä oo mitää järkee..mua yksinkertasesti kyllästyttää nää tälläset perhetutun luona käynnit,istutaa ja hymistää ihan merkityksettömiä juttuja ja on mukamas hauskaa,plääh..En kyllä mee piiitkään aikaan sinne!

mutta ikä on antanut tiettyä perspektiiviä. Jaksan pakollisia tilanteita, kuten työpaikan kahvitunteja ihan hyvin, vaikka juttu ei minua kiinnostaisi alkuunkaan. Siviilissä valitsen seurani hyvin tarkkaan, en ollenkaan esim. varallisuuden tai koulutuksen perusteella, vaan ihan sen, miten jonkun kanssa ajatukset synkkaa. Elämä on rajallista, enkä jaksa tuhlata sitä mielestäni idioottien kanssa =)