En kutsu enää ystäväperhettä käymään. Nyt sen päätin.
Perheen äiti on neuroottinen ruoan suhteen. Tarjosin jouluruokien yhteydessä lapsille joululimppua, jonka päällä oli sellainen tähtipipari. Äiti alkoi huutamaan, että leipää ei SAA OTTAA ENNEN KUIN RUOKA ON SYÖTY.
Kysyin, ottavatko lapset juomaksi vettä, maitoa vai mehua. Äiti jälleen huutamaan, että meidän lapset eivät juo mehua. EI saa antaa.
Ja jälkiruoalla olin laittanut konvehetja ja muuta. Tarjosin vielä lapsille suoraan rasiasta konvehdit (siis niin, että saivat itse valita) ja äiti yllätys yllätys huusi, että ette ota suklaata, yhdet riittää.
Okei. Kyse on joulusta. Kahdesta, kolmesta päivästä. He olivat VIERAILLA. Olin kysynyt etukäteen, onko jotakin ruokarajoituksia. Ei ollut. Itse söi useammankin palasen, mutta lapsille ei saanut antaa. Ja tämä ilmoitettiin huutamalla. Olen niin nössö, etten saanut sanottua, että meidän talossa saa vieraat aina vähän ekstraa. Ja meillä ei todellakaan mässäillä herkuilla kohtuutta enempää muutenkaan.
Oli muuten kohtuullisen vaikea pitää yllä mukavaa keskustelua, kun tämä yksi aina huusi lapsilleen ja karjui. En minäkään mikään viilipytty ole, mutta jälkeenpäin eskarilaiseni kyllä tiedusteli, että miksi se XX:n äiti huusi niin kamalasti.
Aina sama juttu. Äiti pilaa ruokahysteriallaan hyvän tunnelman. Koska en saa sanottua asiasta, en vai kutsu heitä enää kotiini.
Kommentit (46)
Itsekin ärsyyntyisin. Meidän kaveripiirissä tyylinä on hiukan happamasti mainita, että "meillä ei saa sitä ja tätä", opettavaiseen sävyyn. En kestä. Tietysti tunnen myös huonommuutta tällaisessa seurassa, mutta itse olen vähän eri mieltä, juurikin tunnelman vuoksi olen valmis antamaan vähän periksi.
Sitä ei ole pystyytty todistamaan. Ja on eri asia syödä vain herkkuja, tässähän se oli vain pieni osa ruokailua. Kyllä jälkkriksi voi ottaa suklaakonvehdin tai jopa toisen, jouluna.
Eihän kyseessä ole arki ja normaalitilanne. Ja ollaan kylässä, ei kai sekään jokapäiväistä ole.
Ja kylässä käyttäydytään, myös äidit.
Oletko koskaan kysynyt häneltä miten hänellä menee? Tuo käytös viittaa väsymykseen/burn outiin/masennukseen. Tai sitten vaan ylihysteerinen..Miten lapset käyttäytyy?
Tuskin on vaikea kuvitella, että joku ystävistäni noin käyttäytyisikään. Olisin kyllä varmasti tuollaisessa tilanteessa sanonut, että relaa nyt hyvä ihminen, nythän on joulu...
Ei sitä tarvitse välejä kumminkaan kokonaan katkaista, voitte tavata muualla.
Olen itse tullut sihen tulokseen etteivät jotkut ihmiset itse huomaa miten 'puhuvat' läheisilleen. On se sitten huutamista, nalkuttamista tai julkista nöyryyttämistä. Ovat itse mielestään aitoja ja rehellisiä ja puhuvat suoraan.
hankkimista. Syömishäiriöt siirtyvät taas seuraaville sukupolville.